puutarha

Ikkunalla uuteen kevääseen

16.1.2019 | PAULA RITANEN-NÄRHI, teksti

Pelargonien ympärivuotista kasvatusta kannattaa kokeilla, vaikka parasta talvehtimispaikkaa ei olisikaan tarjota.

Suvun aarteiden vaalija

19.9.2018 | PAULA RITANEN-NÄRHI, teksti ja kuvat

Vanhan torpparinmökin pihamaalla kukkivat uhkeat pelargonit, hoitajansa syliä suuremmat. Osa niistä on perintökalleuksia.

Viini versoo Vaasassa

15.8.2018 | LEENA NURMI, teksti ja kuvat

Viiniköynnökset menestyvät Suomessakin, kunhan lajikkeet ja hoitotoimet ovat kohdillaan. Sundomin viinitilalla kypsyvistä rypäleistä tehtyä juomaa ei saa kuitenkaan kutsua viiniksi.

Kesä on nupullaan

16.5.2018 | NINA SALONEN, teksti ja kuvat

Talviuniltaan heränneet pihakasvit kutsuvat tarhurin joka aamu kierrokselle uusia tulokkaita tervehtimään.

Vihreitä uutuuksia

16.5.2018 | LEENA NURMI, teksti ja kuvat

Joko tunnet salaattikleitonian ja malabarinpinaatin? 

Pihapiirissä

21.2.2018 | PAULA RITANEN-NÄRHI, teksti ja kuvat

Vanhalle tilalle eri sukupolvet ovat jättäneet omat jälkensä. Nykyinen isäntäväki tahtoo niitä vaalia. Samalla puutarha komistuu.

Kevät tulee

15.11.2017

Mattimyöhäisetkin ehtivät varmistaa talven jälkeisen kukkaloiston istuttamalla kukkasipuleita niin kauan kuin maa on sulaa.

Syysistutukset – Kuulaat kukkijat

20.9.2017

Värikkäät ruukkukukat jatkavat kesää. Ne kestävät jopa pakkasen puraisua.

Mausteeksi moneen

16.8.2017

Vihannestatar on yksi itämaisen keittiön uutuuskasveista. Lehtien maku muistuttaa korianteria, joten kasvia kutsutaan myös vietnamilaiseksi korianteriksi.

Kartanon narsissit

19.4.2017

Missä ollaan, kun tuhannet narsissit avaavat kukkansa? Ollaan Tammisaaressa, Gullön mailla.