Jalavan kaupassa Taivalkoskella historia ja nykyaika paiskaavat kättä. Oma kulttuuriperintö on osa liikeideaa.

Taivalkoskelaisen Jalavan kaupan pirttikahvilassa, pitkän pöydän äärellä istuu kahvikupposella Liisa Horsma. Kevättalven aurinko pilkistää ikkunoista ja tuli rätisee suuressa leivinuunissa.

75-vuotiaalle, lähes koko elämänsä Taivalkosken Metsäkylällä asuneelle Liisa Horsmalle 131-vuotias Jalavan kauppa on tuttu jo lapsuudesta. Tuolloin Horsman perheellä oli tapana yöpyä Jalavan pirtissä kirkonkylällä käydessään. Eteisestä kukin matkalainen otti itselleen olkipatjan. Pirtin lattialla nukuttiin vieri vieressä.

”Täällä oltiin yötä, kun sieltä syvänmaalta tultiin. Iän kaiken täällä kuljettiin, sekä minun vanhemmat että isovanhemmat.”

Nyt on maantiet ja autot, eikä Liisa Horsma enää tarvitse yöpaikkaa Jalavasta, mutta mukava siellä on käväistä kahvilla. ”Tunnelma on kuin ennen vanhaan.”

ANNE SEPPÄNEN, teksti
JUHA HANKILA, kuvat

Lue koko juttu Jalavan kaupasta, jota pyörittää jo viidennen sukupolven kauppiaat Mikko ja Laura Jalava painetusta toukokuun Kodin Pellervosta.


Kauppiaan vastuu on siirtynyt isältä pojalle. Vasemmalla edeltävä kauppias Ari Jalava.

Jaa artikkeli