Hanna Kovanen muutti takaisin synnyinsaarelleen Utöhön ja loi itselleen uuden ammatin meren pauhinan keskelle.
Kun istuu Utön kahvilassa ja kuuntelee tulen rätinää, tuntuu uskomattomalta, että majakan merkkivalo on ennen sytytetty puun avulla. Karulle saarelle rahdattiin valtavat määrät polttopuuta merenkävijöiden kulun turvaamiseksi.
Ensimmäisen, pyöreän mallisen majakan voi nähdä nykyään enää historiankirjoissa ja matkamuistoissa. Tilalla on nyt jykevä, valkopunaraidallinen rakennus, jonka juurella on Hanna Kovasen kahvila ja Hannas horisont -matkailuyritys.
”Olen kertonut tästä saaresta pikkutytöstä asti. Varmaan jo 45 vuotta. Ja itse olen saanut kuulla hienoja tarinoita isoäidiltäni ja halunnut kertoa niitä muillekin.” Kuuluisimpien haaksirikkojen tarinat ovatkin matkailijoille mieluista kuultavaa. Myös Hannan omat isovanhemmat ja äiti Solveig esiintyvät monissa niistä.
Café Hannas horisontissa Porin Matit kuumenevat oman talon remppatyömaan lautajätteellä. Vaikka laivayhteydet ovat parantuneet, saaristoelo opettaa hyödyntämään kaikki resurssit. Ehkä opettajataustallakin on osansa.
”Opettajana on oppinut hallinnoimaan montaa asiaa samanaikaisesti. Jos ei tiedä, mitä lukion jälkeen haluaa, voi hakeutua alakoulun opettajaksi. Se on hyvä ammatti, jossa oppii kaikenlaista”, toteaa 17 vuotta mantereella alakoulussa työskennellyt Hanna.
Nyt on takana 17 vuotta matkailuyrittäjänä ja edessä seuraava 17 vuoden työsykli, jonka jälkeen Hanna suunnittelee hiljentävänsä tahtia. Ehkäpä hän kotiutuu itse upseerikerhon majoitustiloihin ja tarjoaa matkailupalvelujaan pienimuotoisemmin.
UTÖ
• Suomen eteläisin asuttu saari Saaristomeren eteläosassa noin 90 kilometriä Turusta lounaaseen ja Hangosta länteen.
• Kuuluu Paraisten kaupunkiin entisen Korppoon kunnan alueella.
• Noin 40 ympärivuotista asukasta.
• Tullut tunnetuksi Suomen ensimmäisestä valomajakasta, linnustosta, haaksirikoista, merisäätiedotuksista sekä linnakkeestaan.
• Pääelinkeino matkailu. Saarella on kauppa ja posti, merentutkimus-, sää- ja luotsiasema sekä Suomen pienin koulu.
Luotseja ja upseereja
Hannalle oma ääni on kullanarvoinen työkalu ja monesti koetuksella saaren tuulisissa keleissä, sillä oppaan äänen on kuuluttava koko ryhmälle.
Talvella Hanna ei kokkaa aamupalaa majoittujilleen. Työtä riittää silti. Juuri nyt yrittäjä paistaa pullia ja pannukakkua sekä valmistelee tilatun keittolounaan. Se tarjoillaan kahvilassa kynttilän valossa.
”Minä oon tällainen multitaskaaja. Luulen aina, että ehdin paljon enemmän, mutta en ole enää yhtä nopea kuin kymmenen vuotta sitten.”
Puolustusvoimat ja luotsaus ovat työllistäneet saarelaisia. Nykyinen kahvila oli ennen Hannan isän vääpelin työhuone. Pikkutyttönä Hannan äiti oli taas ollut isänsä mukana tämän luotsausmatkoilla Saaristomeren ulapoilla 1930–40-luvuilla.
Hanna itse eli kolme ensimmäistä elinvuottaan nykyisen hotellin ja meren välissä edelleen seisovan punaisen tuvan suojissa. Hänen äitinsä on syntyjään Utöstä, isä tuli linnakkeeseen töihin Kihniön perukoilta.
Äidistä tuli sittemmin kotitalousopettaja ja Utön linnakkeen keittiön emäntä. Hannan veli on puolestaan eläköitynyt poliisi.
”Me ollaan kaikki tämmöisiä poliiseja ja opettajia, sääntöihmisiä.”
Utön majakka on Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva valomajakka. Ensimmäinen räjäytettiin Suomen sodassa, nykyisen kivirunko on vuodelta 1814.
Vanhempien opissa
Hanna opiskeli luokanopettajaksi Vaasassa, työskenteli 13 vuotta Kirkkonummella ja neljä vuotta Turussa. Kun nainen oli työnsä lisäksi järjestöaktiivi, aika ei tahtonut viimeisinä opetusvuosina riittää, sillä hän matkusti usein Utöhön vanhempiensa luo. Kaikkea alkoi olla liikaa, niinpä Hanna antoi juuriensa vetää hänet takaisin saarelle.
”Isä ja äiti asuivat täällä silloin ympärivuotisesti. Halusin kokea sen itsekin. Etenkin yhdessä heidän kanssaan, että ehtisin oppia heiltä saaren arjesta.”
Matkailupalveluille oli kysyntää. Keväällä 2004 Hanna päätti jäädä vuoden virkavapaalle. Puolustusvoimat oli jo ilmoittanut poistuvansa saarelta 2005.
”Ajattelin elättää itseni matkailualalla.”
Hanna työskenteli tuolloin Utössä museovastaavana. Siihen aikaan vietettiin museorakennuksen 250-vuotisjuhlia, ja risteilyalus Kristina Brahelta kyseltiin Hannan opastusten perään. Niitä varten hän perusti toiminimen. Hannas Horisont oli syntynyt.
Saaren kaupan aukioloajat vaihtelevat tuoreita elintarvikkeita toimittavan yhteysaluksen aikataulujen mukaan.
Makuuhuone matkailijoille
Kun Hanna muutti takaisin saarelle, asunto löytyi vanhempien vinttikamarista. Hän perusti kahvilan ja pienen matkamuistoputiikin majakkaan. Myöhemmin hän sai ostettua nykyisen kahvilarakennuksen.
Myös Hannan oma vinttikamari valjastettiin tuota pikaa matkailijoille. Isä ja äiti olivat mukana touhussa. Vieraiden aamupala katettiin verannalle. Vuosien mittaan Hanna sai vuokrata lisää tiloja saarelta majoittujien käyttöön.
Lintubongarit kuuluvat muiden luontomatkailijoiden ohella saaren vakiovieraisiin. Utö on muuttavien lintujen reitillä tärkeä levähdyspaikka niin keväisin kuin syksyisinkin.
Jos kesät ovat kiireisintä sesonkia, talvella ehtii tehdä rästiin jäänyttä ja katsoa jopa televisiota. Vapaa-aikaa ei silti ole mielin määrin eikä aika kulu romanttisten mielikuvien mukaisesti kirjan ja takkatulen ääressä.
Ajan ja mahdollisuuksien salliessa Hanna rakastaa tanssimista sekä uimista. Tietokonetta hän välttelee parhaansa mukaan. Sen seuraa saa töissä tarpeeksi. Kalastus oli edesmenneen isän kanssa jaettu yhteinen intohimo. Ympärillä levittäytyvä saariluonto on Hannalle ehtymätön voimanlähde, josta hän osaa ammentaa.
Nainen voi lähteä Utölta, mutta Utö ei lähde naisesta. Sen Hanna Kovanen on saanut kokea.
Pienet ilot
Hannan tulevaisuus riippuu Utön tulevaisuudesta.
”Jos kylä ei ole elävä, niin ei tänne tule matkailijoitakaan.”
Kohtuuhintainen asuminen ja vuokraaminen saarella on ollut mahdollista kiinteistöyhtiötä pyörittävän kotiseutuyhdistyksen ansiosta. Kuinka pitkään tätä tärkeää työtä jaksetaan tehdä vapaaehtoisvoimin? Entä koulu? Asuuko saarella tulevaisuudessakin lapsiperheitä ja saako koulu tarvitsemiaan oppilaita?
”Ei täällä asuminen ole itsestään selvää,” monenlaisia perheitä nähnyt Hanna Kovanen myöntää.
”Pitää olla sopeutuvainen, eikä vaatia niin paljon. Täällä osaa iloita pienestä, ja myös suuresta, kuten luonnon vaihteluista.”
