Lapsiperheen rivitalokoti vaihtui pohjalaiseen sukutaloon, joka oli ollut vuosia tyhjillään. Ensimmäiseksi talo piti nostaa ilmaan.
Sade saa kylätien asvaltin kiiltämään. Tie ohittaa ryhdikkään pohjalaistalon, jota ulkorakennukset ympäröivät. Maisema on hiljainen, tosin aamuisin ja iltapäivisin ohi huristaa työmatkaliikenne Seinäjoelle ja takaisin.
Oven avaa Meeri Rintala, 6. Hänen takaansa kurkistaa Essi Rintala, 4, säihkyvissä sukkahousuissa, jotka hän saman tien esittelee. Tytöt ovat asuneet vanhempiensa Riikka Koskelan ja Ville Rintalan kanssa tässä remontoidussa hirsitalossa runsaan vuoden.
Meeri on aloittamassa aivan kohta esikoulun. Hän tietää paikan, se on lähellä heppatalleja. Tyttöjen mielestä uudessa kodissa on ihan kiva asua, varsinkin kun lähellä asuvat ystävät Loviisa ja Minttu ja Martta-serkku. Meerillä ja Essillä on jo kokemusta muunlaisestakin asumisesta, rivitalosta Seinäjoen Törnävällä.
”Sen kodin lähellä oli keinut”, Meeri muistaa.
Tyttöjen uusi kotitie on vuosisatojen mittaan kuljettanut monenlaisia kulkijoita. Ammoin sitä pitkin tuli kaksi veljestä Hipin kylästä. He rakensivat talonsa molemmin puolin tietä. Niiden asukkaat viljelivät maata, kasvattivat lapsia, elivät elämän iloja ja suruja. Kunnes 1930-luvulla toinen talo purettiin uudisrakennuksen tieltä. Uuden rakensivat Riikka Koskelan isän isovanhemmat. Talo valmistui vuonna 1939.
”Myöhemmin isäni sai tämän talon testamentilla. Edeltävästä rakennuksesta tänne on siirtynyt joitakin osia, esimerkiksi yläkerran ovet ja tuvan lattialankut”, Riikka kertoo.
Talo oli tyhjillään 18 vuotta, koska viimeisin asukas, vanhapoika Lauri Koskela, Riikan isän setä, sairastui ja joutui jättämään kotinsa 2004. Vuosia Riikka ja Ville haaveilivat vanhasta pohjalaistalosta. Kumpaakaan ajatus uuden talon rakentamisesta ei viehättänyt. He arvostavat vanhoja rakennuksia, kulttuuriperintöä ja paikallista historiaa.
”Lisäksi kylä oli minulle tuttu, asuin täällä kymmenvuotiaaksi. Vanhempani ja siskoni asuvat lähellä”, Riikka lisää.
Työmatka Seinäjoen Keskussairaalan laboratorioon Riikalla kestää 15 minuuttia ja Villellä Nurmon Atrialle viisi minuuttia.
PUUTALO ENKLAAVIALUEELLA NURMOSSA
Hirsirunko, lautaverhous, sata asuinneliötä, rakennettu 1939.
Täällä asuvat Riikka Koskela ja Ville Rintala, tyttäret Meeri ja Essi ja koirat Hile ja Käpy.
Tilat Alakerrassa kaksi makuuhuonetta, keittiö, tupa, kuisti, suihkutilat ja kodinhoitohuone, yläkerta remontoidaan tulevaisuudessa.
Pihapiirissä 1800-luvun ulkorakennukset ja tekniikkakeskus peltihallissa.
Parasta täällä ovat juuret, kulttuurin kunnioittaminen ja perinteet.
Ammattilaiset asialla
Talossa ei ollut tehty turhia remontteja, vain välttämättömät korjaukset. Isosetä Laurille riitti pieni elinpiiri, eikä hän käyttänyt kahta peräkamaria ja yläkertaa lainkaan. Veteraanirahalla oli 2003 rakennettu sisävessa, suihku ja sauna, mutta mukavuuksista Lauri ehti nauttia vain vuoden.
Riikka ja Ville aloittivat talon kunnostamisen kesällä 2019. Urakka alkoi rakennuksen nostamisella. Savisen maan ja korkean pohjaveden vuoksi talon toinen pää oli viitisentoista senttiä toista alempana. Lisäksi vieressä kulkeva tie oli ajan saatossa noussut niin, että rakennus uhkasi jäädä niin sanotusti monttuun.
Taloa suoristettiin ja nostettiin puoli metriä, jotta perustuksia saatiin vahvistettua. Sen alle laitettiin anturat ja tehtiin salaojat. Tuvan nurkassa olleen vesipisteen kohdalta vain kaksi alinta hirttä jouduttiin vaihtamaan.
Pari viikkoa rakennus oli kuin ilmassa. Lapuan Sanomat teki jutun leijuvasta talosta. Kun perustukset valmistuivat, talo laskettiin tukien päältä alkuperäisen luonnonkivijalkansa päälle. Eikä sinä kesänä enää muuta tehtykään.
Varsinainen remontti alkoi 2020 ja sen pariskunta teetti ammattilaisilla. Riikka ja Ville avustivat, muun muassa pintakäsittelivät ovia. Ville kävi Pohjalaisen Rakennusperintöyhdistyksen ikkunoiden kunnostuskurssin. Niillä opeilla hän entisöi ja korjasi ikkunoita.
”Lauri oli uusinut toisen pään ikkunat 1990-luvun alussa, minulle jäivät tehtäväksi vain peräkamarit.”
Pariskunta osallistui yhdessä myös muille pohjalaistalojen kunnostusta käsitteleville kursseille, koska halusi kaiken sujuvan vanhan talon henkeä kunnioittaen.
Riikka Koskela arvostaa perinteitä ja nauttii sukutalonsa pihapiiristä. Vasemmalla peltihallissa on talon tekniikkakeskus. Ulkorakennuksia rempataan vähitellen.
Viestejä menneestä
Meeri ja Essi ovat levittäneet pöydälle värityskirjansa ja huopakynänsä. Värittäminen sujuu niin että suhina käy.
”Olemme harjoitelleet paljon, siksi osaamme tämän hyvin”, Essi huomauttaa. ”Jotkut tekevät vain viivoja”, Meeri sanoo.
Myös aikaisemmin talossa on asunut kynän käyttäjiä, jotka ovat jättäneet viestejä jälkipolville. Purkutöissä yläkerran hirrestä löytyi lyijykynällä tehty teksti: Sota on alkanu. Voi vain kuvitella, mitä kirjoittajan mielessä liikkui hänen riipustaessaan noita sanoja marras-joulukuun pimeydessä 1939.
Tarina kertoo, että juuri sodan ja ylimääräisten kertausharjoitusten vuoksi talotyömaalle oli hankala saada tekijöitä. Silti rakennettiin moderni vesikiertojärjestelmä pattereineen.
Tulisijoja tuli vain yksi. Purkuhommissa Porin valun Hiillos 2 -liesikattila osoittautui täysin puhki poltetuksi. Sitä oli korjattu vuosien saatossa hitsaamalla. Koska sillä valmistettiin kaikki ruoka, tulisijan savu ja keittämisen rasvat olivat jääneet kattoon ja seiniin. Riikka ja Ville saivat ne puhdistettua kuumavesipesurilla, kun talon nosto oli ohi.
”Sata-asteinen höyry poisti rasvan tehokkaasti.”
Tuvan lattialankkujen eristeiden alta löytyi edeltävän talon alkuperäisiä tapetteja. Niiden tyylin perusteella Riikka valitsi uudet. Osa hirsiseinistä jätettiin näkyviin. Lattialankut numeroitiin, ja niiden toiselta puolelta löytyi aikaisempia numerointeja.
”Nyt ne odottavat kolmatta asentamista yläkerrassa. Sen remontti tulee aikanaan.”
Kiipeämme rappuset ja nousemme kattoluukun kautta yläkertaan. Meerikin vähän kurkistaa. ”Kun mä uskallan nukkua yksin, saan tänne oman huoneen”, hän kuiskaa.
Yläkerrasta, pohjoispäädyn ikkunan yläpuolelta, ulkolaudoituksen alta löytyi Riikan paapan kirjoittama päre.
Tämä talo on rakennettu 1939. Ja. Laurootettu 1949 Lokakuulla. Mestarina toimi Urakoitsija Juho Kallio. Rakennuttaja oli Matti Koskela. Kumpanakin aikana. Kirjoitti Leevi Koskela, Matin Poika.
Essi ja Meeri ovat taitavia värittäjiä. Essi osaa laskea jo kymmeneen ja Meeri on oppinut Eka-pelillä
lukemaan. ”Se peli näkyy äitin ja mumman tietsikalta.”
Kotikoloja palleroille
Huonejärjestys meni remontissa osin uusiksi. Päädyn isosta tupakeittiöstä tuli pelkkä tupa, ja uusi keittiö rakennettiin välihuoneeseen eli pieneen makuukamariin. Suihku- ja wc-tiloille löytyi paikka kuistilta, kun alkuperäisen kaksiovisen kylmäkuistin tilalle tehtiin isompi yksiovinen kuisti. Sinne mahtuivat märkätilatkin.
Asuinneliötä on nyt noin sata. Ne lämpenevät maalämmöllä ja takalla. Maalämpö liitettiin kallioon. Vastassa oli yli 20 metriä savea, joten pora sai jyristää kauan ennen kuin kallioperä saavutettiin.
Perhe nauttii vanhan hirsitalon hyvästä sisäilmasta.
”Ei ole mitään keinotekoisia eristeitä. Tuulettavassa alapohjassa on puukuitueristys. Ulkoseinissä on tuulensuojalevyt molemmin puolin”, Ville selvittää.
Pihaa ympäröivät ulkorakennukset ovat todennäköisesti 1800-luvulta. Niitten ja niissä sijaitsevan saunan remontointi odottaa omaa aikaansa.
Meeri ja Essi esittelevät huonettaan. Meeri nukkuu sivustavedettävässä ja Essi päästävedettävässä. Ne ja muitakin vanhoja huonekaluja tuli talon mukana.
”Tuu kattoon”, Meeri vinkkaa ja osoittaa seinää pienen hyllyn alla. ”Mun pikkusisko liimasi tuonne tarroja ja tuollaiset jäljet jäivät.”
”Se oli kyllä aivan vahinko”, Essi tuumaa.
Tytöt näyttävät pieniä palleroita, palkintojaan mato-ongella onkimisesta Koskelankylän metsästäjien järjestämissä kalastuskilpailuissa. Pallerot asuvat nyt hirsiseinän koloissa.
Lapuan Sanomat teki leijuvasta talosta jutun 2019. Riikka ja Ville tapasivat kesätöissä Atrialla.
Nurmolaisena Lapualla
Seinäjokisten Riikan, Villen, Meerin ja Essin koti sijaitsee Lapualla, Koskelankylässä.
”Mutta olemme nurmolaisia”, lisää Riikka nauraen. Vaan miten ihmeessä nurmolainen voi olla seinäjokinen ja asua Lapualla? Selitys alkaa 1700-luvulta, jolloin Lapuan Koskelankylältä Nurmon kunnan puoleiset talot siirrettiin Nurmon seurakuntaan. Tällä tavoin saatiin kirkollisverojen maksajia myös sinne.
Kun Nurmon kunnanrajat myöhemmin tarkentuivat, jäi Koskelankylästä kymmenisen taloa Lapuan puolelle, enklaaviksi eli hallinnolliseksi alueeksi toisen hallinnollisen alueen keskelle. Asukkaat olivat nurmolaisia, ja Nurmosta puolestaan tuli osa Seinäjokea kuntaliitoksessa vuonna 2009.
Remonttivaiheessa Maanmittauslaitos esitti enklaavin asumattomien kiinteistöjen ja peltojen siirtämistä Lapualle. Itsensä aina nurmolaiseksi tuntenut Riikka ei asiasta innostunut kuten ei juuri kukaan muukaan enklaavialueella asuva. Riikan valituskirje meni läpi, kun hän siirsi osoitteensa ja kirjansa silloisesta kodistaan Seinäjoen Törnävältä Koskelankylään. Asuttuja taloja ei voi siirtää.
”Seinäjoen vesi toimittaa meille veden, mutta viemäriverkko on Lapuan. Kaikki ympärillä olevat talot ovat lapualaisia. Näin on hyvä.”
Kun Koskelan uudisrakennus valmistui, oli talvisota. Nyt, 84 vuotta myöhemmin Euroopassa on taas sota, mutta sen mainingit eivät ulotu Koskelan talon lastenhuoneeseen. Iltaisin Ville istahtaa keinutuoliin ja lukee tyttärille sadun.
