Olen usein huomannut, että meidän puutarhaeloa elävien aikakäsitys poikkeaa monen muun ihmisryhmän ajantajusta. Puutarhan aikaa ei mitata minuuteissa tai kvartaaleissa. Talventähdet ja kevätesikot kukkivat sitten, kun ne ovat siihen valmiita, ei niitä auta hoputtaa. Kurjenkello mittaa tuntien sijaan päivän pituutta ja tuulen suuntia. Vaahteran lehti irtoaa vasta, kun sen ravinteet on kerätty varren ja juuren varastosolukoihin.

Minun on erityisen vaikeaa muistaa erilaisia aikoihin liittyviä numeroita. Ajantasainen vuosiluku tai päivämäärä on usein hukassa, samoin sukulaisen syntymäpäivä tai junan lähtöaika. Sadan metrin juoksun ennätyssekunnit tai Pähkinäsaaren rauhan solmimisvuosi eivät kerta kaikkiaan pysy mielessäni. Joka ikinen vuosi joudun tarkistamaan jopa hääpäivämme päivämäärän. Oliko se 22. vai 23.? Jokin kakkosella alkava se kuitenkin oli. Muistaakseni.

Kasvien kanssa ei onneksi tarvita kelloa eikä kalenteria. Tomaatteja ei tarvitse kylvää 10.3. eikä kompostia levittää perjantaisin puoli neljän jälkeen. Juurekset eivät jätätä eivätkä endiivit edistä. Mikään ei ole minuutilleen.

Ei tarhurin työ ole silti holtitonta hommaa – kaukana siitä. Roti se on siinäkin. Tahtia vain eivät määrää numerot ja luvut, vaan ihan toisenlaiset seikat. Minuuttiviisarin tai päivyrinlehden sijaan täytyy tarkkailla taivasta ja tunnustella maata. Katsoa mihin auringon säteet ulottuvat, pitää silmällä silmujen puhkeamista. Olla valmiina kylvöön, kun pintamaa on sopivasti kuivahtanut ja kerätä siemenet ennen kuin ne karisevat. Niittää heinikko silloin, kun korret ovat kuivia, ottaa ruusuista kesäpistokkaat ennen varsien puutumista.

Tarhurin aika soljuu eteenpäin ikiaikaista kehää kiertäen, vuosi toisensa jälkeen lempeästi lainehtien. Aina tulee uusia aaltoja, uusia siemeniä, uusia taimia ja uutta korjattavaa satoa. Jos ei ennättänyt kylvää kaikkea tarpeellista edellisenä vuonna, seuraavana voi yrittää uudelleen.

Jos kysyt minulta päivämäärää tai vuosilukua, joudun tuumimaan hetkisen. Jos sen sijaan haluat tietää mikä aika nyt on, osaan vastata välittömästi. Nyt on pienten siementen, esikasvatuksen, itämisen ja sirkkalehtien aika. Nyt alkaa kevät.

TUOVI MUTANEN

Jaa artikkeli