Kekrisaunassa pestään vuoden aikana kertyneet taakat pois harteilta. Samalla muistellaan heitä, jotka eivät ole enää mukana saunomassa.
Kekri, köyri, keyri. Maatalousyhteisön tärkeimmällä juhlalla on monta nimeä. Satovuoden päättymistä ja elämän kiertokulkua on juhlittu tuhansien vuosien ajan eri puolilla Eurooppaa tekemällä taikoja, viettämällä römppää eli joutoaikaa sekä syömällä ja juomalla tuhdisti. Tällä kaikella pyrittiin takaamaan se, että seuraavasta vuodesta tulee hyvä.
Kekrillä ei ollut alun perin tarkkaa päivämäärää. Sitä vietettiin eri taloissa eri päivinä riippuen siitä, milloin sadonkorjuutyöt oli tehty. Juhlat saattoivat alkaa, kun jyvät olivat laarissa, juurekset kerätty, karja sisällä ja syksyn teurastukset tehty.
Sanotaan, että kekrin aikaan verho maailmojen välillä on ohuempi. Siksi kekri omistettiin myös vainajille. Syksyn pimetessä oltiin ikään kuin kahden vuoden välissä, jolloin esivanhempien henget liikkuivat tarkastamassa viljelysmaitaan. Ulkosalla poltettiin tulia ja oltiin tarkkoja siitä, millä enteillä aamu alkoi.
Esivanhempien uskottiin toimivan suojelijoina, joten heidät pidettiin tyytyväisinä runsaalla ruualla ja lämpimällä saunalla. Yleensä kiuaskivet kuumenivat jo aamulla, jotta vainajien henget ehtisivät kylpeä pitkän kaavan mukaan. Vasta sitten oli talon väen vuoro.
Ajatuksia edesmenneille
Pujahdan saunan hämärään. Pienellä ikkunalla lepattaa kaksi kynttilää. Lauteet on koristeltu tuoksuvilla havuilla. Kertoman mukaan havupuilla on suojelevia voimia. Lisäksi niillä on yhteys tuonpuoleiseen, etenkin aliseen eli Tuonelaan. Nykyisin havuja viedään omaisten haudoille jouluna ja pyhäinpäivänä.
Meitä istuu lauteilla kaikkiaan kuusi, kaksi miestä ja neljä naista. Paljon sen enempää ei Tampereen Pispalassa sijaitsevaan Tahmelan huvilan saunaan mahdukaan. Tunnelma on rauhallinen, melkein harras. Aivan kuin olisi tullut lempeään pesään.
Perinnesaunottaja Siiri Koski lyö muhevat alkulöylyt. Ne lämmittävät kehon ja rentouttavat mielen vastaanottavaiseksi.
Saamme jokainen pienen havuvihdan, jossa on sekä kuusta että katajaa. Katajaan liitetään perinteessä positiivisia mielikuvia: se maadoittaa, suojelee pahalta ja vetää luokseen hyviä voimia. Myös kuusella on suojeleva vaikutus. Lisäksi havuissa on eteerisiä öljyjä, jotka tekevät hyvää hengitykselle ja maustavat löylyä aromaattisilla tuoksuillaan.
Sitten Siiri laulaa suomalaiseen kansanperinteeseen kuuluvan esivanhempien rukouksen: Muista minnuu taattoseni, taattoseni Tuonelasta. Muista minnuu maamoseni, maamoseni maaemäntä. Kaikki suuret sukukunnat, heleävät heimokunnat…
Tenhoava sävel ja rukouksen kalevalainen poljento levittävät ympärille pyhän tuntua. Muistelemme edesmenneitä, lähetämme heille ajatuksia, ehkä jonkin kysymyksenkin. Kenties joku kuulee?
Lyhyen seremonian jälkeen saunottelemme rauhassa omaan tahtiin. Jotkut käyvät uimassa Pyhäjärvessä tai pihalla vilvoittelemassa.
Perinnesaunottaja Siiri Koski pesee saunavieraat vihdalla.
Vihtapesu hellii aisteja
Seuraavaksi vuorossa on vihtapesu. Asetun laverille koivuvihta pääni peittona. Toisella saippuaveteen kastetulla vihdalla Siiri sivelee, painaa, liu’uttaa ja ropsuttelee löylyn pehmentämää ihoani. Välillä hän valelee vihdan läpi haaleaa vettä. Koivunlehtien tuoksu, löylyn suhina ja veden lorina – parempaa rentoutusta ei löydy mistään.
Myyteistä ja muinaishistoriasta kiinnostunut Siiri valmistui perinnesaunottajaksi kolmisen vuotta sitten. Hän on lisäksi akupunktioterapeutti ja jalkojenhoitaja.
”Kekrisaunassa suuri mysteeri on aina läsnä. Entisaikaan saunan lämmittämisestä vastasivat talon vanhimmat naiset. Kiukaan kivet saatettiin nimetä edesmenneiden sukulaisten ja ystävien mukaan.”
Suuren vaikutuksen Siiriin teki tälläkin kertaa kekrisaunan levollinen ilmapiiri. Lempeää tunnelmaa kiitteli myös Zaida Vaittinen, 38.
”Tuntui hyvältä hiljentyä yhdessä. Esivanhempien rukousta kuunnellessa koin vahvaa yhteyttä äidinpuoleisen suvun naisiin, erityisesti isoäitiini Saidaan. Hän kuoli ollessani 13-vuotias. Kävin seremoniaa läpi vielä seuraavanakin päivänä, koska prosessi jäi mielen päälle.”
Kari Kuittinen, 65, oli mukana toista kertaa.
”Ajantaju katosi, olin vain siinä hetkessä saunan hämärässä. Seuraavana yönä nukuin tavallista sikeämmin.”
Kari oli miettinyt kekrisaunaan menoa tavallista enemmän ennakkoon, sillä hänen äitinsä ja kummitätinsä olivat kuolleet lyhyen ajan sisällä noin kuukautta aiemmin.
”Pelkäsin, että seremonian jälkeen iskee suru, mutta tulikin rauha.”
1800-luvun alussa kekrin riehakkaan juhlinnan tilalle tuli vainajien muistolle omistettu kristillinen pyhäinpäivä, jota vietetään 31.10.–6.11. välisenä lauantaina.
Viime vuosina kekriä on vietetty uudistettuna eri puolilla Suomea järjestettävissä paikallisjuhlissa. Siiri kertoo, että myös kekrisaunojen laudepaikat täyttyvät nopeasti.
”Ehkä kekrisaunan rauhallinen ja mystinen tunnelma tasapainottaa digitalisaatiota, kiirettä ja ahdistavia uutisia, joilta on vaikea välttyä. Suomalainen sauna on maailmanlaajuisestikin nosteessa. Ollaan havahduttu siihen, miten mielenkiintoinen ja kaunis kansanperinne meillä onkaan. Omien juurien tunteminen tuo turvaa.”
Lähteinä myös paivyri.fi, aineetonkulttuuriperinto.fi & maajakotitalousnaiset.fi.
