Minkälaista olisi jakaa kotinsa ystävänsä kanssa? Marina ja Hanna tietävät.
Kun astuu sisään Marina Salmisen ja Hanna Savannan pihaportista, voi saada suukon pienen ponin kokoiselta koiralta. Vielä viime kesänä ulko-oven vieressä päivysti myös Dusty-poni.
Hanna avaa oven ja huikkaa, ehtisikö hän vielä imuroida muutamat koirankarvat. Marina sytyttelee kynttilöitä ulkoterassin lyhtyihin.
”Teimme ja suunnittelimme tämän terassin yhdessä Hannan pojan Fabianin kanssa. Fabbe on mielellään apuna monissa projekteissamme. Jo pienenä hän oli usein minulla apupoikana. Nyt asiat ovat toisinpäin. Fabbe sahaa, sirkkelöi ja poraa. Minä autan. Se tuntuu hienolta.”
Tanskandoggi Tino on usein mukana Hannan kursseilla harjoittelemassa empatiakoiran virkaa.
Naisten ystävyys juontaa aina 80-luvulle. Silloin Marina oli töissä ratsastuskoululla, jonka tallissa asui Hannan ratsu Gert.
”Kun Marina myöhemmin lopetti työt tallilla ja muutti Saksaan, ei ystävyytemme katkennut. Olimme jossain vaiheessa heittäneet ilmaan haaveen yhteisestä hevostilasta, joka olisi työllistänyt meidät molemmat.”
Elämä kuitenkin kuljetti Hannan Ahvenanmaalle. Sieltä löytyi mies. Aikanaan syntyivät lapset. Marinasta tuli Fabianin, ja myöhemmin myös Idan kummitäti.
”Olin jo aikaa sitten muuttanut takaisin Suomeen, kun Hanna vietti tiivistä lapsiperhe-elämää Helsingissä. Tapasimme usein juhlapyhinä ja joskus vietin viikonloppuja koirieni kanssa Hannan perheen luona.”
Vuosituhannen vaihteessa Hannan elämä mullistui. Marinasta tuli tärkeä tuki ystävälleen.
”Ajauduimme mieheni kanssa eroon. Aika oli haastavaa. Vietimme Idan ja Fabben kanssa paljon aikaa Marinalla ja hän meillä kotona. Kesämökkeilimmekin yhdessä. Joulut jaettiin lasten ja koirien ympäröiminä.”
Vanhan lampolan tilalle nousi saunarakennus. Vimma lähtee aina auliisti hakemaan saunapuita Marinan kanssa.
Koska yhteisen tilan pitäminen oli edelleen haaveena, naiset kävivät katsomassa muutamia maatiloja. Sopivaa paikkaa ei kuitenkaan tullut vastaan. Sen sijaan Marina tapasi miehen ja meni naimisiin. Oli vuosi 2003. Myöhemmin aviopari muutti Vantaalle, aivan Nurmijärven rajalle. Tänne, missä ystävykset nyt asuvat yhdessä.
”Ihastuin tähän paikkaan, sillä näillä leveyspiireillä tontti on iso. Tässä on mukavan kokoinen peltolohko, jolla meillä oli mieheni kanssa pieni lammaskatras. Kesäisin lammaslaitumelle pääsi myös kavereitten hevosia ja poneja.”
Kun pihapiiriin valmistui vieraiden yöpymistä varten kahden huoneen hirsimökki, kävi Hanna kesävieraana ja saattoi ottaa mukaansa myös poninsa.
Kuusi vuotta sitten joutui vuorostaan Marina haasteiden eteen. Avioliitto oli rakoillut jo muutaman vuoden ajan. Marina muistaa syksyisen aamun, jona hän oli pyytänyt miestään keräämään tavaransa ja lähtemään.
”Kun tulin töistä, tavarat olivat hävinneet ja avain oli pöydällä. Vaikka olin tätä toivonut, tunne oli todella musertava. Vielä saman päivän aikana soitin Hannalle. Halusin heti sanoa hänelle, että nyt voit muuttaa tänne.”
”Kun kuulin Marinan äänen ja tilanteen, polveni pettivät ja lysähdin lattialle istumaan.”
Lue koko juttu painetusta tammikuun 2020 Kodin Pellervosta. Tilaajana löydät sen myös digilehdestä.
