Pilvipäiväkirja opettaa tekijäänsä elämään hetkessä, hyväksymään epätäydellisyyttä ja ennen kaikkea katsomaan taivaalle tositarkoituksella.
Askon vanhan tehdaskiinteistön viidennen kerroksen työhuoneestaan Marjut Uotila näkee koko taivaankaaren. Pilvet lipuvat kohti. Ne saapuvat etelästä hitaina ja massiivisina jättiläislaivueina. Yhtäkkiä koillisesta alkaa tuulla, pilvet vaihtavat suuntaa ja taivaalle ilmestyy aukko, josta keltainen aamuaurinko pujahtaa ulos.
Pilvet tömähtävät Salpausselän mahtavaan harjuun. Ne jäävät lepäämään sen ylle kuin uupuneet mammutit. Näky jää Marjutin tunnemuistiin, jonka hän avaa päästyään kotiin.
Kotona Marjut nostaa pöydälle laatikon, josta pullahtaa röykkiö eriväriä ja paksuisia lankoja; villaisia, koneneulontalankoja, lurexia… Lankojen valtaosa löytyi hänen äitinsä kätköistä vanhasta kotitalosta.
Marjut pingottaa puukehykseen napakan villakankaan, pujottaa langan tuftausneulaan ja alkaa tökkäillä neulaa alustaan. Työ alkoi tammikuun ensimmäisenä päivänä tänä vuonna. Vielä on muutama pilvi tehtävänä. Jokaisella pilvellä on sielunsa, jokainen on ainutkertainen kuva juuri tästä päivästä.
”Pilviä on joka päivä, ellei sitten ole todella kirkas pakkaspäivä, mutta silloinhan näkyy aurinko.”
Korkeiden harjujen ansiosta Lahdessa pilvet ovat aina hienoja. Maailman upeimmat pilvet löytyvät kuitenkin perheen mökiltä Hollolan Matjärven yltä.
Kuin vesiväreillä
Idea sai alkunsa, kun Marjut näki Instagramissa tuftaten tehtyjä käsitöitä.
”Koukutuin heti ja aloin miettiä, mitä itseni näköistä voisin tehdä menetelmällä.”
Suomessa tuftaus on varsin uutta, mutta esimerkiksi amerikkalaiset ja britit sitä harrastavat.
”Tuftausneulaakaan ei löytynyt Suomesta, joten tilasin sen Englannista.”
Tuftauksessa langasta syntyy alustaan lenkkejä ja lopputulos on nukkaisen ryijymäinen.
”Tekniikka ja tekstuuri sopii hyvin pilvien muotoon.”
Päivän pilvi syntyy intuitiosta. Marjut ei valokuvaa tai luonnostele pilviä etukäteen, vaan työhön ryhtyessään avaa mielensä ja antaa neulan tanssia.
”Kun jättää sattumalle tilaa, pilvestä syntyy eloisa.”
Tuftaus on kivaa ja helppoa. Marjutin seitsemänvuotias tytärkin innostui ja teki suitsait äidille yhden päivän pilven.
Menetelmä suorastaan houkuttaa hetkeen tarttumiseen.
”Tätä on nopea tehdä ja neulaan voi pujottaa yhtä aikaa useampia värejä. Tekeminen tuntuu kuin maalaisi vesiväreillä.”
Löytöretkiä uuteen
Pilvipäiväkirjan merkitsee tekijälleen enemmän kuin pieni, kaunis käsityö. Marjut halusi elämässään pysähtyä, katsoa ja nähdä.
”Ajatukseni on, että ehtisin enemmän tarkkailla ja olla hetkessä.”
Taivaalle katselu on rauhoittanut arjen hyörinää ja antanut uusia näkökulmia.
”Olen aiemminkin katsellut työhuoneeni ikkunasta, mutta nyt olen oppinut katsomaan pilviä tarkoituksella, missä sitten olenkin.”
Pilvet ovat kuin elämä: alati muuttuva, ihmisen kontrollin tavoittamattomissa. Ne hivelevät aisteja ja ovat valmiina kohtaamaan tunteiden laajan kirjon.
Työn aloittaessaan Marjut on yleensä niin innostunut, ettei malta lopettaa, vaan tekee pilven valmiiksi yhdellä istumalla. Niinäkin harmaina ja alakuloisina päivinä, jolloin työ ei maistu, hän tarttuu neulaan.
”Kun ryhtyy vaan tekemään, mieliala paranee, stressi helpottuu ja tulee positiivisia ajatuksia.”
Lue koko juttu painetusta joulukuun 2019 Kodin Pellervosta. Tilaajana voit lukea koko lehden myös digilehdestä.
