Syväaivostimulaatio tuo helpotusta Parkinsonin tautia, dystoniaa, kahvikuppineuroosia, vaikeaa epilepsiaa tai pakko-oireista häiriötä sairastaville.
Alle nelikymppisenä Aarne Närhi huomasi käsissään pientä vapinaa. Kymmenen vuotta myöhemmin lääkäri totesi työterveystarkastuksen yhteydessä, että hänen hartiansa ja kätensä tutisevat.
”Ajattelin, että oireet johtuvat kuntoilun puutteesta. Ei muuta kuin raakaa työtä ja lisää pihahommia, niin kyllä se siitä”, Fortumin voimalaitoksella Espoossa kolmessa vuorossa puurtanut Aarne muistelee.
Tilanne ei korjaantunut, vaan oireet lisääntyivät. Pääkin alkoi tutista. Tietokoneella työskennellessään Aarne joutui välillä tukemaan hervottomaksi mennyttä niskaansa.
Vuonna 2007 diagnoosiksi varmistui dystonia. Se on harvinainen aivojen liikesäätelyn häiriö, jonka syy on useimmiten tuntematon.
”En ollut koskaan kuullut dystoniasta. Helsingin yliopistollisen sairaalan (Hus) kiireinen neurologi totesi, ettei hänellä ole aikaa kertoa tarkemmin ja kehotti lukemaan netistä.”
Dystonia aiheuttaa muun muassa lisääntynyttä lihasjännitystä, kipuja, virheasentoja sekä lihasten tahdosta riippumattomia, toistuvia ja nykiviä liikkeitä. Häiriö voi kohdistua esimerkiksi niskan alueen lihaksiin, silmiä ympäröiviin lihaksiin tai suun ja nielun alueen lihaksiin.
Aarne sinnitteli eteenpäin mittavan lääkearsenaalin varassa. Se ei estänyt taudin pahenemista. Sietämätöntä särkyä aiheutti muun muassa virheasentoon työntynyt olkapää. Botuliinipistokset ja muu lääkitys lievittivät oireita vain hetkeksi.
Lopulta vapina yltyi niin voimakkaaksi, ettei kirjoittamisesta tullut enää mitään. Ruokaillessa lusikka tippui kädestä. Silmiä oli vaikea pitää auki.
”Nukkuessa vapina vaimeni, eikä herätessä ollut oireita lainkaan. Tosin sitä ihanuutta kesti vain viitisen minuuttia.”
Työnteko onnistui tahdonvoimalla, raudankovalla rutiinilla – ja tuhdilla lääkityksellä.
”Suurin osa energiasta meni siihen, että yritin pitää itseni kuosissa. Lopulta jatkuvat kivut tekivät elämästä helvettiä.”
Sähköä aivoihin
Aarne Närhi sai uuden elämän.
Viisi vuotta sitten Aarne kuuli Punkaharjun kuntoutuskeskuksessa syväaivostimulaatiosta (deep brain stimulation). DBS-hoidolla voidaan auttaa neurologisista sairauksista kärsiviä potilaita silloin, kun lääkkeet tai muut hoidot eivät ole tehonneet riittävän hyvin.
”Husissa ei suostuttu DBS-leikkaukseen, vaikka toivoin sitä. Perusteluja ei annettu. Tässä kohtaa kannattaa miettiä, kumpi tulee yhteiskunnalle halvemmaksi – työkyvyttömyyseläke vai se, että työntekijä kykenee jatkamaan töitä ainakin viisi vuotta.”
Vuonna 2015 Aarne jäi työkyvyttömyyseläkkeelle. Kaksi vuotta myöhemmin hän muutti Nokialle päästäkseen hoitoon Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin.
”Kun menin Tampereen yliopistolliseen sairaalaan (Tays), syväaivostimulaatiohoito otettiin puheeksi heti ensimmäisellä vastaanottokäynnillä.”
DBS-hoidot aloitettiin Suomessa 1990-luvulla. Tällä hetkellä leikkauksia tehdään viidessä yliopistosairaalassa.
”Syväaivostimulaatio ei paranna sairautta eikä sen etenemistä, mutta helpottaa oireilua ja kohentaa näin potilaan elämänlaatua”, kertoo neurokirurgian erikoislääkäri Kai Lehtimäki Taysista.
Alun perin DBS-leikkausta kokeiltiin krooniseen hermokivun hoitoon, mutta tulokset jäivät laihoiksi. Nykyään siitä voivat hyötyä Parkinsonin tautia, dystoniaa, kahvikuppineuroosia, vaikeaa epilepsiaa tai pakko-oireista häiriötä (OCD) sairastavat potilaat.
”Lupaavia tuloksia on saatu myös vaikean, toistuvan masennuksen hoidossa, mutta vielä tarvitaan lisää tutkimusta.”
Syväaivostimulaatiossa aivoihin asennetaan elektrodi, joka yhdistetään ihon alle solisluun alapuolelle istutettavaan pulssigeneraattoriin. Neljä tuntia kestävän operaation jälkeen potilas siirretään vuodeosastolle, missä stimulaatio käynnistetään.
”Pulssigeneraattori lähettää sähköimpulsseja niihin aivojen osiin, joiden poikkeava sähköinen toiminta vaatii korjausta.”
Potilas saa eräänlaisen kaukosäätimen pikku justeerauksia varten. Vaativammat säädöt tehdään sairaalassa.
Oireet poissa
Tampereen yliopistollisessa sairaalassa on tehty tähän mennessä parisensataa syväaivostimulaatiota. Lehtimäen mukaan hoidon vaativuus perustuu potilaiden valintaan ja leikkauksen tarkkaan suunnitteluun.
”Itse leikkaus ei ole teknisesti vaikea. Operaatioon liittyy pieni infektion ja aivoverenvuodon riski.”
Lehtimäki on tehnyt DBS-leikkauksia, joissa potilaan vapina tai pakko-oireisuus on niin sanotusti jäänyt leikkauspöydälle. Osa potilaista on kuntoutunut niin hyvin, että he ovat palanneet takaisin opiskelemaan tai työelämään.
Aarne Närhi leikattiin 18. joulukuuta. Operaatio onnistui erittäin hyvin: oireet hävisivät vuorokaudessa. Oikea hartia on edelleen hieman koholla, mutta vapina on poissa. Poissa ovat myös jatkuvat kivut, jotka olivat saaneet hänet melkein luovuttamaan.
”Lähetin sairaalaan kiitoskirjeen, koska leikkaus antoi minulle uuden elämän. Enää ei tarvitse miettiä, kehtaako mennä ihmisten ilmoille. Syöminenkin sujuu taas veitsellä ja haarukalla.”
Lehtimäen mukaan Suomessa olisi edellytyksiä käyttää DBS-hoitoja nykyistä laajemmin.
”Esteenä ovat ennakkoluulot ja virheelliset käsitykset hoidon toimivuudesta. 40 000 euroa maksava leikkaus on yhteiskunnalle suhteellisen kallis. Toisaalta myös lääkkeet ja muu hoito maksavat ajan mittaan paljon rahaa.”
