Kala nousee kevätiltaisin Pielisjokeen valtavina parvina.
Kiertäville teatteriseurueille annettiin sata vuotta sitten ohjeeksi, ettei Joensuuhun kannata mennä toukokuun alussa. Kaikki joensuulaiset olivat silloin liippimässä kuoretta. Kuoretta pyydettiin kotitarpeiksi, mutta sitä vietiin myös Pietarin ehtymättömille markkinoille.
Millainen kala kuore on? Salaperäinen ja pieni. Kesät se elelee syvällä selkävesissä ja käy öisin pinnassa syömässä. Joskus niitä tarttuu hampaista kalaverkkoon.
Kissalle kiisket, koiralle kuoreet, sanoo kansanloru. Sen tuoretta kurkkua muistuttava haju ei miellytä kaikkia.
Lipon varsi on kiinni kehän molemmista reunoista, jotta kehä pysyy ryhdissään.
Lokit paljastavat
Kutu kuulemma alkaa, kun vesi lämpenee kuuteen asteeseen. Seuraan Pielisjoen lämpötilaa netin vesitilannepalvelun kautta. Lämpimän huhtikuun alkupuolen jälkeen sää kylmenee ja Pielisjoen lämpötila juuttuu 4–5 asteen välille.
Ensimmäisiä kuoreen kutunousun merkkejä ovat joelle kertyvät naurulokit, joille Pyhäselän pieni kuore on sopiva suupala. Merellä kuore eli norssi on isompaa.
Vihdoin vapun aatonaattona saan sosiaalisen median kautta tietää, että Pielisjoella on pyörinyt lokkeja. Myös jokunen lippoaja oli nähty.
Pimeän tultua kala liikkuu, ja kaksi ämpäriä täyttyy hetkessä.
Luvat ja välineet
Kalastamiseen tarvittavan lipon tein käsillä olevista tarpeista. Pesäksi leikkasin metallista seulaverkkoa, kehän taivutin kolmemillisestä rautalangasta ja varreksi liitin harjanvarren. Verkon ompelin kiinni ohuella rautalangalla.
Pappani, perämeren kalastaja, olisi varmaan hymähtänyt tekeleelleni. Mutta asiansa se ajaa – kuten oikeastaan mikä tahansa pienisilmäinen haavi. Joensuussa ennen sotaa eräs äiti oli lykännyt pojalleen keittiösiivilän kouraan ja käskenyt joelle hakemaan soppakalat.
Entä luvat? Kuoreenpyynti on ikiaikainen perinne, mutta se ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, joten lupa tarvitaan. Käy ilmi, että lupakäytäntö vaihtelee eri puolilla. Joensuun kalastuskunnan alueella kuoreen lippoamiseen huhti–toukokuussa riittää valtion kalastonhoitomaksun suorittaminen.
Kutunousua odotellessa katselen kuoreenpyyntivideoita netistä. Venäjällä ja Ruotsissa käytetään liippiä, joka on kulmista jännitetty neliön muotoinen verkko. Liippi lasketaan veteen ja kun kalaa ui liipin yläpuolelle, se nostetaan ylös. Tukholmassa voi vieläkin nähdä norssinpyyntiin suunniteltuja veneitä, joissa on puomi liipin laskemista ja nostamista varten.
Pielisjokeen nouseva kuore on alle kymmensenttistä. Yksi kala painaa vain pari grammaa.
Kalalla ytimessä
Joensuussa perintinen liippauspaikka on Ilosaaressa keskellä kaupunkia, mutta minä suunnistan lähemmäs jokisuuta. Rannassa luterilaisen kirkon kohdalla on näkynyt lippoajia parina iltana. Nytkin yksi lippokunta on asettunut Ylisoutajan sillan alle, vaikka kello on vasta vähän yli yhdeksän.
Eräs miehistä kertoo liponneensa kuoretta 40 vuoden ajan. Hän ylistää kalan makua, mutta valittelee perkaamisen vaivaa. Itse en perkaa kudulle nousevaa pikkukuoretta, vaan syön kalan päineen ja suolineen.
Miehet ovat saaneet jonkin verran kalaa, mutta valoa karttavana se liikkuu syvemmällä. Pimeän tullen kalat uivat aivan rannan läheltä, missä virtaus on heikointa.
Jonkin matkaa alajuoksun suuntaan on heinämättäitä, joilta ylettyy kahmimaan kalaa lyhytvartisellakin lipolla. Vedän kokeeksi lipolla pitkän vedon myötävirtaan läheltä pohjaa. Lipon pohjalla sätkii parikymmentä hopeista pikkukalaa.
Ämpärit täyteen
Ilta pimenee. Taskulampun valossa näen, kuinka kuoreparvet uivat puoli metriä leveänä virtana ylös jokea aivan rannan tuntumassa.
Kymmenen jälkeen yhdellä vedolla nousee jo yli kilo kuoretta. Kaksi ämpäriä täyttyy hetkessä. Tämän helpommaksi ei kalastaminen voi tulla.
Varsinainen työ onkin kalan laittamisessa ruuaksi ja syömisessä. Suunnittelen valmistavani ämpärillisestä purkkikalaa. Muutaman kilon saan mahtumaan kuivuriin ja loput pakastan odottamaan pannua tai kalasoppaa. Kuore toimii paistettuna, friteerattuna ja rantakalana yhtä hyvin kuin pieni muikku.
Lippokunta sillan alta lähtee kotiin, mutta alajuoksulle tulee toinen seurue. Edellisinä iltoina lippoajia on seisoksinut rannoilla kymmenittäin, mutta nyt sunnuntaina on rauhallisempaa.
Lenkkeilijä pysähtyy juttelemaan. Hän on kotoisin Venäjältä, missä kuoretta arvostetaan suuresti. Meillä puolestaan syödään muikkua ja vierastetaan kuoretta sen hajun vuoksi. ”Haiseehan se muikkukin”, lenkkeilijä huomauttaa.
Ylisoutajan sillan alla odotellaan illan pimentymistä, jotta päästään liippimään.
Lyhyt sesonki
Kuoreen kutunousu kestää Joensuussa yleensä vajaan viikon. Jos vesi lämpenee nopeasti, nousu on lyhyt ja kiivas.
Viileänä keväänä vesi voi pysyä pitempään 4–6 asteessa. Viime keväänä lippoajia oli joella ainakin yhdeksänä iltana.
Muuan lippokunta lastaa pakettiautoon satojen kilojen kuoresaaliin. He aikoivat ruokkia niillä neljää karhukoiraansa.
Katselen naurulokkeja, jotka syöksyilevät Ylisoutajan sillan valoissa rantaveteen kuin tiirat. Ne kalastavat sopuisasti kuten ihmisetkin, sillä kalaa riittää kaikille. Pimeältä joelta kuuluu meriharakan piipitys.
KUORE
(Osmerus eperlanus)
Kuore eli norssi on rasvaevällinen, laajalle levinnyt kala. Järvissä kuore on tavallisesti 7–12 sentin pituinen, merialueilla 15–20 senttiä.
Kuoreen erottaa muikusta suuren suun ja tuoretta kurkkua muistuttavan tuoksun perusteella. Kuore liikkuu parvina selkävesien syvyyksissä ja käy pinnassa lähinnä öisin.
Jäidenlähdön aikoihin kuore kutee virtavesissä tai rantamatalikoilla. Kalan makua on verrattu kuhaan.
Kuoretta arvostetaan ruokakalana Venäjällä, Baltiassa, Keski-Euroopassa ja Ruotsissa.
