Tommi Melender: Onnellisuudesta. WSOY 2016.
Tommi Uschanov: Hätä on tarpeen. Kulttuuripessimismin nousu 1965 – 2015. Teos 2015.
Timo Airaksinen: Halun vallassa – onnellisuutta etsimässä. Arktinen banaani 2016.
Jos Gustave Flaubertiin on uskomista, onnen edellytykset ovat typeryys, itsekkyys ja hyvä terveys, ja tärkein näistä on typeryys. Ilman sitä ei itsekkyydestä ja terveydestäkään ole iloa.
Flaubert vihasi ihmisiä. Albert Camus oli myönteisempi ja piti onnen tavoittelua tässä kylmässä kaikkeudessa liki velvollisuutena.
Molemmat kirjailijat ovat tärkeitä Tommi Melenderille, joka kirjoittaa kitkerästi onnellisuusbisneksestä ja näyttää vanhetessaan siirtyneen Flaubertin vimmasta kohti Camus’n myönteisyyttä.
Camus puolusti jokamiehen arvoja. Melender kuvaa, miten kaksi suomalaista jokamiestä löysi toisensa.
Melender on palaamassa illanistujaisista. Taksikuski on ynseä, Melender tuppisuuna. Sitten Karl-Heinz Rummeniggen näköinen mies heilauttaa kättä katua ylittäessään.
”Kappas. Eikö siinä olekin Rummenigge.”
Taksikuskin tokaisusta syttyy perinpohjainen keskustelu Ranskan ja Saksan välieräottelusta, Rummeniggen maalista, koko vuoden 82 MM-kisoista ja kaikista lapsuuden sankareista: Socrates, Eder, Zico…
”Pelkästään noiden nimien lausuminen synnytti poskilihaksia kutittavaa mielihyvää.”
Taksimatka päättyy, keskustelu jatkuu. Lukija ymmärtää, että juuri nyt Melender on onnellinen mies.
Melender ei kritisoi onnea, vaikka sellaistakin tässä inhassa maailmassa voi perustella. Hän vastustaa onnellisuutta pakkosyöttönä, aatteena, joka karsii elämästä tylyt puolet.
Kohde on hyvä ja helppo, mutta miten isosta bisneksestä on kyse? Suomessa muutama konsultti tästä saa leivän, ja enimpiä lehtiä myydään irvihymyssä.
Elämäntaito-oppaan kirjoittamisesta harva tienaa vuosipalkkaa, saati että niillä rahoilla voisi järjestää kunnon potkupallomatchin – hauska ilmaus on Matti Klingen.
Otava kustantaa kirjoja ja lehtiä. Liikevaihto on 300 miljoonaa euroa. Melenderin suosikki Real Madrid potkii palloa 500 miljoonalla. Follow the money, sanoi entinen taloustoimittaja.
Ja toden totta: aina kun menossa ovat jalkapallon suurkisat, itsemurhat vähenevät ja ihmiset tuntevat itsensä onnellisemmiksi. Eikö tämä ole ihmeellistä?
Simon Kuper ja Stefan Szymanski väittävät asian tilastoin todistetuksi. Heidän Soccernomics-kirjansa (Minerva 2015) selvittää jalkapallon tätäkin puolta.
EU on vuosia udellut ihmisiltä, ovatko nämä onnellisia, ja kyselyistä selviää, että onni on ylimmillään aina MM-kisojen aikaan. Itsemurhatkin siis vähenevät. Niin ne tosin Britanniassa vähenivät myös, kun Diana kuoli.
Tätä tilastollista onnea voi ihmetellä lukiessa Tommi Uschanovia. Tämä väittää, että länsimaita vaivaa katteeton kulttuuripessimismi: sodat, suuryhtiöt, saasteet vievät kaiken päin helvettiä.
Toivoton näkemys on sivutuotteena synnyttänyt onnellisuusbisneksen, jota Uschanov kutsuu julmaksi optimismiksi.
Itse hän katsoo olevansa järkevä optimisti: väkivalta ja köyhyys vähenevät, Suomen järvet ja koko maailma kirkastuvat.
Uschanovin yritys on urhoollinen. Sen pitävyyttä voimme jo lähivuosina arvioida.
Avioliitto on joskus halun helvetti. Luostariin mennään haluja pakoon. Mitä ihminen oikeastaan haluaa elämältään?
Timo Airaksinen osaa tykittää, ja usein hänen hilpeää sarkastisuuttaan on hauska lukea. On hän muutenkin kiinnostava.
Jo Onnellisuuden opas -kirjassa (Johnny Kniga 2006) hän flirttaili buddhalaisuuden kanssa: sen opin mukaan kärsimys johtuu haluista, joten vapautuakseen ihminen tumppaa halunsa.
Markkinatalous perustuu vastakkaiseen: on haluttava hillittömästi. Tarve on eri vähän asia. Harva tiesi tarvitsevansa juuri älypuhelinta ennen kuin Nokia sen meille kertoi, ja kaikki eivät tiedä vieläkään.
Buddhalaisuus lienee Airaksiselle harvojen mahdollisuus. Suorin tie onneen on rehti itsepetos. Näin hän onnellisuuskyselyjäkin lukee. Suomalaisista 80 prosenttia sanoo olevansa onnellisia. Airaksinen uskoo 20 prosenttiin.
Taannoin Airaksinen ihmetteli, miksi ihmiset tuollaista väittävät, vaikka auton osamaksut laahaavat, puoliso on karannut ja kissakin kateissa.
No, ihmiset sanovat näin, koska he tietävät ”oikean” vastauksen. Onnen kauppiaat ovat sen kertoneet. Saattaa jalkapallojutussa silti olla perää: kyselyt rekisteröivät muutoksia.
Onnellisuusbisnes on herättänyt muutakin yliopistoväkeä. Psykologi Markku Ojanen on tutkinut onnea, ja jopa Ilkka Niiniluoto, filosofi, julkaisi kirjan hyvästä elämästä.
Mikä näitä ikääntyneitä oppineita vaivaa? Heräävätkö hekin aamuyöstä kysymään perusasioita? Olenhan minä onnellinen, olenhan?
Haluun liittyy aina ahdistus, jota voi lievittää hyvä halutarina, jos luen Airaksista oikein. Voin itselleni kertoa, että elämäni paranee, jos ostan älykkään luurin.
Ihminen on kuitenkin ristiriitainen. Ihminen haluaa samaa kuin muut ja silti olla yksilöllinen.
Voin siis kertoa toisen tarinan: jos vielä muutaman vuoden käytän ikivanhaa nokiaani, olen taatusti harvinainen yksilö ja siten halvalla onnellinen. Ehkä minussa on jopa häivähdys buddhalaista?
JARMO UUSI-RINTAKOSKI
