Astioihin istutetuilla kasveilla saadaan pihalle kukkaloistoa aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Ruukkupuutarhan etuja ovat muunneltavuus, liikuteltavuus ja mahtuminen pieneen tilaan.

Ruukkupuutarha sopii etenkin luovalle ja vaihteluhaluiselle tarhurille, joka on valmis huolehtimaan säännöllisestä kastelusta ja lannoituksesta. Istutettavaksi voi valita niin kesäkukkia, hyötykasveja, perennoja, köynnöksiä, havu- ja lehtipensaita kuin huonekasvejakin. Voipa suuriin säiliöihin istuttaa pikkupuitakin.

Kukkien ja lehtien värit sekä kasvien muodot ja kasvutavat mahdollistavat mitä erilaisimpien kokonaisuuksien luomisen. Astiaistutuksia on helppo siirrellä, ja mikä parasta, kasvit voi vaihtaa monta kertaa kesässä.

Kauden aloittavat sipulikukat ja aikaiset perennat, niitä seuraavat kesäkukat ja vihannekset. Syksyllä ruukkutarhaa koristavat koristekaalit, syysasterit ja muut kylmää sietävät lajit.


Rautapadassa bataatti, nukenkaulus ja suikeroalpi.

Ruukuilla puolensa

Valittavana on saviruukkuja, soikkoja, rautapatoja, koreja, puuastioita ja tynnyreitä. Muoviastioitakin voi käyttää, kunhan piilottaa ne esimerkiksi korin sisälle.

Astian pojassa on oltava reikä tai useampikin liikaveden poistamiseksi. Pohjalle asetetut saviruukunpalaset tai pienet kivet tehostavat salaojitusta. Monivuotisille lajeille kannattaa hankkia eristävästä, huokoisesta muovista valmistettu lämpöruukku tai muu suojattu astia.

Talviruukut täytyy pitää syksyllä sateelta suojassa, jottei multatila pääse jäätymään.

Lasittamaton saviruukku on varma valinta: se läpäisee vettä ja on hengittäviä. Ennen istutusta saviruukku upotetaan vesiastiaan yöksi. Muutoin ruukku ottaa kasveille tarkoitetun veden ja istutukset kärsivät kuivuudesta. Myös kasvukaudella saviruukut kuivuvat lasitettuja tai muovisia herkemmin.

Istutusten hoito

Istutuksiin kannattaa käyttää valmiita peruslannoitettuja, taudittomia ja rikkaruohottomia multaseoksia. Taimet on hyvä kastella perusteellisesti jo edellisenä päivänä. Näin ne irtoavat helpommin kasvatusastiasta ja selviävät siirrosta paremmin.

Istutus tehdään entiseen syvyyteen. Kovin venähtäneet ja heiveröiset taimet voi upottaa hieman entistä syvemmälle. Istutukset kastellaan hyvin ja pidetään ensimmäiset päivät valoisassa paikassa, muttei suorassa auringonvalossa.

Jotta kasvit kukoistaisivat, niitä täytyy kastella ja lannoittaa säännöllisesti. Aurinkoisina ja helteisinä kesäpäivinä haihdutus on runsasta ja kasvualusta kuivuu nopeasti. Mitä pienempi astia, sitä useammin on kasteltava. Paras aika on varhainen aamu tai illansuu. Kerralla vettä annetaan niin paljon, että koko multatila kastuu. Kun multa kokeiltaessa on kuiva ensimmäiseen sorminiveleen asti, on kastelun aika.

Kastelulannoitetta annetaan viikoittain tai laimeana liuoksena jokaisen kastelun yhteydessä. Hitaasti liukenevat, kasvualustaan sekoitettavat lannoiterakeet tai -puikot ovat helppokäyttöisiä.


Ruukkurunsautta englantilaiseen tapaan.

Kesäkukat ja karkulaiset

Kesäkukilla saadaan värikkäitä ja näyttäviä istutuksia. Paahteessa viihtyvät esimerkiksi pelargonit, samettikukat, verbenat, riippaneilikka, kirjotulikruunu, marketta, amppeliolkikukka ja sininata.

Verenpisara, kesäpäivänhattu, ruukkuruusut, orvokki, heliotrooppi, siniviuhka ja tarhadaalia ovat auringon ja puolivarjon kasveja. Varjossa viihtyvät ahkeraliisa, lumihiutale, hortensia, torenia, apinankukka ja begoniat.

Kirjoliisukka, hopeavitja, hopeakäpälä, risiini, isokirjopeippi, nyhähopeayrtti, kuparisara ja kiiltävälehtinen riippaorvokki koreilevat lehdillään.

Useat yksi- ja monivuotiset lajit siementävät ja leviävät puutarhassa. Niitä voi siirtää keväällä ruukkuihin heti, kun taimet ilmestyvät kasvupaikoilleen. Ruukkuviljelyyn sopivia karkulaisia ovat kehäkukat, lemmikit, unikot, lehtosinilatvat, suopayrtit, harjaneilikat, myskimalvat, rohtosormustinkukat, iisopit, anisiisot, mintut ja keltasauramot.

Huonekasvit ulos

Eksoottiset kasvit tuovat puutarhaan tuulahduksen etelästä. Etenkin rungolliset lajit ovat tulleet suosituiksi terassikasveiksi. Välimeren maista tai tropiikista kotoisin olevat kasvit vaativat viileähköä ja valoisaa talvehtimispaikkaa.

Enkelinpasuuna, tarhasinisarja, kanna, oleanteri, öljypuu, sitrukset ja palmut herättävät taatusti huomiota. Myös kärsimyspassio, vaahtera-aulio ja jättiagave viihtyvät kesällä ulkona.

Ruukkuryhmään voi sijoittaa myös huonekasveja, kuten kiinanruusun, kohtalonköynnöksen ja lankaköynnöksen. Myös muita huonekasveja voi tuoda kesäksi ulos. Punasarja eli kliivia voi innostua kukkimaan vietettyään jonkin aikaa pihalla.

Huonekasvit totutellaan vähitellen ulkoilmaan. Kylmyyden lisäksi lehtiä vioittaa liiallinen paahde: aurinko voi kärventää lehvistön jopa muutamassa tunnissa.

Monivuotiset ruukussa

Monivuotisista löytyy useita ruukkuun sopivia lajeja. Perennoista parhaimpia ovat kaunislehtiset ja pitkään kukkivat lajit: kuunliljat, ohotanmaruna, tarhalaukkaneilikka, rönsytiarella, kehtolehti, kilpiangervo sekä mehitähdet ja maksaruohot. Perennoja voi kasvattaa yksivuotisina tai talvettaa puutarhaan istutettuina.

Pikkupuilla ja rungollisilla pensailla ruukkutarhaan syntyy kerroksellisuutta. Pihasyreeni ja isotuomipihlaja ovat kestäviä pikku puiksi muotoiltavia lehtipensaita. Pensasangervot viihtyvät hyvin ruukuissa ja sietävät leikkausta.

Ruukkuun sopivat myös kääpiövuorimänty, tuijat ja sinikataja. Syyssyrikkä, magnolia ja japaninvaahtera kannattaa talvettaa kellarissa tai viileässä varastossa, samoin köynnös- ja runkoruusut sekä jalokärhöt.

Pienen multatilan takia puut ja pensaat kasvavat hitaammin kuin maahan istutettuina, ja ne myös pysyvät pitkään sopusuhtaisina.

Yrtit ja vihannekset

Ruukkutarhan voi perustaa myös käyttämällä pelkästään hyötykasveja, joista monet ovat koristeellisia ja tuottavat satoa nopeasti. Lehtimangoldi ja lehtikaali ovat erityisen komeita.

Monet yrit ovat hienotuoksuisia ja antavat satoa pienissäkin ruukuissa. Useimpien mausteyrttien taimikasvatus on helppoa myös kotioloissa. Tilliä, kirveliä ja vihanneskrassia voi kylvää suoraan ruukkuun toukokuussa.

Kasvatus ruukussa sopii varsinkin lämpöä vaativille vihanneksille, kuten tomaatille, kurkulle ja kurpitsoille. Kun kylmyys uhkaa, nostetaan ruukut sisätiloihin. Olen kasvattanut useana vuonna salkopapua takapihalla ja saanut kelpo sadon.

Vihanneksille valitaan kookas astia, sillä kuivuus pysäyttää kasvun ja voi aiheuttaa makuvirheitä, muun muassa retiisien ja kurkkujen kitkeröitymistä. Rehevien vihannesten riittävä kastelu ja lannoitus on erittäin tärkeää. Kesälomatuuraajalle kannattaa antaa tarkat ohjeet.

 

LEENA NURMI, teksti ja kuvat