Mullan lumo

Hortonomi Tuovi Mutasen Mullan lumo -puutarhablogimme vie luomutilalle V-vyöhykkeelle.

Mullan lumo – Kevään maku

15.5.2019 | TUOVI MUTANEN

Vuosia sitten, kun puutarhani oli vasta nupullaan, ostin eräästä torikojusta kolme pienen pientä sipulia. Vaaleat, pitkulaiset sipulit oli kääritty huolellisesti kosteaan sanomalehteen, ja kunkin sipulin jatkeena oli suippokärkinen, raikkaanvihreä lehti.

Mullan lumo: Lumeen leimautunut

20.3.2019 | TUOVI MUTANEN

Jossain vaiheessa alakouluikäisenä luin kaiken mahdollisen eläinten käyttäytymisestä. Suuri idolini oli itävaltalainen Konrad Lorenz, ja ehdoton lempikirjani hänen teoksensa Eläimet kertovat.

Mullan lumo – Toisten tarhoissa

16.1.2019 | TUOVI MUTANEN

Soljuville laineille haravoituja sorakäytäviä ja nurmikkoon tallattuja polkuja. Vankkaoksaisia ikipuita ja suoriin riveihin kylvettyjä kesäkukkia. Hullunkurisia patsaita, narisevia portteja, viivoittimensuoraksi leikattuja pensasaitoja ja villisti kiemurtelevia köynnöksiä.

Mullan lumo – Kukkaystävät

19.12.2018 | TUOVI MUTANEN

Taitan paperin reunaan kapean kaistaleen ja painelen saumanvaran sileäksi. Ruskea voimapaperi vaatii topakat otteet. Tästä täytyy tehdä vähän kookkaampi.

Mullan lumo – Vastaanotolla

17.10.2018 | TUOVI MUTANEN

Pää ei meinaa millään nousta tyynystä. Vielä hetki sitten samosin viidakossa ja löysin tieteelle entuudestaan tuntemattoman kurkkulajin. Nyt ikkunan takana lotiseva vesisade huuhtoo mielestä viidakon vihreyden, ropina peittää papukaijojen kirkaisut ja kastelee perhosten siivet.

Mullan lumo – Omalla polulla

15.8.2018 | TUOVI MUTANEN

En muista ihan tarkkaan, milloin se alkoi. Ehkä se liittyi siihen, että nöyristä kumarteluistani huolimatta pihlajat sieppasivat huivini oksilleen joka kerran, kun leikkasin nurmikkoa niiden latvusten alla. Tai ehkä se […]

Mullan lumo – Juhannuskoivu

20.6.2018

Monessa perheessä on vakiintuneita juhannustapoja. Saunassa käydään totutussa järjestyksessä, Hilkka-täti tuo aina pellillisen raparperipiirakkaa ja tasan yhdeksältä sytytetään kokko. Meidän suvussamme tehdään juhannuskävely.

Mullan lumo – Oodi lapiolle

16.5.2018 | TUOVI MUTANEN

 Jos joutuisin lähtemään autiolle saarelle ja saisin valita mukaani yhden tarvekalun, selkäreppuuni heilahtaisi arvelematta lapio.

Mullan lumo – Päätepysäkkinä kesä

22.3.2018

Kimpsut ja kampsut kyytiin, juna lähtee pian. Mattimyöhäiset vauhtia, nyt ollaan menopäällä!

Mullan lumo – Järjestyksen ihme

17.1.2018 | TUOVI MUTANEN

Viime vuoden puolella minulta oli hukassa monenlaista. Ihan viimeisinä viikkoina katosivat joululahjaksi aiottu kirja, oivallinen silakkaresepti ja yksi hyvin tärkeä lappunen.