Adhd-perheet jäävät ongelmiensa kanssa usein yksin. Uhkana on syrjäytyminen.
Salolaisen Erja Sandbergin toinen poika oli pikkulapsena aina liikkeessä. Yöunetkin jäivät lyhyiksi. Vauhti oli niin kova, että äiti pelkäsi pojan satuttavan itsensä. Mistä jatkuva sähellys oikein johtui? Sandberg alkoi etsiä tietoa netistä ja kirjoista.
”Tajusin, ettei poikani ollut yksin. Monilla muillakin lapsilla oli adhd. Se muutti elämäni suunnan. Jätin työni it-alalla ja aloin opiskella erityispedagogiikkaa.”
Viime keväänä Sandberg väitteli tohtoriksi adhd-oireisten perheiden tukitoimista ja niiden koetusta vaikuttavuudesta. Tutkimukseen osallistui yli kaksisataa perhettä, joissa oli yksi tai useampi oireileva perheenjäsen. ”Haastatteluissa selvisi, että tuki oli tärkeää mutta sattumanvaraista. Koulussa yli puolet nuorimmista lapsista koki jääneensä ilman apua.”
Adhd on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, joka on arviolta viidellä prosentilla lapsista ja nuorista. Tämän neuropsykiatrisen häiriön ydintä ovat tarkkaamattomuus, ylivilkkaus ja impulsiivisuus.
“Vaikka tieto aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöstä on kasvanut, ammattilaiset eivät aina osaa auttaa lapsia ja heidän vanhempiaan”, Sandberg sanoo.
Väärin ymmärretty ja hyljeksitty
Nokialainen Taru Vähävihu, 17, on juuri ollut ensimmäistä kertaa TAYSin nuorisopsykitarisen poliklinikan Taito-ryhmässä, missä nuoret yhdessä miettivät keinoja helpottaa masennusta ja ahdistusta. Ehkä vertaistuesta löytyisi lievitystä vuosia kestäneeseen pahaan oloon.
”Pienenä Taru haahuili, haaveili ja unohteli asioita. Koulutavarat olivat aina hukassa. Ajattelin, että tämä johtuu jostakin muusta kuin hänen kahdeksanvuotiaana kokemastaan traumaattisesta tapahtumasta”, tyttärensä tueksi haastatteluun tullut äiti Päivi Tasala kertoo.
”Eka- ja tokaluokalla halusin halata kaikkia, mutta kukaan ei halunnut halata minua. Jouduin jälki-istuntoon,” Taru muistelee. ”Lisäksi minua kiusattiin sukunimen ja vinojen etuhampaiden takia. Keskittyminen oli hurjan vaikeaa.”
Tilannetta pahensi, ettei opettaja laittanut kiusaajia kuriin. Tarun piirustuksissakin oli moittimista, vaikka hän oli voittanut taidoillaan palkintoja. ”Opettaja valitti, että piirtämälläni pupulla oli vääränlaiset silmät, koska ne eivät olleet pyöreät.”
“Olemme kahdeksan vuotta hakeneet turhaa apua”, Taru Vähävivun äiti Päivi Tasala sanoo.
Avun tarvetta ei tunnisteta
“Sosiaalitoimessa ei tunnisteta oireita tai tuen tarvetta, koska adhd ei ole fyysinen vamma eikä se näy päälle päin”, Erja Sandberg sanoo. ”Koulussa adhd-oireisia oppilaita on siirretty erityisopetuksesta yleisopetukseen vuoden 2010 lakimuutoksen jälkeen.”
Oireilevat kaipaavat koulussa kannustusta ja vahvistusta itsetunnolleen. Haastateltavat toivoivat, että heissä olisi nähty edes jotain hyvää. Opettajat kuitenkin keskittyvät enemmän virheisiin ja sähläykseen kuin oppilaiden vahvuuksiin.
”Varsinkin herkästi kielteistä huomiota saavat lapset tarvitsevat onnistumisen kokemuksia. Neuropsykiatrisista ongelmista huolimatta oppilas voi olla taitava esimerkiksi matematiikassa.”
Sandbergin mukaan adhd-oireiset hyötyisivät oppilaan vahvuuksiin keskittyvästä opetuksesta, jossa tekeminen vaihtuu 15–20 minuutin välein.
”Turhat aistiärsykkeet olisi hyvä karsia, koska monella adhd-oireisella on myös aistiherkkyyksiä. Lisäksi tulisi pohtia, tarvitseeko oppilas lisähaasteita johonkin aineeseen, pienempää ryhmää tai lisäopetusta joissakin aineissa.”
Erityisen huolissaan tutkija on takapulpettien tytöistä, joilla on add, tarkkaavuushäiriö ilman ylivilkkautta. ”He ovat tiedollisesti taitavia, mutta kärsivät päänsisäisestä levottomuudesta eivätkä pysty sen vuoksi keskittymään opetukseen.”
Tyttärellä add ja äidillä adhd
Tarun koulu vaihtui, mutta kiusaaminen jatkui. Kotona syttyi riita harva se päivä.
”Nokian perhekeskuksessa Tarun ongelmiin ei suhtauduttu vakavasti”, Päivi Tasala kertoo. ”Psykiatrin tekemien neurologisten testien jälkeen vuonna 2009 tyttärelläni todettiin add.”
”Tuntui helpottavalta kuulla, etteivät ongelmat olleet minun syytäni, enkä joutuisi lastenkotiin”, Taru sanoo.
Äidin huojennukseen liittyi epäilys, että hänellä itselläänkin saattaisi olla tarkkaavuushäiriö. Adhd-diagnoosi varmistui neljä kuukautta myöhemmin. ”Perustin heti Facebookiin vertaistukiryhmän ja aloin kirjoittaa blogia, jota on käynyt lukemassa 850 000 ihmistä neljässä vuodessa.”
Elämä näytti valoisammalta. Adhd:n hoitoon tarkoitetun Concerta-lääkityksen ansiosta Taru pystyi keskittymään paremmin koulunkäyntiin. Myöhästelyt loppuivat, ja läksyt tulivat tehtyä. ”Rehtori ihmetteli muutosta kysymällä, missä olen käynyt vaihtamassa lapsen”, Päivi hymähtää.
ULLA SAIKKONEN, teksti
JYRKI LUUKKONEN, kuvat
Lue juttu kokonaisuudessaan painetusta marraskuun 2016 Kodin Pellervosta. Tilaajana löydät koko lehden myös Kodin Pellervon e-arkistosta osoitteesta www.pellervo-e-lehdet.fi.
