Tekstiilitaiteilija Kerstin Enbom hoitaa satoisaa kasvimaataan kateviljelyn opeilla ja rennosti kuin satukirjan Peppi. Hänen hyötytarhassaan voi vaikka ottaa torkut.
Juhannuksen jälkeen kasvimaalla jo vihertää, vaikka helle ja kuivuus ovat haitanneet kasvuunlähtöä. Perunat versovat, kurpitsat kukkivat ja kasvilava pursuaa punaisia ja vihreitä salaatinlehtiä.
Kuukautta myöhemmin ensimmäiset perunat on jo syöty ja heleänvihreys on kypsynyt parsakaalisadoksi ja pulleiksi kesäkurpitsoiksi. Punaiset ja keltaiset sametti-, kehä- ja auringonkukat ovat ponnahtaneet esiin kasvisten joukosta.
Sipoolaisen Sälgkullan tilan kasvimaan reilulta kahdelta aarilta syntyy satoa niin kesäkäyttöön kuin säilöntäänkin. Kasvimaan kauneus on kuitenkin hoitajalleen lähes yhtä tärkeää kuin sato.
”Kevään kohokohta on suunnitella, mitä tulevana kesänä tänne laitan. Leikkimieltäkin tarvitaan, sillä joka kevät sekoitan vahingossa taimilaput ja kesällä sitten koetan tutkia, mitä missäkin kasvaa”, naurahtaa kasvimaan hoitaja, tekstiilitaiteilija Kerstin Enbom.
KOTIPUUTARHURI
Kerstin EnbomPuutarha: tontti 8 hehtaaria, kasvimaa 2–3 aaria. Sipoo, vyöhyke II.
Erityistä: Jo 35 vuotta kateviljelyä on tehnyt maasta viljavan
Kesäpaikasta kodiksi
Kahdeksan hehtaarin Sälgkulla sijaitsee Söderkullan taajamassa eteläisessä Sipoossa. Kerstinin appivanhemmat hankkivat paikan kesäkäyttöön jo 1930-luvulla, eli tila on ollut suvun kohta sata vuotta. Se oli alkuun idyllinen kesäpaikka myös Kerstinin ja hänen puolisonsa tietokirjailija Sten Enbomin perheelle, sillä kesäparatiisi sijaitsi alle tunnin ajomatkan päässä Helsingin kaupunkikodista. Vuonna 1987 perhe päätti muuttaa maalle pysyvästi.
”Vaikka oltiin aivan maaseudulla, anoppini piti järjestelmällistä puutarhaa kesäkukkapenkkeineen. Minun aikanani puutarha on kehittynyt luonnollisempaan suuntaan. Kun nykyisin hoidan kaiken yksin, ei näin isoa voisi pikkutarkasti hoitaakaan.”
Sälgkullan torpan pihatanner on nurmella, ja asuinrakennuksen edustalla kukkivat vanhat perennat. Muu tontti on laajalti niittyä, jota ympäröi metsä. Heilimöivään heinäniittyyn on leikattu kulkureitti, joka vie kasvimaalle. Sen Kerstin on hoitanut 1980-luvulta saakka.
Aurinkoisella kasvimaalla on paljon istuinpaikkoja lepohetkiä varten, myös sänky iltapäivätorkuille.
”Kun tänne heinäpellon taakse kotoa kävelee, pitää töiden lisäksi varata aikaa oleskeluun. Kasvit kastelen päivittäin, mutta en henno sen jälkeen heti lähteä pois. Jos väsyttää, käyn pitkälleni keskelle kaikkea.”
Aidattu kasvimaa on Kerstin Enbomille satukirjan salainen puutarha.
Kohti vaivattomuutta
Kun Kerstin perheineen muutti Sälgkullaan, hän työskenteli opettajana. Eräänä iltana koulun jälkeen hän käveli nykyisen kasvimaan paikalle ja iski lapion maahan. Kaivaminen oli raskasta, sillä savimaa oli tiukasti rikkaruohojen vallassa.
”Kaikki muuttui, kun löysin amerikkalaisen kirjailijan ja intohimoisen harrasteviljelijän Ruth Stoutin viljelyideat. Kokeilin alusta pitäen niitä osaan aluetta, ja lopulta perinteinen viljely sai jäädä kokonaan.”
Stout (1884–1980) oli jo 1940-luvulla kehittänyt menetelmän, jonka tavoitteena oli tehdä viljelystä mahdollisimman vaivatonta. Hän otti oppia luonnosta ja kehitteli kateviljelyn: maata ei käännetä, vaan se peitellään kerroksella eloperäistä katetta.
”Kaikki naatit ja kasvien jäänteet jätän nykyisin maahan, sillä turha niitä on kierrättää kompostin kautta. Katteena olen vuosien varrella käyttänyt olkia, heinää ja nurmikkojätettä, mitä milloinkin on ollut saatavilla.”
Kun maa on suojattu katteella, siinä säilyy kosteus. Vihreistä kasviosista liukenee maahan ravinteitakin. Kitkeminen helpottuu, kun maan pinta ei ole paljaana rikansiementen itämiselle. Kastemadot ja pieneliöt nauttivat, kun niiden rauhaa ei häiritä.
”Jyrsin, joka ei koskaan toiminut kunnolla, jäi varastoon. Katteen ansiosta maasta on tullut pikkuhiljaa pehmeää.”
Sadonkorjuu innostaa salaatteja uusiutumaan.
Kätevästi viljelylaatikosta
Kerstinin 35 vuotta sitten löytämät kateviljelyn opit ovat nyt suositumpia kuin koskaan. Kotipuutarhat ja viljelypalstat on valloittanut muodikas no dig -viljelymenetelmä, jossa maata ei kaivella vaan katetaan.
Syksyllä pintamultaan muokattavat kasvinjäänteet tekevät hyötytarhalle samaa kuin perennanversojen jättäminen talveksi kukkapenkkeihin. Kasvijätteen lahotessa paikoilleen maan multavuus lisääntyy, pieneliöstön toiminta vilkastuu ja lierot parantavat maan mururakennetta.
”Kun ikää karttui, helppohoitoisuus tuli yhä tärkeämmäksi. Jossain vaiheessa täällä oli viljelyruudut ja tiilillä katetut käytävät kuin luostarin puutarhassa. Muutama vuosi sitten hankin kasvimaalle viljelylaatikot. Ne ovat tehneet viljelystä vielä helpompaa.”
Kerstinin viljelylaatikoissa kasvualustana oli alun perin seos ostomultaa ja omaa kompostia. Se hupenee käytössä, joten keväisin yläpihalle tulee kuorma multaa, jonka Kerstin kiikuttaa palstalle kottikärry kerrallaan.
”Tytär kannustaa lisäämään laatikoihin kerroksia, koska työskentely korkeammalla tekisi selälle hyvää. Toisaalta viljelmällä askaroinnin ansiosta taidan olla 77-vuotiaana paremmassa kunnossa kuin koskaan!”
Laatikoiden väleissä puikkelehditaan betonista valmistetuilla astinkivillä ja laudoitetulla polulla. Kaikki ruukut, astiat ja koristeet ovat kierrätystavaraa. Kun esineen käyttö alkuperäisessä tarkoituksessaan päättyy, se saa kasvimaalla uuden elämän. Lusikoista voikin tulla linnunpelätin ja rattaanpyörästä työkaluteline.
”En enää osta mitään, mikä ei ole täysin välttämätöntä, sillä Sälgkullan varastoihin on kerääntynyt valtavasti kaikenlaista. Pois heittämisen ja uuden ostamisen sijaan hauskempaa on keksiä tavaroille uutta käyttöä.”
Ikioma uimala hiekkarantoineen on yksi Kerstinin lempipaikoista.
Kuin salaisessa puutarhassa
Linnut laulavat, kimalaiset pörisevät ja niittykukkien ympärillä lennähtelee päiväperhosia. Ryytimaa on perheen tarpeista pienentynyt yhden naisen käyttöön, mutta sortteja on yhä paljon, ja tomaatteja tuottaa kasvihuone varaston kyljessä.
Kerstin kasvattaa taimet kodin valoisalla ja viileällä verannalla. Viljelykausi alkaa helmikuussa latva-artisokan kylvöllä. Sitä seuraavat tomaatit ja purjot. Kaalintaimet pärjäävät muutaman viikon esikasvatuksella. Salaatit, tillit ja persiljat ehtivät suoraan kasvupaikalle kylvettyinä.
Kerstin tunnustaa, ettei hän ole turhantarkka kasvimaan hoitaja, mutta satoa syntyy silti. Viime syksynä Kerstin säilöi kurkkuja ja papuja etikka- ja suolaliemeen niin, että purkkeja löytyi kellarista vielä kesälläkin. Kesäkurpitsaa hän pakastaa keittopohjiksi.
”Vaikka kaikki palstalla onkin vähän huiskin haiskin kuin Peppi Pitkätossun huushollissa, pidän tästä juuri tällaisena kuin se on. Kasvimaan aitaa peittää karhunköynnös, tuo hirveä rikkaruoho! En päästä sitä viljelylaatikoihin, mutta aidalla rehottaessaan se tekee tästä kuin satukirjan salaisen puutarhan. Köynnöksen suojissa voi rauhassa ottaa Ruususen unet.”
Kehäkukat saavat levittäytyä kasvimaalla.
