Sveitsiläisperhe löysi Suomussalmen Juntusrannan kylältä tilaa, rauhaa ja unelmiensa elämän.
Rauha ja hiljaisuus. Lumi ja oikea talvi. Eivät mitenkään ainutlaatuisia syitä asua Pohjois-Suomessa. Niiden vuoksi myös sveitsiläiset Edith ja Michael Reinhard lapsineen muuttivat Juntusrannan kylälle, Suomussalmen pohjoiskulmalle viitisen vuotta sitten.
Nyt Juntusrannan entisellä terveystalolla on taas vilinää, vaikka ehkä hiukan erilaista kuin ennen. Talo on saanut uuden tehtävän suuren lapsiperheen kotina. Pieniä poikia siellä, pikkutyttöjä tuolla. Pihamaalla kukko kanoineen. Koira haukkuu ja kissa on saanut hiiren saaliikseen. Aitauksessa kolme aasia höristelee pitkiä korviaan.
Muutaman vuoden päästä aasit saavat kuskata turisteja, mutta toistaiseksi niitä vasta koulutetaan. Lampaat ovat kesälaitumella hieman kauempana.
”En ole kaupunki-ihminen. Haluan elää maalla”, kertoo maaseudulla kasvanut Michael.
Jennifer, Jamie, Mikael ja Sydney heittävät kylmäjärveen kiven poikineen.
Luontoa ja hiljaisuutta
Kun perhe muutti Juntusrantaan, lapsia oli kolme. Nyt heitä on kuusi, kolme tyttöä ja kolme poikaa: Jennifer, 9, Sydney, 7, Jamie, 6, Henry, 3, Mikael, 2, ja pian vuoden vanha Viviana.
Viidessä vuodessa Juntusrannasta on tullut perheelle kotikylä, jossa viihdytään hyvin.
Luonto on lähellä ja pienessä pohjoissuomalaisessa kylässä Reinhardit ovat voineet ostaa kodin, entisen terveystalon, jossa on kylliksi tilaa suurelle perheelle. Kalliissa Sveitsissä se ei koskaan onnistuisi.
”Täällä minulla on enemmän aikaa perheelle ja täällä iso perhe voi elää hyvää elämää”, Michael kertoo.
Tilaa ja avaruutta riittää myös ulkona. Tiheästi asuttuun Keski-Eurooppaan tottuneet Reinhardit nauttivat siitä, että ihmisiä on vähän ja hiljaisuus on rikkumaton, vaikka ollaan maalaiskylän keskustassa. ”Sveitsissä tulee aina vastaan ihmisiä, kun menee ulos.” Ja täällä on valtavan hiljaista”, Edith lisää.
Koko perhe nauttii lumesta ja oikeasta talvesta. Lumen takia Reinhardit halusivat nimenomaan Pohjois-Suomeen. Kotiseudulla Sveitsissä lunta on talvella maassa parin viikon ajan, mutta Juntusrannassa saadaan nauttia paksuista kinoksista syksystä kevääseen.
Michael aikoo opettaa aasit vetämään kärryjä.
Leipomista ja maataloutta
Michael kävi Suomessa lomamatkalla viitisentoista vuotta sitten. Hän alkoi haaveilla, että voisi joskus asua Suomessa. Internetistä hän löysi Juntusrannan kylällä kauan asuneen ja kyläyhdistyksessä aktiivisesti toimivan sveitsiläissyntyisen Hans Gerberin yhteystiedot.
Gerber auttoi perhettä löytämään Juntusrannasta asunnon ja töitä. Michaelin ensimmäinen työpaikka oli kyläyhdistyksen omistamassa osuuskunnassa.
Kotimaassa Michael ajoi bussia. Sitä ennen hän työskenteli leipurina. Suomessakin hän leipoo myyntiin sivutoimisesti. Naapurin kanssa käydään vaihtokauppaa ja leipä vaihtuu kalaan. Parhaillaan Michael suorittaa etäopiskeluna maatalousalan perustutkintoa ja aikoo tulevaisuudessa työllistää itsensä maatalouden parissa.
Haaveita ja täyttymyksiä
Suuri perhe oli Edithin ja Michaelin unelma. Sveitsissä se oli vaikea toteuttaa. ”Perheemme on liian suuri Sveitsiin. Siellä kaksi tai kolme lasta on normaali perhekoko”, kertoo Michael. Asuminen on kallista ja ihmiset kiireisiä. Ihmiset myös oudoksuvat suuria perheitä ja huomauttelevat kärkkäästi asiasta.
”Eivät suuret perheet ole tavallisia Suomessakaan, mutta ne hyväksytään paremmin. Täällä meitä ei tuijoteta ruokakaupassa. Sveitsissä ajatellaan, että jos perheessä on paljon lapsia, vanhemmat ovat työtävieroksuvia, eivätkä osaa käyttää ehkäisyä”, Edith kertoo. ”Nyt elämme unelmaamme.”
Edith aikoo olla lasten kanssa kotona siihen saakka, että kuopus Viviana menee kouluun. ”Haluan itse hoitaa lapseni. Toki rahaa on vähemmän, mutta yhteinen aika on mielestäni tärkeämpää. ”Sveitsissä kotiäitiyttä ei arvosteta. Maa sinänsä on hieno,”
Henry ja Mikael kasvavat Kainuulaisen luonnon keskellä.
Koulu ja koulukkaat
Kun perhe muutti Juntusrantaan, kylällä oli vielä koulu. Esikoistytär Jennifer ennätti käydä siellä esikoulun. Sen jälkeen koulu lakkautettiin ja nyt lapset kuljetetaan 68 kilometrin päähän kunnan keskustaajaman isoon opinahjoon. Päivät ovat pitkiä jo pikkukoululaisillakin.
”Aina ei tunnu helpolta herättää lapsia kello kuudelta ja joinakin päivinä he ovat kotona vasta kello 16”, Edith harmittelee.
Kotimaassaan Reinhardit eivät ole tottuneet pitkiin etäisyyksiin. Sveitsissä sairaaloitakin on jopa kymmenen minuutin välein ja kolmessa tunnissa ajaa koko maan halki. Reinhardeista on hämmästyttävää, että Pohjois-Suomessa ihmiset saattavat ajaa kolme tuntia vain juodakseen kupin kahvia. Kaikkeen kuitenkin tottuu. Koulumatkat ovat pitkiä, mutta vielä pitempi matka Juntusrannasta on synnytyssairaalaan. Perheen kolme nuorinta ovat syntyneet Kajaanissa, yli kahden tunnin ajomatkan päässä.
Sukua ja ystäviä
Alussa Edithin ja Michaelin sukulaiset kummastelivat ratkaisua. Sukulaiset eivät ymmärtäneet, miksi pariskunta muuttaa paikkaan, jossa on vähän ihmisiä ja pitkät talvet. ”Nyt vanhempamme tulevat tänne lomailemaan. He näkevät, että meillä on täällä hyvä elämä.”
Kaikki sveitsiläiset ystävät eivät ymmärrä vieläkään Reinhardien valintaa. Vain pari heistä on käynyt Juntusrannassa kyläilemässä.
”Ystävät ihmettelevät, miksi olemme muuttaneet niin kylmään ja kaukaiseen maahan”, Edith sanoo.
Talvella Suomessa on sveitsiläisten mielestä liian kylmää ja kesällä hyttysiä. Hyttyset olivatkin ensialkuun hankalia, mutta nyt perhe on tottunut niihin ja pärjää niiden kanssa samalla tavoin kuin paikallisetkin.
Apua ja ymmärrystä
Ennen Suomeen muuttoaan Edith ja Michael olivat lukeneet, että suomalaiset ovat varautuneita ja vähäpuheisia, eivätkä juuri hymyile. Todellisuus on osoittautunut toisenlaiseksi. Perhe on toivotettu lämpimästi tervetulleeksi Juntusrantaan ja tarvitessaan he ovat saaneet apua. Kylän tapahtumat ovat mukavaa vastapainoa Reinhardien perhekeskeiselle elämälle.
Suomeen muuttaessaan äidinkielenään sveitsinsaksaa puhuvat Reinhardit eivät osanneet suomea. Vieläkin se on vanhemmille vaikeaa, mutta isommat lapset puhuvat kieltä erinomaisesti. ”Hyvänä päivänä ymmärrän ja puhun suomea paljon, huonona päivänä vähän”, naurahtaa Edith.
Etenkin puhelimessa asiointi on vaikeaa. Jos on soitettava lääkärille tai hammaslääkärille, Michael menee kylän kaupalle. Siellä hän kertoo asiansa kauppiaalle, joka soittaa hänen puolestaan.
Huvittaviakin hetkiä on ollut. Edithiä naurattaa kerta, jolloin hän puhui hammaslääkärille hampaiden sijaan lampaista. Hammaslääkärin ilmeestä huomasi, että jotain meni pieleen, mutta vasta kotona Edith ymmärsi yhden kirjaimen kokoisen erehdyksensä.
Edith ja Michael saavat usein kuulla olevansa rohkeita. ”Ehkä hiukan… Toki tämä on erikoista, mutta ei meille niin iso juttu. En tiedä onko tämä rohkeaa”, pohtii Edith.
”Olemme onnellisia. Sveitsissä voimme käydä lomilla.”
Pohjoismaissa irti oravanpyörästä
Juntusrannan kylällä toteutettiin vuosina 2006–2008 sveitsiläissyntyisen kyläläisen Hans Gerberin vetämä Hiljaisuuden älykylä -hanke, jonka yhtenä tavoitteena oli saada kylään uusia asukkaita. Vaikka työ on jo kauan sitten päättynyt, markkinointia on jatkettu. Tätä kautta myös Edith ja Michael Reinhardin perhe päätyi Juntusrantaan. Lisäksi eräs saksalainen henkilö viettää osan vuodesta eräällä lähiseudun tilalla.
Hans Gerberin mukaan monet keskieurooppalaiset, etenkin saksalaiset ja sveitsiläiset, haaveilevat muutosta Pohjoismaihin. Heille muutto näyttäytyy pääsynä pois oravanpyörästä.
Vaikka palkat ovat hyvät, kaikki kuluu jokapäiväiseen elämään. ”Sveitsissä esimerkiksi vuokra-asunnot ovat erittäin kalliita, ruoka on kallista, terveydenhuolto on huippukallista. Sairausvakuutus maksetaan itse”, Gerber kertoo. Osa keskieurooppalaisista kokee, että suuren maahanmuuton myötä kotoisa olo on kadonnut.
”Haaveilla ja niiden toteutuksella on kuitenkin suuri ero. Jos kaikki muutosta haaveilevat tulisivat tänne, meillä olisi satoja tulokkaita. Yleensä ihmiset kuitenkin luopuvat ajatuksesta – joskus.
ANNE SEPPÄNEN, teksti
JUHA HANKKILA, kuvat
