Imatrankoski oli aikoinaan Suomen matkailun tärkein kohde. Linnahotelli sen partaalla on palvellut matkailijoita yli sata vuotta.
Imatran Valtionhotellin ympärillä riittää aamusta iltaan ihailijoita, jotka kuvaavat rakennusta eri kulmista ja tallentavat muistiin yksityiskohtien runsautta. Ei mikään ihme, että Valtionhotelli valittiin vuonna 2014 Suomen kauneimmaksi rakennukseksi eräässä äänestyksessä. Arkkitehti Usko Nyström päästi mielikuvituksensa valloilleen mestariluomuksessaan, joka valmistui vuonna 1903.
Hotellissa on salaperäisiä torneja ja joka sivulla kymmeniä erilaisia parvekkeita ja terasseja. Sen kaikki huoneet ovat hieman erilaisia ikkunoineen ja erkkereineen. Lisäksi julkisivua koristavat lukuisat eläinhahmot, joista osan näkee vain, jos osaa kurkistaa oikeaan paikkaan.
Pääoven kummankin puolen syvennyksessä nakuttelee palokärki. Sisäänkäynnin läheisyydestä löytyy metsän eläimiä oravasta, ketusta ja hirvestä riekkoon ja lepakkoon. Kolmiosaisen parvekkeen pylväitä koristavat neljään suuntaan katsovat pöllöt.
”Julkisivussa käytetty graniitti on peräisin Antreasta”, tietää Veikko Puska, 81. Hän on tarkkaan perehtynyt kotiseutunsa historiaan, ja hänen tuorein teoksensa Imatran Valtionhotelli kuvina esittelee hotellia vuosien 1903–1986 postikorttien ja valokuvien kautta.
Hotelli liittyy läheisesti Puskan suvun historiaan. ”Ukkini Johan Karvinen, äitini isä, työskenteli hotellin rakennustyömaalla muurarina, ja hän teki myös ornamentteja julkisivuun. Äitini eno taas oli vastaava mestari.”
Puska itse työskenteli kunnossapitopäällikkönä Imatran Voiman palveluksessa, kunnes 45 työvuoden jälkeen jäi eläkkeelle.
Kesällä 1872 Valtionhotellin viereen rakennettiin käsipelillä toimiva köysirata.
Grand Hôtel Cascade, nykyinen Valtionhotelli, rakennettiin paikalle, missä aiemmin sijaitsi sen kaksi edeltäjää. Puusta rakennetut hotellit tuhoutuivat 1800-luvun lopulla tulipalossa. Tilalle haluttiin uusi kivestä tehty hotelli. Rakentamispäätöksen teki Suomen suuriruhtinaskunnan senaatti.
“Usko Nyström oli erikoinen arkkitehti. Hän harrasti kaikenlaisia jekkuja, mikä näkyy myös Valtionhotellin yksityiskohdissa. Rakentamisaikana Nyström tykkäsi istua rannalla ja katsella koskessa laskevia tulilauttoja ja tervatynnyreitä”, Veikko Puska kertoo.
Nyströmin pikkuveli oli I. K. Inha, yksi suomalaisen valokuvauksen suuria mestareita, joka tallensi vanhaa elämänmuotoa ja maisemia.
Kun hotellia tarkastelee pohjoispuolelta, näkyy katonharjalla musta köyryselkäinen kissa. Samalla puolella olevan tornin tangon päässä leikkivät karhut. Pääoven puoleisen sivun katon korkealle kurottavassa ilmanvaihtohormissa on orava.
”Kerrotaan, että musta kissa päätyi katolle, kun noita kissoineen tuli luudalla hotellin avajaisiin. Noita otti vähän liikaa ja unohti kissansa. Siinä se nyt odottelee ja hätistelee variksia ja naakkoja.”
Linnansalonki.
Jo Kalevalassa Joukahainen virkkaa: Hämehess’ on Hälläpyörä, Kaatrakoski Karjalassa; ei ole Vuoksen voittanutta, yli käynyttä Imatran. Kosken pauhu on kuulunut jopa kymmenen kilometrin päähän.
Ensimmäisen kerran Imatra nousi varsinaiseen matkailumaineeseen, kun keisarinna Katariina Suuri teki vuonna 1772 retken koskimaisemiin. Seurueeseen kuului kymmeniä henkilöitä: kreivejä, ruhtinaita, paroneja, hovinaisia, hovikirurgi ja juomanlaskija. Kyytipeleinä olivat loistovaunut ja toistasataa ratsukkoa. Vierailu synnytti Imatralla perinteen esitellä kuohuvaa koskea erityisin näytöksin: koskeen heitettiin veneitä, tynnyreitä ja soihtuja.
1800-luvulla vierailijoita tuli Pietarista ja Viipurista. Paikka veti puoleensa erityisesti Pietarin ylimystöä. Myös kirjailijat, taiteilijat ja säveltäjät eri puolilta Eurooppaa kävivät hakemassa innoitusta Imatralta.
Yksi kaukaisimmista vieraista oli Brasilian keisari Pedro II. Hän kävi Imatralla 1876; nimi löytyy kaiverrettuna kosken rantakalliosta.
Veikko Puska muistaa erityisen hyvin Ruotsin kuningasparin Kaarle Kustaan ja Silvian vierailun vuonna 1983.
”Olin mukana porukassa, jonka tehtävänä oli järjestää kuninkaallisille tulilauttanäytös. Ajankohta oli elokuun viimeinen lauantai iltakymmeneltä. Jännitimme kovasti, kuinka homma onnistuisi. Piti miettiä tarkkaan vesimäärää, laskun ajoitusta ja paikkaa, mistä lautta laskettaisiin veteen.”
”Lautta meni koskesta hienosti. Se pyörähti ympäri ison hiidenkirnun kohdalla ja jatkoi sitten menoa. Ja pysyi ehjänä! Silvia oli kuulemma kysynyt, miten ihmeessä pojat ohjelmoivat lautan menemään, mutta emmehän me olleet varmoja, kuinka käy.”
Nykyisin Imatrankoski kohisee kesälauantaisin. Kiinnostuneet pääsevät katsomaan, kun padon luukut avataan iltakuudelta.
RIITTA SAARINEN, teksti
SUSA JUNNOLA, kuvat
Lue koko juttu painetusta kesä-heinäkuun 2016 Kodin Pellervosta. Tilaajana löydät koko lehden myös e-arkistosta osoitteessa www.pellervo-e-lehdet.fi.
