Tilamme ensimmäiset asukkaat pystyttivät kotinsa kuivalle moreeniluodolle. Rakensivat tuvan ja kammarin sen kylkeen. Asettuivat asumaan, ryhtyivät viljelemään luotoa ympäröiviä hiesumaita ja kasvattamaan perhettään.

Ja perhe kasvoi. 1900-luvun alkupuolella taloa jatkettiin. Toiseen päähän rakennettiin uusi tupa, jossa oli kivestä muurattu suuri leivinuuni. Avaran tuvan kattohirsiin ripustetussa kiikussa lapset saattoivat ottaa niin kovat vauhdit, että varpaat ylettyivät miltei kattoon saakka.

Vaikka talon perusrunko on säilynyt noista ajoista sellaisenaan, jokainen tilalla asunut sukupolvi on tehnyt rakennukseen muutoksensa: jättänyt omat merkkinsä talon seiniin ja huoneisiin, piiloon tai näkyville. On vaihdettu ovien ja ikkunoiden paikkoja, nostettu ylös lattialankkuja ja vedetty vesijohtoja.

Tuvan seinään on pingotettu pahvia. Kiikkua kannattaneet kattohirret on piilotettu paneelin alle. Viisikymmentäluvulla ovenpielet maalattiin vaaleanvihreällä, ja parikymmentä vuotta myöhemmin vanhan puolen seinät saivat muodikkaat ruskeakuvioiset tapetit.

Viime talvena oli meidän vuoromme remontoida vinttikamaria. 1970-luvun lattiapäällysteiden alta paljastui välipohjan pölyntuoksuinen eristekerros. Ja sahanpurun ja sammalen seasta kaikenmoista eristeeksi joutanutta tai joutunutta tavaraa: sanomalehden sivuja, Saimaa-askin kanteen lyijykynällä tehtyjä laskelmia, kenttäpostikortti ja muutama osittain hapertunut kirje.

Minä rupesin nyt sulle kirjoittamaan kun on joutavaa aikaa. Kiitos paljon onnittelu kortistasi jonka sain. Sillä nyt tämän kuun ensimmäinen päivä minun syntymä päivä, kun nyt 7 päivä oli minun nimipäiväni. Minä täytän 11 vuotta.

Itsenäinen Suomi oli vain toistakymmentä vuotta kirjeen kirjoittajaa vanhempi, mutta sen syntymäpäivää ei vuonna 1942 sen suuremmin juhlittu. Myös pienen tytön ajatukset olivat tiukasti kiinni arjessa.

Meillä on kaikki satotyöt tehty, mutta on meillä vielä sikurit ja juurikkaita puhdistamatta. Mutta me sokerijuurikkaat keitetään siirapiks. Keitättekös sokerijuurikkaat siirapiks?

Viettääköhän kirjeen kirjoittaja yhä syntymäpäiviään? Onko hänellä vielä satotöitä, vai olisiko hänellä joutavaa aikaa?

Jos hän tulisi kylään, kantaisin penkin kasvimaan laitaan. Siinä pellon laidalla istuessamme ihastelisimme palsternakkojen pulskia kylkiä ja haistelisimme porkkanoiden makeaa mullantuoksua. Muistelisimme menneitä, suunnittelisimme tulevia.

Nimipäiväkahvitkin joisimme. Söisimme pullaviipaleita, joiden päälle olisi sivelty paksu kerros makeaa siirappia. Katselisimme tuulen ilmassa kieputtelemia koivunlehtiä ja nuolisimme siirappia sormenpäistä.

Lehdetkin jo puista varisee pois ja kukat palentuvat pois kaikkialla luonnossa. On syksytalven makuva. Nyt taidankin jo lopettaa tämän kirjeenkirjoituksen. Paljon terveisiä sinulle minulta.

TUOVI MUTANEN