Rannikon kulttuuri on kaikin puolin vanhaa ja rikasta, kuin ulkomailla olisi.

Anteeksi Turku ja Naantali, ja anteeksi kaikki siltä väliltä. Teistä on kirjoitettu niin paljon ja niin taiten, että nyt pyyhälletään pohjoisempaan, menneen kevään hyvien uutisten Uuteenkaupunkiin, joskaan ei sen autotehtaalle.

Ajellaan historiallista Rantatietä. Se saa alkunsa Vehmaalta ja koukkaa Tornion kautta aina Etelä-Ruotsiin saakka. Riikin postireitti oli kelpo kulkuyhteys silloinkin kun ei ollut merelle menemistä.

Kustaa II Adolf perusti Uudenkaupungin kolmen kylän alueelle vuonna 1617, mutta jo varhaisella keskiajalla seutu tunnettiin puuastioistaan, ja kauppaa käytiin Itämeren maiden kanssa.

Uudenkaupungin laivanrakennus kukoisti 1700- ja 1800-luvuilla; veistämöitä oli voimallisimmillaan peräti viisi, ja suuremmat kauppalaivastot olivat vain Viipurilla ja Raahella. Väkiluku nousi ja ansaintaa oli tarjolla.

Parahiksi vaurastuneessa kaupungissa roihusivat myös tulipalot. Pahinta jälkeä teki vuoden 1855 palo, minkä jälkeen laadittiin uusi asemakaava. Sen mukaisia, eheitä empiretyylisiä puutalokortteleita on jäljellä nelisenkymmentä. Kaupunki on kaunis katsella, vanhaa on vaalittu ja leveät kadut antavat tilaa taivastella.

Alisenkadun vähäisellä nyppylällä seisoo Vanha kirkko. Isonvihan aika liittyy senkin vaiheisiin.

Kiviseinien kannattelema katto on korkealla ja puinen pääty paistaa kuin ylösnousemuksen aurinko. Rakennus valmistui 1629. Silloin siinä oli maalattia, muutama pikkuinen ikkuna ja ovet. Kohennusta siunaantui vähin erin: ikkunoita suurennettiin, tehtiin välikatto, hankittiin kirkonkellot ja valaisimia. Kun ajan tavan mukaan merkkihenkilöitä haudattiin kirkon kuoriin, nyt suvut määrättiin laitattamaan haudoilleen kalkkikivilaatat, jotta kuorin lattiasta tulisi tasaisempi.

Suuri Pohjan sota oli alkanut vuonna 1700. 13 vuotta myöhemmin venäläiset rymistivät myös Uuteenkaupunkiin. Isonvihan kauhu ja hävitys olivat tiedossa. Papit ja porvarit kokosivat kirkon arvokkaimmat esineet ja pakenivat lahden tuolle puolen. Venäläiset tekivät kirkon toisesta päädystä viljavaraston, toisen pitivät pyhäkkönä. Ainakin kaksi venäläisupseeria sai viimeisen leposijansa alttarin alta.

Isoviha päättyi Uudenkaupungin rauhaan 1721. Suuren Pohjan sodan aikana Pietari Suuren joukot olivat riehuneet ympäriinsä. Rauhansopimuksessa Venäjä sai Liivin- ja Eestinmaat, Inkerin sekä Suomen. Pietari Suuresta tehtiin keisari. Ruotsin suurvalta hajosi, mutta Uudenkaupungin kivikirkko kesti.

ANNA-LIISA HUHTALA-FISKARS, teksti
JARMO UUSI-RINTAKOSKI, kuvat

Lue koko juttu painetusta kesä-heinäkuun 2017 Kodin Pellervosta. Tilaajana löydä lehden kokonaisuudessaan e-arkistosta www.pellervo-e-lehdet.fi.