Arviolta 700 000 suomalaista käyttää jotakin psyykenlääkettä vuosittain. Onnistuneella lääkityksellä löydetään tasapaino hyödyn ja mahdollisten haittojen suhteen.
Psyykenlääkkeisiin liittyy vääränlaisia mielikuvia.
Psyykenlääkkeiden käyttö voi pelottaa ja hävettää. Liian moni kärsii yksin, koska ei uskalla ylittää ensimmäistä kynnystä ja mennä lääkäriin. Toisaalta lääkkeiltä saatetaan odottaa ihmeparannusta.
Niiden tarpeellisuus voidaan myös kyseenalaistaa. Esimerkiksi jotkut kaksisuuntaista mielialahäiriötä tai skitsofreniaa sairastavista eivät käytä heille määrättyjä lääkkeitä. Kyse on sairaudentunnottomuudesta, eli he eivät koe tarvitsevansa hoitoa.
Unettomuus on yleinen vaiva kaikenikäisillä aikuisilla. Monet turvautuvat unilääkkeisiin, vaikka ne on tarkoitettu vain tilapäiseen käyttöön.
Unilääke ei paranna vaivaa, vaan lievittää oireita. Siksi on tärkeää selvittää unettomuuden syyt ja puuttua niihin, jotta unettomuus ei kroonistuisi. Pitkään jatkuessaan unettomuus voi myös olla merkki taustalla olevasta sairaudesta.
Perinteiset unilääkkeet, kuten bentsodiatsepiinit, voivat aiheuttaa riippuvuutta ja heikentää unenlaatua. Toleranssi saattaa kasvaa, jolloin potilas tarvitsee nukahtaakseen aina vain suuremman annoksen. Muita haittavaikutuksia ovat päiväväsymys ja aamutokkuraisuus. Iäkkäillä unilääkkeiden käyttö heikentää muistia ja reaktiokykyä. Kaatuilun vaara kasvaa.
Vaihtoehto pitkäaikaisen unettomuuden hoidossa voi olla pieninä annoksina määrättävä masennus- tai psykoosilääke, joka rauhoittaa ja lievittää myös ahdistusta. Elimistön oma pimeähormoni, melatoniini, edistää nukahtamista sekä aikaerosta ja vuorotyöstä johtuvaa unettomuutta.
Masennuslääkkeet eivät toimi yksin.
Masennusta hoidetaan tavallisesti sekä lääkkeillä että terapialla. Masennuslääkkeet lisäävät aivojen muovautuvuutta ja vaikuttavat hermovälittäjäaineisiin. Ajatukset ja kokemukset muuttuvat positiivisimmiksi.
Lääke ei kohota mielialaa välittömästi, vaan vähitellen 2–3 viikon kuluessa. Masennusoireita voi itse pyrkiä lievittämään liikkumalla, nukkumalla riittävästi, syömällä terveellisesti, hakeutumalla muiden ihmisten seuraan sekä vähentämällä stressitekijöitä.
Masennuslääkkeitä määrätään lisäksi muun muassa paniikkihäiriöön, ahdistuneisuuteen, krooniseen kipuoireyhtymään ja syömishäiriöihin.
Yleisiä haittavaikutuksia ovat pahoinvointi, suolistovaivat, päänsärky, suun kuivuminen ja seksuaaliset toimintahäiriöt. Tavallisesti haittoja esiintyy lääkehoidon alkuvaiheessa ja ne lievittyvät ajan kanssa.
Päätös masennuslääkkeen lopettamisesta tehdään yhdessä hoitavan lääkärin kanssa. Joidenkin kohdalla lääkitystä on järkevää jatkaa ennaltaehkäisevänä hoitona koko loppuelämän, mikäli hankalia haittavaikutuksia ei ilmene.
Psykoosilääkkeillä voi olla vakavia haittavaikutuksia.
Psykoosilääkkeet eli antipsykootit hillitsevät aivojen dopamiinihermovälitystä. Ne vähentävät ahdistuneisuutta, aistiharhoja, harhaluuloja sekä levottomuutta.
Psykoosilääkkeitä käytetään skitsofrenian ja muiden psykoottisten tilojen hoitoon. Lisäksi niillä lääkitään yleisesti muistisairaiden käytöshäiriöitä kuten pitkäaikaista aggressiota. Joitakin psykoosilääkkeitä käytetään pienellä annoksella turvaamaan unta.
Haittavaikutukset vaihtelevat lääkkeestä ja ihmisestä riippuen. Ne aiheuttavat väsymystä, keskittymisvaikeuksia, seisomaan noustessa ohimenevää verenpaineen laskua, lihomista ja seksuaalisia vaikeuksia. Ne voivat lisätä diabetesriskiä sekä aiheuttaa liikehäiriöitä kuten jäykkyyttä ja vapinaa.
Niin sanotut toisen polven psykoosilääkkeet aiheuttavat yleensä vähemmän haittoja.
Ne vaikuttavat aivojen dopamiinijärjestelmän lisäksi myös muihin välittäjäaineisiin, kuten serotoniinijärjestelmään. Potilaat, jotka saavat ensimmäisen polven antipsykooteista haittoja, voivat sietää toisen polven antipsykootteja paremmin.
Vanhuksille haittavaikutuksia tulee tavallista herkemmin myös toisen polven psykoosilääkkeistä.
Vanhukset ovat herkempiä kaikille lääkkeille. Psykoosilääkkeet eivät tee tässä poikkeusta. Monet elintoiminnot, kuten munuaisten toiminta, heikkenevät iän myötä, jolloin lääkeaineiden poistuminen virtsan kautta elimistöstä hidastuu. Tästä syystä vanhuksilla käytetään pienempiä lääkeannoksia, jotta lääke ei pääse kertymään elimistöön ja aiheuttamaan haittoja.
Lääkehoito on tasapainon löytämistä hyödyn ja mahdollisten haittojen suhteen.
Kaikki lääkkeet vaikuttavat myös muualle kuin toivottuun kohteeseen. Haittavaikutukset ovat usein annoksesta riippuvaisia, joten aina ei tarvitse vaihtaa lääkettä. Annoksen laskeminen saattaa riittää.
Tarvittaessa voidaan pohtia lääkärin kanssa, voisiko joku toinen lääkeaine olla vaihtoehto. Se ei ole kuitenkaan aina ongelmatonta, sillä esimerkiksi kaikki masennuslääkkeet eivät ole tehokkaita kaikille masennuspotilaille. Lisäksi vaikutuksen alkua voi joutua odottelemaan pitkään.
Haastateltuna farmakologian dosentti, Janssenin lääketieteellinen asiantuntija Saara Rannanpää.
