Äiti ryhtyi sijaisvanhemmaksi leskeksi jäätyään. Nyt tyttäret ovat samassa työssä. Elämän rikas kirjo palkitsee vaativassa tehtävässä.
Monet kuvittelevat sijaisvanhemmuutta paljon vaikeammaksi kuin se todellisuudessa on. Biologiset lapseni, nyt jo aikuiset Mirka Rannala ja Mirva Järvinen ovat seuranneet asiaa vierestä ja nähneet, että kyllä tähän uskaltaa ryhtyä”, sanoo Marketta Ylä-Soininmäki.
Auttamishalua esiintyy Ylä-Soininmäen suvussa laajemmaltikin. Marketan anoppi – Mirvan ja Mirkan isoäiti – kasvatti kaksi sijaistyttöä. Myös anopin tyttäret ovat toimineet sijaisäiteinä.
Marketta katseli sukulaisten touhua ja ajatteli, että se sopisi myös hänelle. Omakotitalo Virroilla oli kuitenkin liian pieni, sijaislapsille ei olisi riittänyt omaa huonetta.
Marketta työskenteli lähihoitajana vanhainkodissa, mutta kun puoliso vuonna 1994 sairastui vakavasti, hän irtisanoutui työstään ja ryhtyi miehensä omaishoitajaksi. Vajaan neljän kuukauden kuluttua Marketta jäi leskeksi ja kotona vielä asuvien kolmen nuorimmaisen yksihuoltajaksi.
Yhteensä lapsia on viisi. Kuopus oli isänsä kuollessa vasta kuuden vanha.
”Vuosi mieheni kuoleman jälkeen sain tarmonpuuskan. Teetin taloon peruskorjauslaajennuksen ja kävin sijaisvanhemmuuteen valmentavan kurssin. Siellä minua kehotettiin odottamaan, viemään ensin surutyöni loppuun, joten en saanut vielä siinä vaiheessa lapsia hoidettavakseni.”
Samaan aikaan omat iäkkäät vanhemmat alkoivat tarvita arjesta selviämiseensä yhä enemmän apua. Marketta hoksasi pääsevänsä helpommalla ottamalla heidät luokseen asumaan. Äidin ja isän omaishoitajuutta kesti viisi vuotta. Sinä aikana saman katon alle ilmestyivät myös ensimmäiset sijaislapset.
HELENA KUJALA, teksti
JYRKI LUUKKONEN, kuva
Lue koko juttu painetusta toukokuun Kodin Pellervosta. Tilaajana löydät sen myös E-arkistosta osoitteessa http://www.pellervo-e-lehdet.fi
