Seison Pielisjoen rannalla elokuun pimenevässä illassa ja ihailen horisonttia: mustana siluettina kaukainen vaarajono, punertava taivaanranta ja niiden yllä valaisevien yöpilvien sinertävänvalkoinen hehku. Tyyni vedenpinta peilaa maiseman.
Valaisevat yöpilvet ovat niin hentoja, että ne näkyvät vasta auringonlaskun jälkeen, hämärän tultua. Ne ovat muita pilviä korkeammalla, ylemmässä ilmakehässä, keskimäärin 82 kilometrissä, joten valo yltää niihin vielä pitkään auringonlaskun jälkeen. Muut pilvet jäävät maan varjoon ja tummuvat aikaisemmin.
Yöpilvien bongailuun Suomi sijaitsee juuri sopivilla leveysasteilla. Niitä näkyy meillä huhtikuusta lokakuuhun, eniten loppukesällä, jolloin yöpilviä voi ihailla keskimäärin joka toisena selkeänä yönä. Usein ne esiintyvät valtavina pilvilauttoina. Valaisevat yöpilvet voivat ilmaantua puolisen tuntia auringonlaskun jälkeen, ja näytelmää riittää joskus parikin tuntia.
Jalustalla kamera raksuttaa kuvia. Yllättäen hiljaisuuden leikkaa vedenpintaa pitkin kiirivä kuikan huuto. Sen alkukantainen ja hieman aavemainen sointi sopii maisemaan paremmin kuin hyvin.
