Juha Vainio palasi Helena-vaimonsa kanssa tuttuun maalaismaisemaan 43 vuotta sitten. Vuosien varrella taloa on laajennettu, ja navetasta on tullut lehmien, possujen ja hevosten kotipesän sijaan paikka pienelle puodille.
Pihatien kulmalla nököttää punainen David Brown -traktori sinisine vanteineen. Se toivottaa tervetulleeksi keltaiseen maalaistaloon ja pieneen navettapuotiin.
”Hankin traktorin ikään kuin muistoksi, sillä tilalla on ollut käytössä täysin samanlainen. Siniset vanteet traktorissa ovat harvinaisuus. Niitä ei valmistettu kahden vuoden aikana muistaakseni kuin 13 770”, isäntä Juha Vainio kertoo synnyinkotinsa pihalla, missä Viljo-kissa livahtaa punatiilisen navetan suojiin.
Kaupungissa Juha ehti asua vain pari vuotta, sillä paluu houkutti.
”Kun vanhempani rakensivat uuden talon naapuriin, kotitalo jäi tyhjäksi. Mukava tähän oli tulla takaisin. Valinta oli myös looginen, sillä olin tilalla töissä.”
Vuonna 1947 rakennetussa talossa oli kaksi huonetta, keittiö ja puulämmitys. Ennen muuttoa Juha rakensi jatko-osaan vielä yhden huoneen, saunan ja kylpyhuoneen. Entiseen karjakeittiöön tehtiin lämpökeskus, joka toimi ensin haloilla. Myöhemmin järjestelmä muutettiin automaattiseksi hakelämmitykseksi.
SUKUTALO ETELÄ-MÄNTSÄLÄSSÄ OHKOLAN KYLÄSSÄ
Puurakennus noin 120 m2, keittiö, ruokailuhuone, olohuone ja makuuhuone sekä vierashuone.
Pihassa tiilinavetta, jossa Pieni navettapuoti. Vanha sauna- ja autotallirakennus, lisäksi viljakuivaamo sekä halli.
Täällä asuvat Helena ja Juha Vainio sekä Viljo-kissa.
Ohjaksista rattiin
Alun perin tilan laakeilla laitumilla laidunsivat lehmät. Niiden jälkeen, 1960-luvun lopussa, navettaan tulivat possut. Juhan vanhemmat vaihtoivat tuotantosuunnan kasviviljelyyn. Juha ja Helena ovat viljelleet viljojen lisäksi heinää, hernettä, rypsiä ja timotein siementä.
Helenalle muutto sukutilalle oli isompi muutos kuin Juhalle.
”Valinta osoittautui ajan mittaan parhaaksi mahdolliseksi. Juha opetti minut ajamaan traktoria ja käyttämään kuivuria. Ajoin viljakuormia ja äestin pellolla, se oli hauskaa sillä tykkäsin ajella traktorilla.”
Juhan mieluisin muistikuva lapsuudesta onkin ensimmäisen traktorin tulo tilalle. Se tapahtui tarkalleen ottaen 28.12.1957.
”Olin kahdeksanvuotias ja mietin, että nyt lähestymme nykyaikaa! Se oli suuri muutos. Ei mennyt kauan, kun jo pääsin traktorin rattiin. Sitä ennen ajokkina oli suomenhevonen.”
Suomenhevonen Hela oli rauhallinen työkaveri, jonka kymmenvuotias Juha sai purkaa valjaista, kun hevonen tuli peltotöistä. Traktorin saavuttua koneet veivät nuorta miestä.
Parasta puodinpitäjä Helenan mielestä ovat asiakkaat – ja tarinat, joita vanhat esineet nostavat esiin.
Toisen polven pollet
Seuraava hevonen tuli taloon paljon myöhemmin, vasta Juhan ja Helenan tyttärien myötä. Helena muistaa etenkin kujeilevan shetlanninponin.
”Jupiter oli etevä karkailemaan. Usein se löytyi joko omalta tai naapurin pellolta. Onneksi naapurit olivat kärsivällisiä ja toivat välillä ponin takaisin kotiin.”
Vanhimman tyttären vastuulla oli eestinhevonen Rata, joka sai kaverikseen myös toisen shettiksen, Dj Daisyn. Juhan hevoskokemuksesta oli hyötyä.
”Rata oli maastossa hiukan säikky. Mutta kun minä olin joskus mukana kävelemässä tyttären ratsastuslenkeillä, Rata seurasi rauhallisesti ihan kannoillani. Hevonen olisi seurannut perässäni vaikka minne”, Juha muistelee hymyillen.
Pieni navettapuoti avaa ovensa viikonloppuisin, mutta sopimuksesta muulloinkin.
Kolmas heppapolvi
Kolmisenkymmentä vuotta sitten Juha innostui laajentamaan taloa toiseen otteeseen. Hän rakensi anopin kyläilyjä varten talon toiseen päätyyn yksiön, johon pääsee kulkemaan omasta ovesta.
Sisustus huokuu molempien sukujen historiaa. Vanhat kalusteet ovat löytäneet luontevat paikkansa. Ruokailuhuonetta koristavat Helenan isovanhempien hankkimat vanhat viehättävät kaapit. Keittiön seinän iso ryijy on Juhan äidin tädin jäämistöstä. Helena tekee vanhoista esineistä myös erilaisia kauniita asetelmia vaikkapa lahjaksi saadun renginkaapin sisälle.
Nyt, kun kaikki kolme tytärtä ovat jo muuttaneet omilleen, Juhasta ja Helenasta on tullut myös isovanhempia.
”Lastenhoidossa olemme mielellämme apukäsinä. Eläkkeellä on paremmin aikaakin”, hymyilee Helena.
Juhan käsissä syntynyt puuhevonen on lastenlasten suosittu ratsu. Se on myös yksi Viljo-kissan lempipaikoista.
Tutustuttuaan Viljo-kissa on hyvin seurallinen. Vieraille maatiaiskissa ei juuri näyttäydy. Kun Viljo hyppää kuistin kaiteelle, Juha tietää, että kissalle maistuisi kinkku.
Elämää omettaan
Kun Helena jäi eläkkeelle maatalousyrittäjän töistä, hänelle tuli mieleen mainio idea. Koska navetta oli tyhjillään, voisi tilalla säilyneitä vanhoja tavaroita laittaa kiertoon. Vanhojen tavaroiden rinnalle myyntiin voisi ehkä hankkia myös jotakin uutta.
Helena puhui ideasta Juhalle, joka ryhtyi tuumasta toimeen. Punatiiliseen navettaan vedettiin sähköt, asennettiin ilmalämpöpumppu ja rakennettiin väliseinä erottamaan puoti muusta navettatilasta. Lattia, katto ja seinät saivat uuden maalin.
Pieni navettapuoti aukesi kesäkuussa 2015. Puodista löytyy sekä käyttö- että sisustustavaraa. Jotain vanhaa, alkuperäistä tai kunnostettua sekä jotakin uutta.
Helena on huomannut, että pääsiäisen aika, kevät ja alkukesä sekä syksy ja joulu ovat vilkkainta sisustajien aikaa. Puoti on auki yleensä viikonloppuisin, mutta Helena avaa puodin mielellään aina kun on paikalla.
”Sopiminen visiitistä onnistuu parhaiten soittamalla. Ostovelvoitetta ei tietenkään ole.”
Erilaisten ihmisten tapaaminen on Helenan mielestä mukavinta puodin pitämisessä. On ilahduttavaa, kun asiakas kokee ahaa-elämyksen tehdessään löytöjä itselleen tai lahjaksi.
”Vanhaa katsellessaan moni löytää tutun tavaran ja innostuu kertomaan, mistä esineen tuntee ja mihin sitä käytettiin. Monesti tavara on tuttu mummolasta.”
Puuhevonen on sekä lastenlasten että Viljo-kissan suosikki.
Sota erotti, teatteri yhdisti
Helenan ja Juhan 43 yhteistä vuotta Ohkolassa ovat sujahtaneet kuin siivillä, vaikka paljon pariskunta on ehtinyt – ja ehtii vieläkin.
”Täällä on hyvä yhteishenki. Kyläkoulu on turvallinen ja nuorisoseura vireä. Harrastustoimintaa on tarjolla niin lapsille kuin aikuisillekin. Näyttelin seuran harrastajateatterissa parikymmentä vuotta”, laskeskelee Juha.
Kesäteatterin näytökset ovat suosittuja, niitä tullaan katsomaan pitkin Uuttamaata. Teatteri sijaitsee idyllisesti keskellä kylää mäen päällä, peltojen ympäröimänä. Silläkin on hieno historia. Aikoinaan teatteritoiminta yhdisti kylläiset poikkeuksellisella tavalla, kun sisällissodassa vastapuolilla olleet perustivat yksissä tuumin Öljymäen kesäteatterin.
Eläinten tilalle navettaan tuli jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain kunnostettua.
