Kissakahvilassa ihminen kyläilee viiksiniekan luona.
Suomen ensimmäinen kissakahvila, Purnauskis, avattiin Tampereella viime lokakuussa. Arkiset huolet unohtuvat, kun pääsee kahvittelun lomassa lepertelemään pörröisille viiksekkäille ja kuuntelemaan niiden kehräystä.
Maailman meno jää taakse heti ovella: takki naulaan, kengät pois, laatikosta villasukat jalkaan.
Liikeidea alkoi hahmottua Tiina Aaltosen mielessä vuosi sitten, kun aviomies Markus Aaltonen kertoi lontoolaisesta kissakahvilasta. Huippusuosittuja kissakahviloita on jokaisella asutulla mantereella. Ensimmäinen perustettiin tiettävästi Taipeihin Taiwanin saarelle vuonna 1998. Tallinnan Kassikohvik Nurri avasi ovensa juuri ennen Tampereen Purnauskista.
Sopiva tila kissakahvilalle löytyi Tammelan kaupunginosasta, kohtalon omaisesti Aaltosenkadulta. Remonttihommiin päästiin kesällä. Puoli vuotta meni lupien selvittelyssä sekä neuvotteluissa eläinlääkärien, terveystarkastajien ja rakennuslautakunnan kanssa.
Purnauskis on auki kuusi tuntia kerrallaan viitenä päivänä viikossa; kateille pitää jäädä omaakin aikaa.
”Olemme kissaihmisiä henkeen ja vereen”, Tiina sanoo ja nostaa syliinsä pitkäkarvaisen komistuksen, Micun. Ylväällä mutta rennonoloisella herralla oli ollut jo useampi koti elämänsä taipaleella ennen kuin se tuli junan kuljettamana Oulusta Tampereelle.
”Micun mielestä huippua on juosta rytistettyjen paperipallojen perässä.”
Purnauskis tekee yhteistyötä Kissojen suojelu Kisu ry:n kanssa. Osa kahvilan kehräävistä asukkaista onkin tullut yhdistyksen kautta.
”Jokainen kisu ansaitsee ympärilleen rakastavia ihmisiä, ja haluamme tehdä oman osuutemme. Meidän kauttamme voi tutustua Kisu ry:n kotia etsiviin kissoihin ja lahjoittaa rahaa hätää kärsiville lajitovereille.”
Korkeassa salissa aistii kissamaisen mystistä tunnelmaa. Seinillä on portaita ja tasoja kiipeilyä varten. Yhteen nurkkaan on pystytetty luonnonpuu, jonka oksilta sirokokoinen Viiru tarkkailee ympäristöä. Katonrajan piiloihin karvapallot voivat vetäytyä rauhoittumaan. Keittiöön kissoilla ei ole asiaa, siksi sinne onkin tuplaovi.
Ihmisvieraita viehättävät kirpputoreilta hankitut, kauniisti entisöidyt huonekalut. Joissakin rokokoosohvissa on asiankuuluvasti tassujalat. Seinillä on värikästä kissataidetta ja pöydillä patsaita ja asetelmia. Lattiaa peittää pehmeä kokolattiamatto, jonne moni asiakas päätyy könyämään kattien perässä.
Superkehrääjäksi osoittautunut mustanruskea Nurri tarkkailee keskittyneesti akvaariossa uiskentelevia kääpiöpallokaloja. Aniliininpunaisella sohvalla köllöttelee omistajaperheen harmaanraidallinen Evo. Tämän laivakissan isoista tassuista löytyy peräti 28 varvasta. Hetken kuluttua Nurrikin hyppää sohvalle, ja Evo alkaa nuolla parhaan kaverinsa turkkia tarmokkaasti.
”Evo ansaitsisi Nobelin rauhanpalkinnon, koska se ei tee pahaa kärpäsellekään”, Tiina Aaltonen kiittelee.
Totuttelu uuteen kotiin ennen kahvilan avajaisia sujui kattilaumalta yllättävän hyvin. Kahteen viikkoon sisältyi myös reviiritaisteluja, kun kaksi suurinta kollia Micu ja kymmenkiloinen Kyösti ottivat mittaa toisistaan. Nyt ne ovat sopeutuneet rauhanomaiseen yhteiseloon.
Kahvilan nettisivuilla kerrotaan, että Kyösti puolustaa pienimpiä kissoja ja pitää erityisesti laukuista.
Kissanpäiviä Purnauskisissa viettävät myös siskokset Piki ja Lumi. Ikkunalaudalla pesee itseään kahvilan uusin asukas, pieni ja musta Kuulio. Ei aikaakaan, kun se jo juoksee viisivuotiaan Emmi Kuittisen vetämän narun perässä.
”Eläinrakas tyttö ehti kärttää moneen kertaan ennen kuin vihdoin pääsimme tänne”, äiti Elina Kuittinen kertoo. ”Kissat ovat yllättävän sosiaalisia. Ne ovat selvästi tottuneet kahvilan elämänmenoon.”
Tiina Aaltosen mukaan 25-paikkainen kahvila on yleensä tupaten täynnä, siksi varaus on tehtävä etukäteen. Viiden euron pääsymaksulla pyritään karsimaan mahdolliset häiriöt.
Jyväskyläläinen Mia Paananen maistelee Kisu-cappuccinoa, jonka pinta koristaa kissanmuotoinen maitovaahto.
”Haaveilin tänne tulosta pitkään. Kissat ovat ihania, ja kahvilassa on rento ilmapiiri.”
Tunnelma on yhteisöllinen, vieraat ihmiset juttelevat keskenään. Kuusivuotias Oskari Eromäki telmii silmät ilosta vilkkuen Pikin kanssa.
”Piki on Oskarin suosikki, koska se ottaa tassuilla pallosta kopin kuin maalivahti”, äiti Päivi Eromäki kertoo. ”Heikki-pappa bongasi kahvilan pari kuukautta sitten. Nyt olemme käyneet täällä joka tiistai. Rauhallisessa miljöössä on mukava levähtää.”
”Ensivaikutelman perusteella tänne voisi tulla toistekin”, nyökyttelee mummu Helena Eromäki.
Kaksi tuntia päiväkahvilla ihastuttavassa kissaseurassa on ohi. Tekisi mieli kehrätä!
ULLA SAIKKONEN, teksti
JYRKI LUUKKONEN, kuvat
