Havumetsän keskellä kukkii ja vihertää.

Aurinkoisen mäen puutarha avaa kukoistavan kautensa kevään sipulikukilla ja päättää sen syyskesän nauhusten loimotukseen.

Anita ja Erkki Shemeikan puolen hehtaarin laajuinen tontti sijaitsee Aittokosken kylässä Sonkajärvellä. Iisalmesta pohjoiseen matkaa on sen verran, että seutu asettuu puuvartisten kasvien V- ja VI-vyöhykkeen rajalle.

Vaikka metsän keskelle rakennetun tontin yläpihalta on puita karsittu, alapihalla niitä riittää. Avoimelle alueelle on istutettu auringossa viihtyvät kukkivat kasvit, tontin reunamille ja puiden alle varjon lajit.

”Aluksi tein puutarhaan perinteisiä penkkejä, jotka laajenivat pikkuhiljaa. Sitten innostuin ajattelemaan, ettei kaikkien kasvien tarvitse olla kukkivia. Ison metsän reunaan rakentamani pieni metsäpuutarha on ajatuksin tehty”, Anita kertoo.

Anita Shemeikka, onnellinen tarhuri.

Varjossa viheriöi

Sonkajärvi on metsäistä, metsästyksellistäkin seutua. Erkki Shemeikka siirrätti talon mäelle 1980-luvulla. Pihan rakentaminen alkoi, kun Anita muutti emännäksi parikymmentä vuotta sitten. Aluksi oli vain laaja nurmikko. Kukkapenkit alkoivat syntyä sinne, missä tuntui tarvittavan. Ongelmapaikat Anita piilotteli istutuksin. Nyt koko piha on yhtä suurta kukkapenkkiä.

Emännän suosikkeja ovat keskikesällä kukkivat ruusut ja pionit. Pelkästään niitä on kymmeniä lajeja ja lajikkeita. Taimia on haalittu matkojenkin takaa ystävän kanssa reissatessa. Myös Erkki on tuonut kasvituliaisia.

”Kasvien metsästykseen tuli himo. Puutarha on ennen kaikkea minun harrastukseni, mutta Erkki ja 15-vuotias poikamme Niko auttavat ahkerasti pihatöissä.”

Kun valoisa yläpiha oli saatu kuntoon, hoitajan silmiin osuivat metsänreunat. Sinne hän maalaili mielessään rauhallisia paikkoja, joissa silmä lepäisi lehtivihreän sävyjä katsellessa.

”Aluksi halusin vain siistiä metsänreunaa, mutta sitten innostuin. Varjossa lehtien eri värit ja muodot tulevat paremmin esiin kuin paahteessa. Yllättävän paljon on lajeja, jotka viihtyvät melko katveessa.”


Sammaloituneet kattotiilet reunustavat kohopenkkiä.

Harkiten tehty

Metsäpuutarhassa vihreän sävyt vaihtelevat heleästä tummaan. Lajeja on paljon ja niiden hyvinvointi on tärkeää. Katveeseen lajit piti valita siten, että ne kestävät paitsi varjoa myös puiden alustojen kuivuutta.

”Kasveja valittaessa on aina otettava huomioon oman puutarhan kasvupaikat ja hoitomahdollisuudet. Täällä meillä myös pohjoiset olosuhteet vaikuttavat menestymiseen”, Anita muistuttaa.

Kuunliljojen lehvistöt ovat vihreitä, sinertäviä ja kirjavia. Lehdet ovat ehyet ja kauniit, koska metsäisessä paikassa ei kärsitä lehtokotiloista tai etanoista.

”Kauniisti kukkivia varjon lajeja ovat jaloangervot ja nauhukset, joiden aika on loppukesällä. Havupuiden alustoilla viihtyvät myös alppiruusut, jotka ovat kauniita myös kukattomana aikana.”

Yläpihan metsäpuutarhassa on polkuja ja istutuksia maata kattamassa, nurmikko ei siellä viihtyisikään. Kurjenpolvet, saniaiset, elefanttiheinät, poimulehdet, taponlehdet, tuoksuorvokit ja -matarat kasvavat tiheänä peittona kohopenkeissä. Kultatuija ja valkokirjavat kanukat tuova eloa vihreyteen. Seppelvarpujen liuskalehtiset versot kurkottavat polkujen päälle. Vaikka istutukset ovat nuoria, nopeasti ne ovat rehevöityneet.

Kivillä reunustettu vesiallas on saanut rannalleen ruukusta vettä valuttavan neitopatsaan. Istutusten välissä virtaa kuivavesiaihe, jonka Anita muotoili valkoisesta, vihreästä ja vaaleansinisestä lasimurskasta.

Salainen puutarha.

Salainen puutarha

Lähelle taloa, koiratarhan viereen, syntyi varjoisa paikka, jonka Anita laittoi mieleisekseen. Salainen puutarha houkuttelee kurkistamaan portista peremmälle. Kurjenmiekkojen, valeunikkojen, kallionauhusten ja sormivaleangervojen takaa avautuu mukulakivillä päällystetty alue, jonka keskustassa lepää iso kivenlohkare. Metsää vasten paikkaa reunustaa heinäseipäistä rakennettu aita.

”Kiveyksen alla on juurimatto, joten rikkaruohot eivät kivien väleistä puske. Käytän polkujen alla myös paksua kerrosta aikakauslehtiä. Turhaa työtä kannattaa aina välttää”, Anita huomauttaa.

Alapihalle vievässä rinteessä on paitsi varjoisaa myös kuivaa. Isot puut vievät vettä ja ravinteita allaan versovilta kasveilta. Makkaranpaistopaikan tuntumaan rakennetulla alueella kasvaa luonnonkasveja sekä pikkuhavuja, tuivioita ja katajia. Vuorenkilvet ovat kiitollisia joka paikan maanpeittokasveja.

”Varjoisat osat puutarhastamme ovat aika hoitovapaita. Viihtyessään kasvit kuitenkin leviävät sielläkin niin, että välillä niitä pitää harventaa ja jakaa.”

Pakkasta ja lunta

Talvet ovat Sonkajärvellä kylmiä, mutta onneksi puutarhaa verhoaa silloin paksu lumipeite. Jos lunta saadaan myöhään, saattaa syntyä talvivaurioita. ”Viime talvi oli hankala. Pensasruusuja meni maata myöten, mutta omajuuriset versoivat tyveltä. Katajia ja pari alppiruusua jouduin heittämään pois. Perennat selvisivät talvesta hyvin.”

Syksy on värikästä ja melko vähätöistä aikaa. On aikaa suunnitella uutta ja vaihdella kasvien paikkoja tai kaivaa kevääksi uusia istutusalueita. Perennojen varret Anita jättää penkkien suojaksi. ”En suojaa kasveja muuten, mutta jänisten ja rusakoiden varalta Erkki aitaa verkoilla ruusut. Lumipeite olisi tärkein; joka kevät jännittää, miten kasvit talven jälkeen nousevat.”

Paksut kasvualustat takaavat, että kasvit ovat juurtuneet syvälle. Puoli metriä kunnon multaa ja sen alla vettä ja ravinteita pidättävä savikerros antavat hyvät olosuhteet. Kohopenkeissä maa kuivahtaa sopivasti talveksi. ”Kovin innokas lannoittaja en ole, mutta syyslannoituksen koetan muistaa antaa loppukesällä.”

Kun syksy viilenee, kodikkaassa pihatalossa sytytetään tuli kaminaan. Sen lämmössä istuen on mukava tarkkailla puutarhan vaipumista talvilepoon. Anita Shemeikan mielessä muhivat jo tulevat hankkeet. ”Ensi kesänä työn alle menee ainakin osaksi puolivarjon penkki, johon on piilotettu neljä koivun kantoa. Havuhankinnat jo kangastelevat mielessä.”

PAULA RITANEN-NÄRHI, teksti ja kuvat