Kari ja Terttu Röntysen maatilasta tuli koti huostaanotetuille lapsille ja nuorille. Pohjoissavolaisen olohuoneen seinältä katselee pitkä rivi nuoria. Valokuvissa kukkii ruusuja: rippi- ja lakkiais- tai valmistujaiskukkia. ”Nelisenkymmentä nuorta meiltä on jo itsenäistynyt”, Kari ja Terttu Röntynen laskeskelevat keittiön pirtinpöydän ääressä. Mäntypuisella pöydällä on pituutta kolme ja puoli metriä, jotta sen äärelle mahtuu koko iso perhepiiri: toistakymmentä huostaanotettua lasta ja nuorta sekä vaihteleva määrä talon työntekijöitä. Pöydän ympäriltä saattaa löytyä myös mieluisia vieraita: jo muualle tukiasuntoihin muuttaneita opiskelijanuoria tai entisiä asukkaita taikka Karin ja Tertun biologisia lapsia ja lapsenlapsia. ”Parhaimmillaan meno on erilaisten juhlien ja tapahtumien aikaan. Suurin osa nuorista pitää yhteyttä vielä pois muutettuaan. He kyläilevät ja kertovat kuulumisiaan, saattavat kutsua häihinsä tai tulevat näyttämään vauvojaan. Se tuntuu hienolta – etenkin kun muistaa, että kipeimmässä kasvun vaiheessa he saattoivat kokea olevansa vankilassa ja huutaa, etteivät katsokaan tänne päin, kun pois pääsevät.” 
Allerginen lehmille
Vielä 1990-luvun puolivälissä Kari ja Terttu eivät osanneet kuvitella, että heidän kotinsa voisi muuttua lastensuojelulaitokseksi. He elivät Harjun tilalla, Kiuruveden Luupuveden kylällä maanviljelijä- ja uusperheen arkea, johon kuului pieni tytär ja kolme aikuistuvaa teinipoikaa. Heillä oli huolehdittavanaan 25 lehmää ja nuorta karjaa, 36 hehtaaria peltoa sekä 300 metsähehtaaria. Ukinukin perustama tila antoi Karille kokopäivätyön. Psykiatrian sairaanhoitajaksi kouluttautunut Terttu työskenteli vanhainkodissa osastonhoitajana. Sitten Karin käsiin ilmestyi ihottumaa ja hengitystiet alkoivat oirehtia. Tutkimuksissa paljastui, että Kari on allergisoitunut lehmille, kuivalle viljalle ja heinälle. Oma ja perheen tulevaisuus sekä maatilan kohtalo oli mietittävä uusiksi. Kari päätti opiskella Tertun lailla psykiatriseksi sairaanhoitajaksi. ”Olin jo lukioaikana kiinnostunut alasta. Psykiatrian sairaanhoitajaksi pystyi opiskelemaan Iisalmessa lähellä kotia.” Kari valmistui vuonna 1997. Mieshoitajalle riitti työpaikkoja valittavaksi asti, mutta sairaalat eivät tuntuneet Karin omimmalta ympäristöltä. Samaan aikaan lamavuodet himmensivät Tertun työn iloa vanhainkodissa. ”Väsyin siihen, että budjetit viilattiin punakynällä ja vuoden lopussa haukuttiin.” Kaksikko alkoi miettiä vaihtoehtoja. Olisiko heistä hoitoalan yrittäjiksi?
TUIJA MANNERI, teksti
TOPI PAKARINEN, kuvat
Lue koko juttu tammikuun painetusta Kodin Pellervosta. Tilaajana voit lukea sen myös näköislehti-arkistosta osoitteessa http://www.pellervo-e-lehdet.fi.
