Jani Kaatrasalo luovutti kantasoluja ja pelasti tuntemattoman potilaan elämän.

Samalla kun kävi luovuttamassa verta vantaalainen Jani Kaatrasalo, 34, luki mahdollisuudesta liittyä Kantasolurekisteriin. ”Asia jäi mieleen kytemään, koska kantasolujen luovuttaminen vaikutti niin konkreettiselta tavalta auttaa. Lopullisen päätöksen tein kaksi vuotta sitten.”

Punaisen Ristin Veripalvelun ylläpitämästä Suomen Kantasolurekisteristä etsitään luovuttajia hengenvaarassa olevien ihmisten parantamiseksi. Kantasolusiirto tehdään Suomessa joka vuosi noin 120 potilaalle. ”Suurin osa heistä sairastaa verisyöpiä eli leukemioita tai lymfoomia. Kantasolusiirroilla hoidetaan myös lasten synnynnäisiä immuunipuutoksia”, SPR:n Veripalvelun ylilääkäri Matti Korhonen kertoo.

”Uutena potilasryhmänä Suomessa ovat erilaisia hemoglobiinitauteja kuten talassemiaa ja sirppisoluanemiaa sairastavat. Näitä sairauksia on Lähi-idästä tulevilla maahanmuuttajilla, ja niiden vaikeimpia muotoja hoidetaan kantasolusiirroilla.”

Korhosen mukaan kantasolusiirto on potilaan viimeinen toivo, eikä siihen lähdetä tekemään kevein perustein. Siirteellä pyritään korvaamaan syöpäpotilaan pahanlaatuiset solut terveillä kantasoluilla.

”Noin joka kolmannelle löytyy kudostyypiltään sopiva oma sisarus luovuttajaksi. Muissa tapauksissa tehdään rekisterihaku, jolla etsitään mahdolliset luovuttajat.”

Jos Kantasolurekisteristä ei löydy sopivaa henkilöä, luovuttajaa ryhdytään etsimään ulkomailta. ”Yksikään maa ei ole kantasolusiirteiden suhteen omavarainen. Suomalaisista potilaista yli 70 prosenttia saa siirteen ulkomailta.”

Nuoria miehiä tarvitaan

Suomen Kantasolurekisterissä on tällä hetkellä yli 30 000 jäsentä, joista kaksi kolmasosaa on naisia. Vaikka vapaaehtoisia luovuttajia on paljon, uusia tarvitaan jatkuvasti.

”Rekisteriin kaivataan erityisesti nuoria miehiä, koska heiltä voidaan suuremman ruumiinrakenteen ansiosta ottaa talteen enemmän kantasoluja kuin naisilta”, Korhonen sanoo.

Kantasolujen luovuttajiksi voivat ilmoittautua 18–40-vuotiaat perusterveet ihmiset. Yksinkertaisella nettitestillä (www.sovinkoluovuttajaksi.fi) selviää, sopiiko luovuttajaksi. Rekisteriin liittyminen onnistuu helposti verkkosivujen kautta. Tämän jälkeen Veripalvelu postittaa liittyjälle pumpulitikun ja ohjeet sylkinäytteen antamiseksi.

”Sylkinäytteestä tehdään alustava kudostyypitys, joka auttaa sopivan luovuttajan löytämisessä. Jäsenyys astuu voimaan, kun näyte on palautettu.”

Verestä tai luuytimestä

Ei mennyt kuin vuosi rekisteriin liittymisestä, kun Veripalvelusta otettiin Janiin yhteyttä. Tuli kutsu jatkotutkimuksiin, sillä kudostyypin perusteella juuri hän saattaisi olla sopiva luovuttaja siirrettä tarvitsevalle syöpäpotilaalle.

Huolellisessa terveystarkastuksessa otettiin verikokeet, sydänfilmit ja infektionäytteet sekä tehtiin tarkempi kudosselvitys. Tarkoituksena oli varmistaa, että luovutus olisi turvallinen sekä Janille että potilaalle.

Veren kantasoluja kerätään verenkierrosta tai luuytimestä. Korhosen mukaan tapaan vaikuttavat ensisijaisesti potilaan kunto ja diagnoosi. Nykyään 70 prosenttia kantasolujen luovutuksesta tapahtuu verenkierrosta.

Ennen kuin kantasoluja kerätään verestä luovuttaja käy viitenä päivänä Helsingissä Meilahden sairaalassa saamassa kasvutekijäpistoksia, joiden ansiosta kantasolut irtoavat luuytimestä verenkiertoon. Pistokset saattavat aiheuttaa särkyä ja flunssan kaltaisia oireita.

”Kantasolut kerätään kanyyleilla kyynärtaipeesta yhtenä tai kahtena peräkkäisenä päivänä. Keräys kestää viisi kuusi tuntia kerrallaan. Tuona aikana ollaan makuuasennossa peiton alla koneeseen kytkettynä. Hoitaja on paikalla koko ajan ja seuraa, että kaikki menee niin kuin pitää.”

Väsymystä ja aristusta

Janin kudostyyppi osoittautui juuri sopivaksi. Tammikuussa 2015 kantasolut kerättiin luuytimestä nukutuksessa Meilahden sairaalassa. ”Tulin sairaalaan keruuta edeltävä iltana. Kieltämättä vähän myös jännitti, mitä kaikkea oli edessä. Huonekaverinani oli potilas, joka odotti pääsyä kantasolusiirtoon.”

Operaation jälkeen olo oli tokkurainen ja voimaton. Jani muistelee olleensa niin kipeä, ettei pystynyt heti edes kylkeään kääntämään. Kaikki paikat aristivat, varsinkin selkä.

”Mutta ei minulla mitään hätää ollut. Hoitohenkilökunta piti hyvää huolta ja antoi tarvittaessa särkylääkettä. Saman päivän iltana pystyin jo ottamaan muutaman askeleen. Viikon sairauslomalla toipuminen edistyi nopeasti.”

Matti Korhonen kertoo, että kaksi tuntia kestävässä toimenpiteessä luuydintä imetään pienissä erissä neuloilla lantioluun sisältä. Alue aristaa viikon verran. Väsymyksen tunne johtuu osittain siitä, että luuytimen luovutus vastaa noin kahden veriyksikön luovuttamista.

”Veren hemoglobiinipitoisuus alenee tilapäisesti, mutta korjautuu ennalleen muutamassa viikossa. Tarvittaessa luovuttajalle annetaan rautatabletteja.”

Apu tuntemattomalle

Kun luovutuksesta oli kulunut vuosi, Veripalvelusta otettiin jälleen yhteyttä. Janille kerrottiin, että kantasolusiirto oli onnistunut hienosti. Potilas oli parantunut.

Suomessa luovuttaja ja potilas eivät tiedä toistensa taustoja. Nimettömiä tervehdyksiä kuitenkin lähetetään puolin ja toisin. Korhosen mukaan kirjeet ovat usein hyvin koskettavia. ”Käytännöt vaihtelevat maittain. Esimerkiksi Yhdysvalloissa järjestetään luovuttajien ja potilaiden tapaamisia, mitkä toimivat samalla rekrytointikeinona.”

Jani on puhunut kantasolujen luovutuksesta kavereilleen siinä toivossa, että hekin innostuisivat asiasta ja liittyisivät rekisteriin. ”Tuntui mahtavalta, kun pystyin niin pienellä vaivalla auttamaan vakavasti sairasta ihmistä.”

Vuosittain noin 30 suomalaista luovuttaa veren kantasoluja tuntemattomalle potilaalle. Kaikkiaan luovuttajia on ollut reilun 20 vuoden aikana noin 500.

”Suurimmalle osalle vapaaehtoisista ei tule koskaan kutsua, mutta mitä enemmän rekisterissä on jäseniä, sitä useammalla potilaalla on mahdollisuus parantua”, Korhonen muistuttaa. Hän kiittelee suomalaisten sitoutuneisuutta: jos kutsu käy, he ovat vuosienkin päästä valmiita luovuttamaan kantasolujaan. Rekisterissä saa olla 56-vuotiaaksi asti.

www.veripalvelu.fi/kantasolurekisteri.

ULLA SAIKKONEN, teksti
TAPANI LEPISTÖ, kuvat

Jaa artikkeli