Oili Pentinsaari muistaa, kuinka hyppäsi yli kasvikirjan orkideasivujen. Sitten kauniit, erikoiset ja omituiset kämmekät saivat otteen. Nyt Oililla on nelisensataa erilaista orkideaa.
Ruukussa kukkii keväänkeltaisissa sävyissä siro venuksenkenkäristeymä, kukkii ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun Oili Pentinsaari, 66, sai sen pienenä pullotaimena vuonna 2007. Orkideaharrastajalta tarvitaankin ennen kaikkea kärsivällisyyttä, sillä laji ei tarjoa pikavoittoja.
”On ihan normaalia, että kukintaa täytyy odottaa seitsemän, kahdeksan vuotta. Netin kautta ulkomailta tilattaessa orkideassa saattaa olla merkintä J3, mikä tarkoittaa ainakin kolmen vuoden odotusta”, Oili selvittää.
”Joissain voi olla merkintä J1, mikä viittaa yhteen vuoteen. Kasvi saattaa kukkia vuoden kuluttua, mutta olojen on silloin oltava hyvin suotuisat.”
Harrastus sai oikeastaan alkunsa, kun Oili miehensä kuoleman jälkeen halusi hankkia kasveja uuteen työhuoneeseensa. Siitä on jo viisitoista vuotta. Nyt orkideoita on lähes kaikissa huoneissa. Espoolaisessa puutalossa riittää onneksi ikkunoita ja valoa. Lämpöäkin pystyy tarvittaessa säätelemään viileämmäksi.
”Liityin Suomen Orkideayhdistyksen toimintaan ja sitä kautta sain tietoa ja neuvoja. Pari ensimmäistä vuotta olin hoomoilasena. Ihmettelin, mitä omituisia, rumia häkkyröitä jotkut viitsivätkin kasvattaa. Vasta myöhemmin aloin nähdä kauneuden ja ymmärtää, kuinka jännittäviä orkideat ovat.”
Cattleya-suvun lajeja on helppo risteyttää keskenään ja ne risteytyvät helposti monen lähisuvun orkidean kanssa.
Kun perhosorkideoiden ensimmäinen laji löydettiin, luultiin sen kukkia kaukaa perhosparveksi.
Puun päällä kasvaa pienikokoisten perhosorkideojen luonnonlajeja, joista osa elää lehdettöminä.
RIITTA SAARINEN, teksti
SUSA JUNNOLA, kuvat
Lue koko juttu huhtikuun painetusta Kodin Pellervosta. Tilaajana voit lukea sen myös Kodin Pellervon E-arkistosta osoitteessa http://www.pellervo-e-lehdet.fi.
