Sumun suipot sormet pyrkivät sisään puseronkauluksesta. Märät heinänkorret kiillottavat kumisaappaiden varret, ja pisimmät röyhyt viskovat vesihelmiään korkealle polven yläpuolelle.
Syksy on ripustanut yön aikana harmaan pilvipyykkinsä narulle. Kosteat liepeet roikkuvat taivaasta märkinä lonkeroina, tarttuvat kiinni kuusen latvaan ja kietoutuvat kaarnaisiin männynoksiin. Talon nurkalla kasvava pihasyreeni on kääriytynyt harmaaseen hahtuvaan, virpiangervon puikeat lehdet värisevät oksistoon kertyneiden pisaroiden painosta.
Palaan pellon laidasta pihatielle, ja hetken päästä usva alkaa repeytyä kapeiksi riekaleiksi. Harmaan peitteen loimilangat napsahtelevat poikki, kuteet katkeavat, ja äsken niin paksu täkki hiutuu silmieni edessä läpikuultavaksi harsoksi. Syyskuun aurinko välkkyy ja pilkahtelee. Syreenin oksisto saa muotonsa takaisin, kuusen latva piirtyy taas terävänä vasten taivasta.
Pikkuhiljaa koko kotipiha kirkastuu. Aurinko sytyttää spottejaan, pyyhkii valokeiloillaan pitkin puutarhaa, sipaisee säteitään pensaiden latvoihin ja puiden kylkiin. Muotojen lisäksi puutarhasta alkavat erottua värit: männynrungon punaruskea, lehtien monet vihreät sävyt, hortensian vaaleat kukkaryöpyt. Perennoiden joukossa säteet hyppelehtivät kukalta toiselle ennen kuin löytävät etsimänsä. Tämän aamun kirkkaimmat säteet on varattu keltaisille kukkijoille.
Päivänsilmä, syyspäivänhattu, preeria-auringonkukka… jo pelkät nimet säteilevät. Viimeisetkin usvahattarat haihtuvat ympäriltä.
Asterikasvien heimoon kuuluvat syyskukkijat ovat Pohjois-Karjalassa kaukana kotikonnuiltaan. Kaikki kolme ovat kotoisin Pohjois-Amerikan preerioilta, joilla kuumat ja kuivat kesät sekä kylmät talvet vuorottelevat. Samantapainen vuodenkierto ja ilmaston mantereisuus saa monet preerialajit viihtymään hyvin myös meillä Suomessa.
Vanhastaan puutarhoissamme on kasvatettu etenkin jäykkävartista ja rehevälehtistä päivänsilmää sekä syyspäivänhatun kerrannaiskukkaista muotoa ’Goldball’. Kultapallo on nimensä veroinen: kukinnot muistuttavat kirkkaankeltaisesta nauhasta löyhästi kerittyjä keriä. Jotta kerät eivät vierisi maahan saakka, tarvitsee kultapallo lähes poikkeuksetta jonkinlaista tuentaa.
Omissa syyskukkijoissani minua viehättää niiden hilpeä ilme ja simppeli kasvutapa. Vaikka kukat kurottavat kohti taivasta, jaksavat korkeat varret kannatella kevyitä kukintoja taittumatta. Yksinkertaiset, päivänkakkaraa muistuttavat kukinnot muodostuvat keskustan sadoista miniatyyrikukista koostuvasta mykeröstä ja sen ympärille säteittäin aukeavista terälehtien kaltaisista laitakukista. Juuri pyöreä muoto ja keltaisten laitakukkien kehä saavat nämä syyskukkijat sädehtimään auringon lailla.
Taitan muutaman varren maljakkoon vietäväksi, sillä auringonsäteitä kaivataan myös sisälle.
