Satavuotias Armas Koski elelee Ilmajoen Tuomikylässä itse rakentamassaan talossa. Veteraani on nähnyt pitkän elämänsä mittaan monenlaista.

Armas Koski istuu keittiön pöydän ääressä. Aurinko läikehtii vahakankaassa ja talitintit pyrähtelevät ikkunan takana. Koski hörppää mukista kahvia. Hän asuu yksin.

”Olen rakentanut kaikki rakennukset, mitkä pihassa ovat. Nuori väki sanoo, että pihavaja pitäisi purkaa. Se on täynnä klapeja. Mihinkäs ne sitten pantaisiin?”

Kolmen sodan veteraanin kunto on niin hyvä, että kotona eleleminen onnistuu. Poika perheineen asuu lähistöllä ja poikkeaa miltei päivittäin tervehtimässä. Kotipalvelu käy kerran viikossa. Nykyisellään ruokapalvelu tuo valmiin aterian keskellä päivää. Jonkin verran Koski laittaa ruokaa myös itse.

”Aamulla kun herään, keitän kaakaota. Se on nätty, helppo, valmistaa. Syön sen kanssa näkkäriä.” Iltapäivällä saattaa liedellä porista kaurapuurokattila.

Koski asettelee kuulolaitettaan paremmin ja miettii, pitäisikö paristo vaihtaa. Näkökenttä on kapeutunut ja polvissakin on kulumaa, mutta silti liikehtiminen on vetreää. Koski vetäisee pöydän laatikon auki ja esittelee sieltä vanhoja valokuvia.

 

Päivät kuluvat kodin askareissa. Sauna lämpiää puilla ja sen Koski lämmittää perinteisesti joka lauantai. ”Sauna on tuossa vasikassa”, isäntä sanoo ja tarkoittaa talonsa lisäsiipeä. ”Vihtoa en voi enää ollenkaan enkä ottaa kovia löylyjä.”

Harmillista on sekin, että syksyn omenasato oli huono. ”Ei tullut pihlajanmarjojakaan. Jos niitä tulee, tulee myös omenoita.” Hillojen keittoon Koski ei siis päässyt, mutta sai hän omasta maasta perunat. Ne hän kuorii aina porstuassa, eteisessä. ”Ei rapaisia perunoita voi tiskipöydän päällä kuoria.”

Koski katselee paljaaseen pihaan. Haravoida olisi pitänyt enemmän, mutta ”kun käret väsyy ja polovet meinaa loppua.”

Taannoin Koski kaatui perunamaalla. ”Menin selälleni ja oli kova ponnistus, että pääsin kääntymään mahalleni. Konttasin omenapuun alle ja sain siitä tukea.”

”Ookkos kuullut sellaista sanontaa, että kun tuloo vanhaksi, tuloo toisen kerran lapseksi? Mun kohoralla se ei pidä paikkaansa. Moon ollu sitä vähä aina”, mies velmuilee.

ULLA-MAIJA LAMMI-KETOJA, teksti
JARMO VAINIONPÄÄ, kuvat