Introvertti kaipaa hiljaisuutta ja rauhaa, jotta jaksaa seurustella muiden kanssa. Hän saa voimaa sisäisestä maailmastaan.
Lapsena Sari Savela, 56, tykkäsi olla paljon omissa oloissaan. Hän luki ja täytti tehtäväkirjoja tai lähti metsään tarkkailemaan muurahaisia ja muita luonnon ihmeellisyyksiä. Joskus mukana seurasi perheen kissa, Makkonen.
”Näin, että Makkosta pelotti, joten kysyin siltä aina välillä, että joko mennään kotiin.”
Leikkikavereita oli vähän, mutta enempää Sari ei kaivannutkaan.
”Olimme pikkusiskon ja naapurinpojan kanssa sellainen kolmen kopla. Paimensimme yhdessä meidän talon lehmiä, kävimme uimassa ja rakensimme majoja metsään. Pieniä kepposiakin tuli tehtyä.”
Nuorena ryhmäpaine iski voimalla. Metsässä kuljeskelun ja lintujen bongailun sijasta olisi pitänyt kuulua joukkoon – olla yhtä menevä ja ulospäin suuntautunut kuin muut.
”1980-luvulla korostettiin sosiaalisuutta ja puhuttiin suureen ääneen verkostoitumisesta. Tuli tunne, että minussa on jotain vikaa, kun en halua olla koko ajan menossa ja viihdy suurissa väkijoukoissa. Joitakin kertoja kesässä pyöräilin sisarusten kanssa nuorten kokoontumispaikalle Keiteleen rantaan ja toisinaan kävin Viitasaaren Nuorisotalolla diskossa, mutta minulla ei ollut suurta seuran tarvetta. Mieluummin luin ja tein käsitöitä.”
Erilaisuudesta huolimatta Sari ei kokenut itseään yksinäiseksi. Aikuisena hän oivalsi olevansa introvertti, temperamentiltaan sisäänpäin suuntautunut.
Välillä pitää vetäytyä
Parisuhdeterapeutti ja työnohjaaja Minna Oulasmaa on puhunut temperamenteista jo parin vuosikymmenen ajan. Hän on myös opettanut introverteille esiintymistaitoja.
”Introvertit rasittuvat toisten ihmisten seurassa ja kaipaavat vähemmän ulkoisia virikkeitä kuin ulospäin suuntautuneet ekstrovertit. He saavat voimaa omasta sisäisestä maailmastaan ja lataavat mielellään akkunsa yksin tai läheistensä kanssa.”
Sari Savela sanoo väsyvänsä ihmisten seurassa. Siksi kanssakäymistä pitää säännöstellä.
”En halua vaikuttaa tylyltä, mutta tarvitsen omaa rauhaa ja tilaa jaksaakseni olla muiden kanssa. Porukassa otan yleensä tarkkailijan roolin, enkä ala heti selittää omia juttujani.”
Minna Oulasmaa on itsekin introvertti. Siksi hän on vetänyt rajat, joiden sisällä tuntuu hyvältä toimia.
”Minusta on tullut jämäkkä omien rajojen vartija. Selkeät rajat herkistävät huomaamaan, milloin pitää painaa jarrua ja rauhoittua keräämään energiaa. Myös ymmärrys omista persoonallisuuden piirteistä on opettanut elämään omannäköistä elämää.”
Oulasmaan puoliso Mika Pesonen on huomattavasti seurallisempi ja nopealiikkeisempi ekstrovertti. Hän valmentaa myyjiä ja esihenkilöitä ymmärtämään temperamenttieroja.
He ovat kirjoittaneet yhdessä kirjan Tunnista tyyppisi – löydä itsesi ja muiden parhaat puolet. Siinä he avaavat temperamenttijaottelua käytännönläheisesti esimerkkien ja toimintavinkkien kautta. Kirjan ydinviesti on, että mikään temperamentti ei ole toistaan parempi, vaan erilaisuus on rikkaus. Parhaassa tapauksessa lukija pysähtyy pohtimaan: Tämähän on ihan kuin minulla! Nyt ymmärrän paremmin!
Oulasmaa muistuttaa, että harva meistä on kaikissa rooleissa selvästi sisäänpäin kääntynyt tai ulospäin suuntautunut. Introvertti voi ja saa käyttäytyä seurallisesti, ja ekstrovertin sopii hyvin vetäytyä hiljaisuuteen.
”Lisäksi jako kahteen unohtaa ambivertit, jotka eivät osaa itsekään sanoa, kumpaan leiriin kuuluvat. Ambivertiksi kutsutaan ihmistä, jolla on sekä introvertin että ekstrovertin piirteitä. Hän on mukautuva ja tulee toimeen hyvin erilaisten ihmisten kanssa.”
Kelpaanko tällaisena?
Elämässä alkoi uusi vaihe, kun Sari Savela muutti 19-vuotiaana Alajärvelle Etelä-Pohjanmaalle ja tapasi siellä tulevan puolisonsa. He asettuivat asumaan miehen kotikylään Haukkalaan. Perheeseen syntyi neljä lasta.
”Lasten kanssa riitti vauhtia ja tohinaa. Ansiotyöhön menin vasta kolmekymppisenä.”
Sari kertoo vaikuttuneensa norjalaisesta dokumenttisarjasta Tiettömän taipaleen takana. Tv-sarja kertoo ihmisistä, jotka ovat muuttaneet syrjäiseen asuinpaikkaan ja viihtyvät siellä mainiosti.
”Jotakin samankaltaista on japanilaisissa, jotka kunnioittavat toistensa yksityisyyttä.”
Mutta koska maailma on yhä ekstroverttien, hiljaiset ja itsekseen viihtyvät joutuvat välillä selittämään omaa luonnettaan. Pitäisi olla reippaampi ja puheliaampi ja kiinnostuneempi muiden ihmisten tekemisistä. Se turhauttaa – ja jopa ahdistaa. Mieleen saattaa hiipiä epäilys omasta riittävyydestä ja osaamisesta. Kelpaanko omana itsenäni?
Nuorena myös Sari koki, että häntä pidettiin outolintuna, vaikka sitä ei sanottu suoraan.
”Mietin, että olenko maailman ainoa ihminen, joka haluaa olla omissa oloissaan. Vanhemmiten olen saanut olla rauhassa sellainen kuin olen.”
Vahvuudet käyttöön
Sari on oppinut arvostamaan introverttiyteen liittyviä vahvuuksiaan.
”Olen hyvä kuuntelija enkä puhu päälle. Lisäksi olen rauhallinen ja harkitsevainen. Mietin tarkkaan hyvät ja huonot puolet aina ennen päätöksen tekoa. Taidan olla myös vähän liiankin rehellinen.”
”Introvertilla on erityisiä hiljaisen ihmisen taitoja, joista on hyötyä niin sosiaalisissa tilanteissa kuin työtehtävissäkin. Nämä lahjat on hyvä tunnistaa ja ottaa rohkeammin käyttöön”, Oulasmaa kannustaa. Tällaisia hiljaisia voimia ovat muun muassa tunnollisuus, sinnikkyys ja paneutuminen.
”Introvertit haluavat kypsytellä ajatuksiaan itsekseen ja omassa tahdissaan, ennen kuin ovat valmiita jakamaan näkemyksiään muille.”
Sarilla oman temperamentin tunnistaminen on vaikuttanut työpaikan valintaan.
”Nuorempana työskentelin hetken palvelutehtävissä, mutta se oli minulle liian sosiaalista. Sen jälkeen tein töitä ruokatehtaan linjastoilla. Nykyään rimoitan ja huputan puutavaraa Alajärven sahalla. Se on mukavaa hommaa, sillä saan tehdä töitä rauhassa ja yksin.”
Itsetuntemus ja omien temperamenttipiirteiden ymmärtäminen ovat merkityksellisiä asioita työssä jaksamisessa.
”Silloin on hyvät mahdollisuudet säilyä elinvoimaisena läpi työelämäkaaren”, Oulasmaa toteaa. Hän itse kuormittui etenkin kokouksista.
”En saanut usein sanotuksi oikein mitään ja kokousten jälkeen olin ihan poikki. Kokouskäytäntöjen opettelu pelasti pulasta. Rupesin ottamaan heti alussa puheenvuoroja, sain siitä hyvää palautetta ja pysyin virkeänä loppuun asti.”
Seurallisen puolisona
Koti on Sari Savelalle tärkeä latautumispaikka.
”Ekstrovertit saattavat ajatella, että siellä ne sisäänpäin kääntyneet nyhjöttävät kotona, mutta minulle koti on maailman paras paikka. Täällä voin rentoutua ja vetäytyä mieluisiin puuhiini.”
Omakotitalo tarvitsee jatkuvaa huoltamista. Kesällä puutarha on Sarin silmäterä. Pihasauna on ahkerassa käytössä, ja nuotiopaikalle on mukava istahtaa tuijottamaan tulta ja kuuntelemaan puron solinaa.
”Jos suunnitelmat toteutuvat, niin jossain vaiheessa perustamme ulkorakennukseen pienen kanalan sekä väliaikaisen turvapaikan huostaan otetuille kotieläimille. Tällä hetkellä meillä on neljä rescue-kissaa.”
Käsitöitä syntyy edelleen tiuhaan tahtiin. Viimeisin hankinta ovat kangaspuut, joilla Sari kutoo ryijyjä. Ystävät ovat samansorttisia kuin hän itse.
”Ei ole painetta pitää jatkuvasti yhteyttä, sillä vähempikin riittää. Asumme eri paikkakunnalla, joten saattaa mennä vuosikin, ettei nähdä. Mutta kyllä me kyläilemme ja käymme teatterissa ja elokuvissa.”
Parisuhteessa vastakohdat näyttävät täydentävän toisiaan.
”Mieheni on minua huomattavasti seurallisempi. Varsinkin nuorempana saatoin sanoa hänelle, että mene hyvä ihminen kavereiden kanssa, kun minä en jaksa lähteä. Toiveita ja tarpeita on tärkeä kuunnella puolin ja toisin.”
