Pölyttäjähyönteisten määrä hupenee vauhdilla. Se on ongelma koko ihmiskunnalle. Onneksi kotipihalle tai tienpientareelle voi helposti luoda ruokaparatiisin kimalaisille, mehiläisille ja perhosille.
Tonttia ympäröivä korallikanukka-aita kuhisi pölyttäjähyönteisiä, kun Suomen luonnonsuojeluliiton yritysyhteistyöpäällikkö Pirjo Itkonen muutti paritaloon Espooseen. Mutta tontilla kasvoi vain nurmikkoa ja saniaisia, joten työsarkaa oli edessä.
”Halusin muokata pihasta puutarhan, jossa riittäisi pörriäisille mettä ja siitepölyä varhaisesta keväästä syksyyn. Esimerkiksi perhosilla uusi sukupolvi nousee siivilleen usein vasta heinäkuun lopulla”, Itkonen kertoo. Hän on kouluttautunut työn ohessa puutarhaterapian asiantuntijaksi ja on myös intohimoinen luontopuutarhaharrastaja.
Hallittu hoitamattomuus on vaivattomin tapa auttaa kimalaisia ja muita pörriäisiä omalla pihamaalla. Unohdetaan siis turha parturointi, ja annetaan luonnon kasvaa vapaammin. Vähällä hoidolla olevat pihat ovat monimuotoisuuden keitaita, jotka hyödyttävät kaikkia elollisia.
”Kun nurmikon leikkausväliä harvennetaan, sinne leviää pölyttäjiä houkuttelevaa valkoapilaa ja niittyhumalaa. Pihaan voi myös jättää villin alueen luonnonkukille”, Itkonen opastaa hyvästä syystä: pölyttäjähyönteisten määrä maailmassa hupenee vauhdilla. Sukupuutto uhkaa yli 40 prosenttia pölyttäjistä. Suomessakin tärkeimmistä pölyttäjistä – kimalaisista, mehiläisistä ja perhosista – lähes joka viides on uhanalainen tai silmälläpidettävä.
Kunnia perinnekasveille
Itkonen aloitti pihauudistuksensa nostamalla ylös ison osan nurmikosta ja kylvämällä runsain mitoin valkoapilan siemeniä. Sitten hän istutti etupihan rinteen täyteen mäkimeiramia. Rinteestä tuli todellinen pölyttäjien paratiisi, joka kuhisee perhosia, kukkakärpäsiä, kimalaisia ja mehiläisiä.
Puutarhasta löytyy muun muassa ahdekaunokkeja, kultapiiskuja, kangasajuruohoa ja päivänkakkaroita. Ne kaikki viihtyvät paahteisilla paikoilla ja ovat pölyttäjien suosiossa.
”Pihaan kannattaa istuttaa kestäviä suomalaisia perinnekasveja, sillä pitkälle jalostetut ulkomaiset koristekasvit tuottavat mettä ja siitepölyä usein heikosti, jotkut eivät lainkaan.”
Erinomaisia pölyttäjien ravintokasveja ovat monet perinneperennat, kuten ketoneilikka, mäkitervakko, rantatädyke, rantakukka, syysasteri, harmaamalva, myskimalva, syysleimu ja lehtoängelmä. Raitoja, pajuja, tuomia ja muita kukkivia pensaita ja puita on hyvä säästää ravinnoksi talvihorroksesta herääville hyödyllisille hyönteisille.
”Kuusamapensaan ja jasmikkeen kukinnot vetävät puoleensa erityisesti kimalaisia ja mehiläisiä. Pensashanhikin keltaisissa kukissa kuhisevat perhoset ja kukkakärpäset.”
Itse nikkaroitu tai kaupasta hankittu hyönteishotelli tarjoaa ötököille suojan yöpyä, pesiä tai talvehtia. Vanhoja puurakennuksia ja -rakenteita kannattaa ylläpitää samasta syystä.
Hyvästit torjunta-aineille
Pölyttäjien ahdinkoon on monta syytä: elinympäristöjen katoaminen, hyönteismyrkkyjen käyttö, vieraslajit ja ilmastonmuutos.
Kato on katastrofi myös ihmiselle, koska 75 prosenttia maailman ravintokasveista on riippuvaisia pölyttäjien työstä. Ilman pölyttäjiä ruokavaliostamme puuttuisivat suurelta osin esimerkiksi marjat, hedelmät, monet vihannekset, pähkinät, kahvi ja kaakao. Suomen metsistä ei löytyisi niin paljon mustikoita tai puolukoita, ellei niiden kukinta-aikaan olisi kimalaisia liikkeellä.
Myrkyt suojaavat kasveja tuholaisilta, mutta ne ovat vaaraksi myös pölyttäjille. Vaikka aineet eivät tappaisi pölyttäjiä heti, ne saattavat vaikuttaa niiden käyttäytymiseen ja lisääntymiseen.
”Pihassa ei pidä käyttää mitään kemiallisia torjunta-aineita, koska kenenkään elanto ei ole kiinni kotipuutarhan sadosta”, muistuttaa erikoistutkija Marjaana Toivonen Suomen ympäristökeskuksesta. Myrkkyjen sijasta voi turvautua luontoystävällisiin keinoihin:
”Tuholaisia ja rikkakasveja voi torjua esimerkiksi kasvinvuorotuksella, kitkemällä, harsoilla ja katteilla. Kirvoihin tehoaa nokkosvesi, ja härmää voi ehkäistä peltokorteuutteella.”
”Jotkin kasvit, kuten samettikukat ja sipulit, karkottavat tuoksuillaan tuholaisia, joten niitä kannattaa kasvattaa kasvimaalla tuholaisille herkempien kasvien vieressä.”
”Houkutuskasvit puolestaan houkuttelevat tuholaiset luokseen, pois varsinaiselta viljelykasvilta. Esimerkiksi keräkaalia voi suojella kaalikärpäsiltä houkutuskasvina toimivan kiinankaalin avulla. Kaalikoit taas menevät peltokanankaaliin.”
Rauhaa tienpientareille
Ylen Pelasta pörriäinen -kampanja herätti kuntia ja kaupunkeja hyönteistalkoisiin kesällä 2020. Monien ihmisten toivelistalla oli, että ojanpientareita kaunistavien luonnonkukkien annettaisiin kukkia rauhassa.
Useimmiten käy juuri päinvastoin. Tienpientareita niitetään matalaksi eri puolilla maata juuri silloin, kun niiden kukkaloisto on parhaimmillaan. Hyvästi harakankello, kyläkellukka, niittyleinikki ja nurmikaunokki!
”Tienpientareiden niittoa pitää vähentää ja tehdä se oikeaoppisesti pölyttäjien ja kasvien auttamiseksi. Kasvien pitää antaa kukkia kullekin lajille ominaisen ajan, ja niittää vasta, kun ne ovat siementäneet”, Itkonen painottaa.
Valtateiden varsilla rehottavat komeat mutta haitalliset lupiinit, joiden torjuminen on hankalaa. Tielaitos kylvi aikoinaan tätä vahvajuurista vieraslajia sitomaan tienpenkkoja. Nyt lupiinien tieltä ovat joutuneet väistymään esimerkiksi kissankellot, matarat ja hanhikit.
”Lupiinin kukissa ei ole mettä, mutta kimalaiset keräävät niistä siitepölyä.”
Lähteinä myös: Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen ympäristökeskus, MTK, www.polyttajat.fi
