Ei välkähdystäkään siiasta, kuhasta tai ahvenesta. Hauet kasvavat, muikut kutistuvat. Mökkirannan katiskat täyttyvät kiiskistä, särjistä ja salakoista.
Kymmenien tuhansien järvien tilaa voidaan korjata kahdella tavalla: joko kohentamalla veden laatua tai pitämällä kalakanta monipuolisena ja elinvoimaisena. Keinot ovat rinnakkaisia, ja hyvät tulokset toisessa vaikuttavat myönteisesti toiseen.
Pinta-alaltaan Suomen suurimassa kaupungissa, Rovaniemellä, käytännössä entisen Rovaniemen maalaiskunnan rantavesien asukkaat ovat ottaneet kalakantojen putsauksen sydämen asiaksi. Ensimmäiset kokeilut toivat niin myönteisiä tuloksia, että sisäjärvien roskakalakantaa harvennetaan suunnitellusti.
8 000 neliökilometrin kaupungista sisävesiä, järviä ja lompoloita on yli 400 neliökilometriä. Järvien määräksi arvioidaan 250, lampien ja lompoloiden 450. Lompolo on lampi, jossa ei yleensä ole lasku- tai tulojokea, ei edes puroa. Myös jokivesistöt ovat laajoja, suurimpana Kemijoki, Suomen pisin, seuraavina Ounas- ja Raudanjokien vesistöt runsaine sivujokineen ja -puroineen.
Yksimielinen päätös
Puolen tunnin ajomatkan päässä keskustasta sijaitseva Vikajärvi on yksi ensimmäisistä, joissa kolme vuotta kestävä putsauspyynti on toteutettu hyvin suunnitellen ja hyvin tuloksin.
Vikajärven pinta-ala on noin 640 hehtaaria, rantaviivaa on 17 kilometriä ja vesiosuuksien omistajia kymmeniä. Asukkaita vireässä kylässä on vajaat 200. Tärkeimmät saaliskalat ovat muikku, ahven ja hauki. Harvemmin pyydykseen tarttuu siikaa, taimenia ja säyneitä.
”Juuri vesiosuuksien omistajien suuri määrä muodostaa monilla järvillä esteen uudistuksille, sillä hoitokalastuksen toteuttaminen vaatii kalastuskunnassa yksimielisen päätöksen; jo yksikin soraääni torppaa mahdollisuuden”, pitkän linjan kunnallispoliitikko, pitäjäneuvos Jaakko Huttunen kertoo.
“Ja kalamiehethän eivät tunnetusti ole sitä maailman yksimielisintä porukkaa. Rovaniemellä kuten Lapissa yleensäkin hanketta auttaa, kun suuren osan vesiosuuksista omistaa myönteisesti suhtautuva metsähallitus, Vikajärvestäkin noin puolet.”
Vikajärvi luokitellaan lievästi rehevöityneeksi. Kalastuksessa tämä näkyy siten, että nopeasti lisääntyvä särki ja sen sukulaiset valtaavat alaa. Sananmukaisesti ne syövät muiden kalojen eväät. Arvostetut saaliskalat kuten ahven, siika ja muikku pienevät, ja käytännössä järvestä ei nouse kuin särkeä ja pientä ahventa.
Hauki, petokala, on myös monille hyvä saalis, ja sen koko tietysti kasvaa; haukihan ei valitse saalistaan, vaan popsii myös arvokalaa. Paljon kärsii muikku, joka kuihtuu kitkanviisaaksi, koska särkikalat syövät eritoten sen ravintoa.
Jaakko Huttunen ja Jouko Lampela esittelevät koululaisille haukifileitä. Lampelan kädessä suuren hauen anopinruoto, joka jää kun fileet on irrotettu.
Kolme nuottausta
Ammattikalastaja Jouko Lampelalla on kokemuksensa pohjalta vankka mielipide, miten kalastus pitää toteuttaa.
”Pahasti särkiytynyt ja rehevöitynyt järvi pitää nuotata kolme kertaa peräkkäisinä syksyinä. Särki kutee syksyllä ja silloin se myös parveutuu helposti. Nuottaus vaatii vielä sen, että järvessä on syvänteitä.”
“Kauttaaltaan matalissa järvissä särki pitää poistaa rysillä tai pauneteilla, pauleteilla murrealueesta riippuen. Paunetti on kuin suuri rysä, mutta siihen liittyvät pitkät verkot ohjaavat tehokkaasti saalista pyydykseen. Pyyntikeinoja voi myös käyttää päällekkäin.”
Jaakko Huttunen ihmettelee Elinkeino- ja yrityskeskuksen muuttunutta kantaa hoitokalastuksen tukemisessa. Vielä vuosina 2011–2012 Ely tuki taloudellisesti pyyntiä. Saalillahan ei ole rahallista arvoa, vaikka ranta-asukkaat käyttävätkin sitä ravinnokseen. Rahaa tarvitaan ammattikalastajien palkkaukseen ja heidän välinekuluihinsa.
”Vuonna 2013 Ely teki jostain kumman syystä valtakunnallisen linjauksen, ettei sisäjärvien hoitokalastus kuulu sen hanketuen piiriin. Onneksi meillä täällä Vikajärvellä oli saatu niin myönteisiä tuloksia, että panimme kuntaliitoksen yhteydessä kerätyn kylien kehittämisrahaston varoja hankkeeseen ja urakka saatiin päätökseen.”
“Eipä juuri kaduta, sillä viime syksynä järvestä nousi jo 1,1 kilon ahven. Sellaisia ei ole saatu vuosikausiin. Myös saalisahvenen ja muikun keskikoko on kasvanut, ja särjet ovat vähentyneet.”
Kymmenen järveä
Kuntaliitoksen yhteydessä perustetun kylien kehittämissäätiön pääomaksi varattiin 17 miljoonaa euroa, joiden turvin on tuettu myös kylien muuta toimintaa. Kehittämisrahaston hallituksessa istuva Huttunen on täysin vakuuttunut, että ilman säätiöimistä Suur-Rovaniemen kyläkunnat eivät olisi saaneet niin hyviä toimintaedellytyksiä kuin niillä nyt on.
Itsenäistä päätösvaltaa omaavia aluelautakuntia on kuusi, kyliä on 46 ja asukkaita noin 8 000 asukasta. Toimintaan käytetään ensisijaisesti rahaston sijoitustuottoja.
Kun säätiö eli käytännössä Rovaniemen kaupunki otti ja sai kalatuet kontolleen, järvien hoito vakiintui. Säätiö tuki vuonna 2013 kolmen, seuraavana vuonna neljän, sitä seuraavana jo kahdeksan ja kuluvana vuonna kymmenen järven hoitokalastusta. Yhtä kalastuskertaa varten on varattu 1 500 euroa, joten yhden järven kolmivuotisen putsauksen hinnaksi tulee 4 500 euroa.
”Kalastukseen on päätetty satsata ranta-asukkaiden viihtyvyyden lisäksi myös muista syistä. Luvat hankkimalla kalastuksesta pääsevät nauttimaan paljon laajemman alueen asukkaat kuin vesien omistajat. Näin tuemme myös matkailun kehittämistä, kun majoitusyritykset pystyvät myymään kalastusaktiviteetteja. Kalastus on aitoa elämysmatkailua”, Huttunen sanoo.
“Vikajärven kunnostukseen on käytetty yhteensä 6 000 euroa. Se on vähän kun tuloksia näkyy jo heti, ja parempaa on luvassa, kun särkikantaa pidetään silmällä.”
Jouko Lampela ja Aulis Kiiskelä.
Vastarannan kiiski
Jouko Lampela on kalastuspolitiikan toisinajattelija, oikea vastarannan kiiski. Hänen mielestään nailonverkoille pitäisi määrätä vaikkapa kahden euron haittavero, ja haastaa pyydä ja vapauta -kalastajat oikeuteen eläinrääkkäyksestä.
Kalatalouden perustutkinnon suorittanut Lampela on syntyisin Ranuan Saariharjulta ja on kalastanut lapsesta lähtien Saarijärvellä.
”Ensimmäisen paunetin rakensin itse vuonna 1979 ja pyysin kiiskiä ja särkiä yhtenä kalastuskautena 10 950 kiloa. Se oli Suomen sisävesien ennätys. Minulla oli silloin kettutarha, ja saaliin saattoi käyttää rehuna. Tuolloin järvestä sai myös isoa siikaa, taimenia ja haukia.”
Noihin aikoihin tuli muotiin istuttaa sisäjärviin arvokaloja kuten siikaa ja taimenta. Sen myötä kiellettiin isorysän ja nuotan käyttö kalastuksessa, jotta istutuskalat säästyisivät verkkopyyntiin.
Lampela kertoo itsekin uskoneensa alkuun näiden “kalatalouskosmetologien” vakuutteluihin, mutta vähitellen mieli on muuttunut, pysyvästi. Ennen sotia kalavedet pysyivät kunnossa, koska kalastuksessa käytettiin perinteisiä pyydyksiä.
”Perinteisten välineiden kieltäminen, istutusten edistäminen ja verkkokalastuksen suosiminen ovat pääsyyt sisävesien huonoon tilaan. Toiseksi särkikala on vallannut järvet niin, etteivät siika, ahven, kuha ja hauki enää menesty. Roskakala vie niiltä ravinnon ja rehevöittää muiden tekijöiden ohella vesistöjä.”
Enontekiöltä Viroon
Yli 40 vuotta ammatikseen sisäjärvillä kalastanut Lampela on vakuuttunut, että kaikki rehevöityneet järvet saataisiin parempaan kuntoon, jos roskakala pyydettäisiin nuottaamalla, isoilla rysillä ja pauneteilla.
”Olen pudistanut yli sata järveä, pohjoisimmat Enontekiöllä, eteläisimmät Virossa. Yhtään kunnollista järveä ei ole sattunut Suomessa kohdalle. Kaikki ovat syystä tai toisesta rehevöityneitä ja kalakannaltaan vinoutuneita. Yleisin syy on särki ja sen sukulaiskalat, Etelä-Suomessa myös lahna. Ne lisääntyvät nopeasti ja syövät kaiken ravinnon niin tarkkaan, etteivät perinteiset ruokakalat kasva pyyntikokoisiksi.”
Rovaniemen seudulle Lampelalla on patenttiratkaisu. ”Jos investoitaisiin jäälaitteisiin, perkaamoon, halkaisulaitteistoon ja massamyllyyn, pystyn takuulla tuottamaan sadan kilometrin säteellä Rovaniemeltä miljoona kiloa kalaa. Kalamassasta voitaisiin jalostaa jos minkälaisia tuotteita. Satuin huomaan hiljan telkkarista, että näin valmistetut lahnapihvit maksoivat Helsingin kauppatorilla 27,90 euroa kilo.”
“Muusta kalasta saataisiin aivan vastaavia herkkuja, jotka ovat takuulla parempia kuin norjalaiset kalapuikot: puhtaissa luonnonvesissä kasvanutta todellista luomuravintoa. Ja toisi se työpaikkojakin.”
Saalis lipotaan jäähileeseen jo lautalla.
Luontainen tasapaino
No, kyllä Lampelakin myöntää, että markkinointi on aina ollut kalakaupan suuri este, koska hinta nousee korkeaksi. ”Korkea se on juuri siksi, että ammattilainen tuntuu olevan kalastuksen suurin vihollinen, vaikka asia on toisin päin. Pärjäähän Norjakin, joskaan olosuhteita ei voi suoraan verrata.”
Joissain tutkimuksissa on laskettu, että järven kalakanta säilyy luontaisesti tasapainoisena, jos saaliista pyydetään enintään 40 prosenttia verkoilla ja loput nuotilla ja muilla suurpyydyksillä.
”Suomessa, etenkin etelässä, oikeudet ovat kalastuskunnilla ja koostuvat mökkiläisistä ja muusta verkkoväestä. Pohjoisessa tilanne on parempi, koska täällä on enemmän valtion vesialueita. Oikeuksista päättäminen vaatii aina yksimielisen päätöksen, ja niitähän ei kalaväen keskuudessa hevillä synny.”
Särjet voivat paksusti.Särkiherkku
Särjestä syntyy osaavissa käsissä mitä maukkain säilyke. Mausteita kukin voi kokeilla makunsa mukaan. Jaakko Huttunen tekee näin:
4–5 kg perkaamattomia särkiä
500 g tomaattimursketta
2 dl ruokaöljyä
4 rkl karkeaa suolaa
1 sitruuna
pippurisekoitusta
kalamaustetta
ruokalusikallinen tilliä
noin 4 dl:n lasipurkkeja säilöntäänKalat perataan, suomustetaan ja leikataan poikittain 1,5 sentin viipaleiksi. Muut ainekset sekoitetaan tasaiseksi massaksi. Seos ja kalapalat laitetaan puhtaisiin lasitölkkeihin, jotka suljetaan tiiviisti kannella. Purkeilla lastattu uunipelti laitetaan kylmään uuniin. Paistetaan ensin 170 asteessa kaksi tuntia. Lämpö alennetaan 150 asteeseen ja paistetaan kolme tuntia. Jätetään jäähtymään uuniin ainakin viideksi tunniksi tai yön yli. Hidas jäähdyttäminen estää tölkkejä särkymästä.
PASI PUUPERÄ, teksti
TIMO LINDHOLM, kuvat
