Juha Hurme: Nyljetyt ajatukset. Teos 2014.
Elämä on kovaa mutta olkoon! Kun keski-ikäinen mies saa päähänsä ja kaverinsakin päähän soutaa Kustavista Hailuotoon, 700 kilometriä, se kaiketi johtuu siitä, että Hangosta Petsamoon ei oikein voi soutaa.
Päähenkilöinä purjehtivat Aimo ja Köpi, mutta saman reissun on kuulemma tehnyt myös Juha Hurme. Päähenkilöt? Miten sen nyt ottaa. Päähenkilöitä ovat myös Aleksis Kivi ja Bob Dylan.
Aimosta ja Köpistä emme paljon saa tietää paitsi että he kertovat kaiken mitä elämästä, kirjallisuudesta ja taiteesta ajattelevat. Nimet lienevät huolellisesti valitut: toisessa on aa ja toisessa öö, ja alusta loppuun tässä mutkitellen käydään.
Hurmeen idea on tolkuton, ja hyvä niin, enkä tarkoita vain soutumatkaa. Siltä osin kustantaja mainostaa kirjaa myös retkioppaana, jos tahtoo soutaa Turusta Ouluun.
En tahdo, mutta mitä kulttuuriseen navigointiin tulee, Hurme on aivan omalla kartallaan ja syväsukeltaa monien jo unohdettujen taiteilijoiden tuotantoon sellaisella tunteen palolla, että tähänkin tekstiin tunkee merellisiä vertauskuvia. Syväsukeltaa!
Aina en ole ihan varma, onko kyse syvällisyydestä vai ilottelusta, mutta ylitsevuotavasti Aimo ja Köpi kehuvat Hjalmar Nortamoa, Matti Hälliä ja Teuvo Pakkalaa. Kuka muistaa?
Hurme on teatterin miehiä, joten ylitse muiden ovat Maiju Lassila ja William Shakespeare. Tuskin koskaan olen lukenut tekstiä jossa olisi näin paljon myönteisiä adjektiiveja. Niitä on ihan rytöinä, ja huutomerkkejä on kuin heinäseipäitä laskuvarjojääkärin painajaisissa.
Hurme on romaaneissaan, ja kai tämäkin romaani on, ollut jotenkin korostetusti suomalainen, jopa maakunnallinen, hyvässä mielessä, ja nytkin hän ilmoittaa ajavansa Suomen etua ja kielen ja ihmisen asiaa.
Länsirannikko saattaa mielikuvissa olla kulttuurisesti köyhähköä reuna-aluetta, vaikka Savoon verrattuna, mutta Hurme kaivaa esiin monia unohtuneita suuruuksia ja tietoisesti unohtaa monia kaikkien kehumia.
Kirjoittajana Hurme on innostunut tavalla joka tuo mieleen poikakirjat. Hän on humoristinen pikemminkin kuin vitsikäs, innostava ennemmin kuin valittava. Aimon ja Köpin hyvää tuulta ei lannista edes vastatuuli. Miehet soutavat ja paasaavat, lukija lukee ja huopaa. Se on helppoa, koska romaanissa on asiasanahakemisto.
Tätä riittää 500 sivua, ja soutua kuljettaa näppärä passiivi: 7. heinäkuuta herättiin, syötiin jotain, sanottiin merimiehille moi, hypättiin veneeseen ja lähdettiin soutamaan (– –).
Nyljetyt ajatukset on yleiskatsaus, Hurmeen ikioma merikortti kulttuurin merellä, latteissa vertauskuvissa pysyäkseni.
Hurme palauttaa J. L. Runebergin kunniaan, ylistää Carl Barksin Aku Ankkaa, syöksyy rokin historiaan ja teatterimiehenä paneutuu innolla Porissakin vaikuttaneen Lassilan näytelmiin. Sivumennen: juuri Nortamo lääkärinä hoiti Lassilan sukuelimiä, kun rakastettu oli heittänyt niille rikkihappoa.
Viitekehykseksi ei riitä Suomi tai Eurooppa: Hurme hakee perspektiiviä kosmologiasta, mutta kummallista on, että vaikka maailmankaikkeuden ikä lienee 14 miljardia valovuotta, Nortamon suuruus ei tästä vinkkelistä pienene vaan kasvaa.
Ja mitä kieleen tulee, nämä katkelmat Nortamon novellista Naula-Juss ovat suomea. Jussi on selvinnyt paljosta, mutta kuolee yllättäen hyttysen pistoon.
Ei semssi saa harmitell. Kyl asja oikjas karssas ova. Meill näytetä vaa, guip pali ihmne gestä, go niikses tlee ja kui vähä darvita, ko aik o lähtit täält.
Hurmeelle käy kaikki. Siinä raja-aitoja kaatuu ja ehkä myös tanner tömisee, kun Aimo ja Köpi ensin kokevat Kokkolassa oopperan Ahti Karjalaisesta, ja samantien Aimo puhkeaa ylistämään Martti Innasta vielä kiivaammin kuin Heinz-Juhani Hofmannin oopperamusiikkia. Innanen parodioi vuosikymmeniä sitten suomalaisia tangoja – Elsa, olet kohtalon lapsi! – ja Hurme määrittelee parodian:
Parodia jännittyy sillaksi menneen ja tulevan väliin. Se kommentoi kriittisesti traditiota avaten uusia näkymiä tuleviin suuntiin ja mahdollisuuksiin. Pilkka kuolettaa ja tappaa, parodia elvyttää, avaa ja synnyttää.
Jotakin tällaista Hurme on tavoitellut ja tavoittanut Kansallisteatterissa parhaillaan esitettävässä näytelmässään D. E. D. Europaeuksesta. Näytelmä kertoo Hurmeen rytmitajusta paremmin kuin kirja, ja molemmat loppuvat syleilevästi.
Kansallisessa hiljennytään Eino Leinon Hiihtäjän lauluun, jonka ajatuksena on, että hyvä on hiihtäjän hiidellä, oli latu taikka umpihanki, ystävä myötä tai kuolema kupeella.
Nyljetyissä ajatuksissa Aimo ja Köpi lopuksi ainoina katsojina näkevät, miten Suomen kiinalainen teatteri esittää Hailuodossa näytelmän Konfutsen vaellusvuodet. Se on herkkää.
Hurme on oikeastikin kirjoittanut tuollaisen näytelmän. Konfutse on nykyisin Kiinassa taas kunniassa, mutta Europaeus oli unohtunut Elias Lönnrotin varjoon, vaikka hän keräsi suuren osan kalevalaisista runoista.
JARMO UUSI-RINTAKOSKI
