Mitä koulutieltä jää evääksi elämän matkalle? Neljän eri vuosikymmenen koululaiset kertovat.

1938

Jyrinä mäen takana voimistuu.

”Venäläisten koneet tulee. Kaikki sisään!” joku pojista huutaa, ja äkkiä kelkkamäki on tyhjä.

”Talvi 1939–40 meni mäenlaskuksi, sillä koulu suljettiin talvisodan vuoksi”, muistelee Kalevi Vidgren, 84. Hän kävi tuolloin toista luokkaa Vieremän kansakoulussa.

”Kavereita mäenlaskuun riitti, koska Karjalasta oli tullut siirtolaisia, eikä meistä alaluokkalaisista vielä ollut työntekoon.”

Korva tarkkana oli ulkona oltava, koska lähellä kulki Kajaani–Kuopio -rata, jota Neuvostoliiton lentokoneet käyttivät suunnistamisen maamerkkinä. ”Isältä kävi kova komento, että sisään on mentävä heti, kun koneen ääni kuuluu.”

Kalevi oli vuotta aiemmin aloittanut koulunsa lähistön maatilalla. Alaluokat kokoontuivat yhdessä talossa, yläluokat toisessa. ”Koulutalo oli palanut. Uuden rakentamisen sota keskeytti moneksi vuodeksi.”

Neljännen luokan kuvassa Kalevi on päässyt opettajan viereen.

Keväällä 1940 Kalevi pääsi taas opiskelemaan. ”Pari kuukautta käytiin koulua ennen kesälomaa, mutta kirjoittivat kuitenkin todistuksen koko lukukaudesta.”

Välirauhan ja jatkosodan ajat koulu toimi jatkuvasti, edelleen maatiloilla. Pätevistä opettajista oli kova pula.

”Semmoisia nuoria tyttöjä opettajat olivat, eihän ne raasut itsekään paljon tienneet. Vähän heikoksi siinä oppiminen jäi, vaikka en minä tehtävistä lintsannut.”

Vaikeimpana aineena Kalevi muistaa matematiikan. Onneksi kahden hengen pulpetissa vieruskaverina istui Eskelisen Aune lähikylältä.

”Aune oli hirveän hyvä oppilas. Hän sujautteli minulle lapuilla oikeita vastauksia. Monta kertaa ollaan jälkeenpäin sille naurettu.”

Välitunnit sujuivat liikkeessä. ”Talvet mäenlaskussa ja keväät ja syksyt pesäpalloa pelaamassa.”

Ruokavälitunnilla jokainen söi omia eväitään, jotka eivät aina olleet kovin runsaat. Kouluruokailua ei ollut.

Sodasta selviytyneet miesopettajat palasivat rintamalta koulutyöhön, kukin omine kipuineen ja muistoineen.

”Sain onneksi erittäin hyvän opettajan kansakoulun viimeiselle luokalle. Sinä vuonna opin enemmän kuin muilla luokilla yhteensä.”

Kalevi oli 13-vuotias, kun kansakoulu päättyi. Sen jälkeen oli vielä kaksi vuotta jatkokoulua.

”Opetusta oli pari tuntia illassa, kolmena neljänä päivänä viikossa.”

Jatkokoulussa opiskeltiin paljon käytännön aineita, kuten maatalousoppia ja käsitöitä. Koulun jälkeen Kalevi kävi vuoden maatalouskoulun ja sen jälkeen armeijan, joka koulutti hänestä radiosähköttäjän.

Sittemmin hän työskenteli ensin kuorma-autoyrittäjänä veljensä kanssa ja myöhemmin kotitilansa isäntänä. Nyt eläkeläisenä Kalevi talkoilee ahkerasti sukunsa perustamassa Heikinmäen museossa, joka esittelee maaseudun elämää.

”Olisihan se ollut hienoa, jos olisi saanut käydä koko koulunsa rauhan aikana pätevässä ohjauksessa, mutta riittävän hyvin olen opeillani pärjännyt. Tärkeimmän elämänohjeen sain kotoa, sillä isä ja äiti edellyttivät, että asiat tehdään niin hyvin kuin pystyy. Se asenne on kantanut.”

TUIJA MANNERI, teksti
KALEVI VIDGRENIN KOTIALBUMI, kuvat

Loput kolme tarinaa löydät painetusta syyskuun 2016 Kodin Pellervosta. Tilaajana löydät sen myös e-arkistosta osoitteessa www.pellervo-e-lehdet.fi. Saatavilla myös lehtipisteistä.