EU:n hajoaminen on pikkuruinen uhka tai mahdollisuus verrattuna Suomen liike-elämää kesällä 1917 kohdanneeseen yllätykseen. Ainoa kunnon kauppakumppani, Venäjä, ei yhtäkkiä kyennyt ostamaan eikä myymään mitään. Sekasorto seisautti junat, laivat ja maksuliikenteen.

Suomi oli vuonna 1917 ulkomaankaupasta jopa riippuvaisempi kuin nykyisessä globalisaatiossa. Jopa puolet leipäviljasta tuli vanhastaan keisarikunnan äärettömistä aitoista. Leipä ja puuro olivat Peruselintarvikkeita isolla P:llä. Rahvas sai normaalivuosina niistä jopa puolet kaloreistaan.

Valtameren takaiset Amerikan, Argentiinan ja Australian vilja-aitat pysyivät täysin tavoittamattomissa ja vihollismaat Saksa ja Itävalta-Unkari riutuivat omassa nälkäkriisissään. Ruotsissa ja Tanskassa riitti vähän myytäväksi, mutta Suomi oli niille vain veljesavun pikkumarkkina. Kaoottinen Venäjä ei kyennyt ruokkimaan edes kapinoivaa armeijaansa. Viljajunat tuskin jyskyttäisivät idästä aikoihin.

Suomesta puuttui ehkä miljoonan ihmisen vuoden ruoka. Millä ilveellä oma maatalous täyttäisi vajeen? Siinäpä kysymys pitkään, koleaan ja poliittisesti helteiseen kesään 1917.


Elintarvikejono Fabianinkadulla.

Ylimääräisenä painajaisena levisi lakkoilu teollisuudesta maatalouteen. Kahdeksan tunnin työpäivä oli kauhistus kartanoille ja talonpojille. Eiväthän lehmät hoitamatta heruneet tai edes pysyneet hengissä! Ja miten paljon varisisi viljaa korjaamattomana maahan? Karjalle ei riittänyt kahdeksan tunnin piika. Sesonkien kiire ei pelloillakaan kelloa kysellyt. Kuu oli vanhastaan kylväjän ja niittäjän aurinko.

Useita kymmeniä tuhansia perheitä koskeva torpparivapautus oli eduskunnissa jumissa, mutta periaatteessa kuitenkin tuloillaan. Isännät olivat helisemässä myös renkiensä, piikojensa ja muonamiestensä kanssa.

Maatalouslakot johtivat rettelöihin. Huittisten meijerillä painittiin, ammuskeltiin ja kettingeillä huideltiin jopa satojen osanottajien kahakka. Kun mellakat riistäytyivät käsistä ympäri maata, työnantajat taipuivat myönnytyksiin. Samoin kuin tehtailla, työväki voitti lakot maataloudessa.

Mutta lakkoaallon tyynnyttyä yhä harvemmalla työläisellä oli edes työnantajaa. Vientiteollisuus ja satamat seisoivat. Venäjän linnoitus- ja vallityöt olivat työllistäneet kymmeniätuhansia reissumiehiä varsinkin Helsingin ja Viipurin laitamille. Nyt viimeisiään vetelevä valtakunta lopetti varustelut. Laumoittain työttömiä oleili Helsingin pitäjän Malmin ja Viipurin maalaiskunnan Kolikkoinmäen kaltaisissa röttelöisissä esikaupungeissa. Politiikka tietysti sai siellä sytykkeitä. Joutilaisuus ja kurjistuminen purkautuivat puhtaasti kriminaalisenakin väkivaltana.

TEEMU KESKISARJA, teksti
MUSEOVIRASTO, kuvat

Lue koko kirjoitus painetusta elokuun 2017 Kodin Pellervosta. Tilaajana löydät sen myös e-arkistosta www.pellervo-e-lehdet.fi.