Kodin Pellervossa

Makuvankkurin Teemu Virrantalo katselee kauppaautonsa ikkunasta.

Lähimuona kulkee kylille

21.8.2019

Makuvankkuri lähti liikkelle, kun mies etsi elämänmuutosta.

Kodin Pellervon käsityöt: Mustikka-huopa

21.8.2019 | ANNA-LIISA HUHTALA-FISKARS

Silmä jo vilkuilee käsityökursseja. Kohta pääsee aloittamaan! Ja ken kotiin kutoo, kutoo iloa elämään.

Kirjan kannet auki – Onnenpoikia

21.8.2019 | JARMO UUSI-RINTAKOSKI

Elokuun kirjan kannet auki -palstalla Matti Mäkelän Pitelemätön, Pekka Tarkan Onnen Pekka ja Kari Hotakaisen Tuntematon Kimi Räikkönen.

Aistien valtakunnassa

19.6.2019 | NINA SALONEN, teksti ja kuvat

Reilun hehtaarin tontilla kukkii yli kolmesataa ruusua. Tuoksu on sen mukainen.

Ilomantsi ei lähde ihmisestä

19.6.2019

”Tämä on aina ollut paikka, jonne voi tulla.”

Paljain jaloin

19.6.2019 | HANNELIINA KOJO, teksti

Kansantanssi tikkuristi on verkkaan alkava, mutta nopeasti kiihtyvä soolotanssi, jossa pääsee kunnolla näyttämään kinttujensa ketteryyttä. Tässä on ainesta vaikka juhannushitiksi.

Riesansa lomallakin

19.6.2019 | ULLA SAIKKONEN, teksti

Kesällä sattuu ja tapahtuu, kun liikutaan luonnossa ja puuhastellaan mökillä. Oma apu riittää moniin haavereihin. Hätätapauksessa soita numeroon 112.

Kirpputori raitilla

19.6.2019 | ULLA SAIKKONEN, teksti

Heinäkuu hehkuu, kun Liitsolan kylällä kirppistellään. Löytöjen metsästämisen lisäksi kyläkierroksella saa herkutella, kisailla, rapsuttaa karjaa ja tavata tuttuja.

Maatiaismuori: Muorin matkavinkit Kolille

19.6.2019 | KIRSTI HASSINEN

On onni ja ilo asua keskellä kansallismaisemaa. Vaikka Kolin ikiaikaiset kalliot ja jääkauden muokkaamat vaarat ja saarijonot Pielisellä ovat minulle arkipäivää, niihin ei kyllästy.

Kirjan kannet auki – Taiteilijakohtaloita

19.6.2019

Kesälehden Kirjan Kannet auki -palstalla Johanna Venhon Ensimmäinen nainen,
Eira Hernbergin Lady Ostapeckin maaginen kamera ja Harry Salmenniemen kaksi novellikokoelmaa.

Tietosuoja-asetusten hallintakeskus

Sivuston evästeet

Julkaisujärjestelmämme voi tallentaa laitteellesi evästeissä tiedon, oletko hyväksynyt evästeiden käytön sivustolla ja oletko kirjautunut sisään.

PHPSESSID, wordpress_test_cookie, tk_tc, tk_ai, gdpr[consent_types], gdpr[allowed_cookies]

Google Analytics -evästeet

Käytämme Google Analytics -ohjelmaa kerätäksemme tietoja siitä, miten sivustoa käytetään ja miten voimme parhaiten tarjota käyttäjille heidän tarvitsemiaan tietoja.

_ga, _gid
_ga, _gid