Anu Murto tarkkailee intohimoisesti lintujen, erityisesti nuolihaukkojen elämää. Hänelle tutuin on sydänhämäläisen Kukkia-järven linnusto.
Marja-Liisa Vartion romaanissa Hänen olivat linnut (1967) täytettyjen lintujen omistaminen on leskiruustinnalle tärkeää. Lintuharrastaja Anu Murron elämässä omistaminen ei ole varsinainen päämäärä, ja hän asuu erilaissa tukikohdissa vuoden kierron mukaan. Kesät kuluvat usein teltassa, talvet kalastaja Pentti Linkolan verkkosaunassa ja keväät Kukkia-järven Vehkasaaren vuokramökissä.
Lintujen tarkkailua intohimoisesti harrastavalle Anulle kevät on kiireisin, ja siksi kelirikon aika erakkona saaressa oli tänäkin vuonna tärkeää.
“Ehdin tehdä kirjallisia töitäni. Varoin, etten lyönyt kirveellä jalkaani. Muuten meni hyvin, mutta kahvi loppui, ja kun kelirikon jälkeen tulin maihin, juoksin kylän kahvilaan ja tilasin heti ison kupillisen.”
Kirjoittaminen on Anu Murrolle tuttua, sillä hän on tehnyt vapaan toimittajan töitä eri lehdille. Tärkeää oli myös luontotoimittajan työ radiossa. Työn vapaus vei aikoinaan Anun nykyisessä Pälkäneessä sijaitsevaan Luopioisiin, missä hän ihastui paikkakunnan kuuluisan Kukkia-järven kauneuteen ja linnustoon.
Runoilija Eino Leino vietti kesän 1914 lopun Kukkia-järvellä ystäviensä Sulo ja Hella Wuolijoen vieraana ja kirjoitti kauniita runoja järven innostamana. Leinon runojen tunnelma on aivan konkreettisesti läsnä Anu Murron nykyisessä osa-aikaisessa tukikohdassa, sillä Ahosaari, jossa Leino vietti kesiään, on aivan vieressä.
Leinolaisen tunnelman lisäksi erityisesti järven voimakas haukkakanta sai kokeneen lintuharrastajan ihastumaan. “Tulin ystäväni kanssa melomaan Kukkialle ja kuuntelemaan Eino Leino -radio-ohjelmani paikan päällä. Oli elokuu, nuolihaukan lentopoikueiden aika. Huomasin, että Kukkialla on aivan poikkeuksellinen nuolihaukkakanta. Rupesin tarkkailemaan sitä.”
Varsin pian nuolihaukasta tuli Anu Murrolle eräänlainen pysyvä elämänkumppani. Hän on kartoittanut Kukkian nuolihaukat ja julkaissut aiheesta kirjan Nuolihaukkojen ja vesilintujen Kukkia (Pilot, 2007). Kuvituksen kirjaan on tehnyt Murron tytär Kata Luoma.
“Julkaistakseni omakustanteen minun oli myytävä luomupuutarhani”, kertoo Anu Murto kuin ohimennen.
Nuolihaukka (Falco subbuteo) on jalohaukkoihin kuuluva pieni, nopea petolintu. Anu Murto on laskenut, että Kukkia-järvellä niitä pesii kymmenessä eri reviirissä. Anu on tarkkaillut, seurannut ja rengastanut nuolihaukkoja vuodesta 1995 lähtien. Jo kaksi vuotta aiemmin hän oli saanut virallisen luvan rengastukseen. Anu kiipeilee haukkojen pesissä tolppakenkien avulla kuin haukkojen oma sähkömies tai -nainen.
“Olen kömpelö. Puuhun nouseminen ei aina ole helppoa. Kuitenkin vain kerran molempien tolppakenkien ote on samanaikaisesti livennyt kilpikaarnasta.” Nuolihaukkojen pesät ovat useimmiten kilpikaarnapetäjän tai lipputankomännyn latvassa.
ALEKSI AHTOLA, teksti
HARRI NURMINEN, kuvat
Kodin Pellervo on ystävä, jonka seuraan jokainen voi tulla juuri sellaisena kuin on. Jutuistamme välittyy mummolan kiireetön tunnelma, vaikka ne ovat raikkaasti tätä päivää. Elämme leppoisasti ja annamme toistenkin elää.
Tätiparkourporukka loikkii, pomppii ja könyää niin, että nivelet naukuvat riemusta ja lihakset huutavat ilolla hoosiannaa. Nuorten miesten suosima laji sieppasi mukaansa leidit, joiden ikähaitari on ”yli eläkeiän, mutta alle sata.”
Ilman vapaaehtoisia jäisi moni tapahtuma pitämättä ja työ tekemättä. Mutta mikä saa talkoilemaan – ja jopa maksamaan siitä?
Suomi jakautuu joukkoliikenteen tarjonnassa ennennäkemättömällä tavalla. Korona näivetti muutosten kourissa ollutta alaa entisestään. Ensi kesänä vaikkapa Valamon luostariin ei enää linjurilla pääse.
