Kun Niina Hakalahti pistäytyy parin sadan metrin päähän Prismaan ruokaostoksille, munat voi jättää kauppalistalta. Niitä saa omalta kaupunkipihalta.
”No moi, tytöt! Anteeksi, että mamma tulee tänään vähän myöhässä”, Niina Hakalahti lirkuttelee pukeutuneena miehensä suuriin ja likaisiintyöhaalareihin. Hän kantaa puhdasta vettä ja perheen ruokapöydästä ylijäänyttä makaronilaatikkoa pihanperälle. Makaronilaatikko on ”höpöruokaa”, oikea tulee eläimille ruoka-automaateista.
Piha sijaitsee Tampereen suurimman kauppakeskittymän tuntumassa vilkkaasti liikennöidyn tien varressa. Pensasaidan takaa näkyy urbaani rivitaloalue.
”Olen nähnyt parin kilometrin päässä kanoja omakotitalon pihalla. Ehkä tamperelaiset alkavat innostua pihakanaloista”, Niina arvelee.
Tuttu ääni saa aikaan iloista liikehdintää aitauksen takana. Mea, Peik, Marja-Leena ja Kyllikki tulevat innostuneina tervehtimään emäntäänsä. Ne tietävät, että kutsuvasti rupattelevan tulijan mukana on herkkuja, joihin aitauksen asukit haluavat päästä työntämään nokkansa.
Yksi jää selvästi muiden taakse. Emännän on erikseen huolehdittava, että sekin pääsee herkuttelemaan.
”Kanoilla on ihan selvä nokkimisjärjestys. Peik on tämän porukan johtaja. Se osaa pitää puolensa. Kyllikki on arin. Se jää helposti toisten jalkoihin”, Niina tietää kertoa muutaman kuukauden kananhoitokokemuksen turvin.
Kana on touhukas ja tarkkanäköinen.
Ei ylituotannon uhkaa
Niina Hakalahti heräsi kanalankaipuuseen pari vuotta sitten. Viime kesänä asiaa oli pohdittu riittävän pitkään. Aviomies alkoi rakentaa perheeltä tarpeettomaksi jääneen leikkimökin ympärille aitausta. Mökin sivuun tehtiin aukko, josta kanat pääsevät kulkemaan sisään ja ulos.
Emäntä hoiti paperityöt. Hän muun muassa rekisteröityi Eviraan siipikarjan pitäjäksi. Myös kaupungin terveystarkastajalle oli ilmoitettava kanojen ottamisesta. Kun sähköpostiin tuli viesti, jossa kerrottiin, että Terveydensuojelulla ei ole huomautettavaa asiasta, päästiin hakemaan uudet perheenjäsenet kotiin.
Kanalan ensimmäistä munaa juhlittiin syyskuun lopussa. Kunnia siitä kuului Mea-kanalle. Muna keitettiin illalla ja jaettiin perheen kesken neljään osaan.
”Ylituotannon vaaraa ei taida olla näköpiirissä. Luulin ennen, että kanat munivat suunnilleen joka päivä yhden munan, mutta ei se mene ainakaan aluksi niin. Voisin arvioida, että saamme talviaikaan parhaimmillaan reilun tiun, siis 20 munaa viikossa. Se määrä menee vaivatta omiin tarpeisiin.”
”Toistaiseksi munia on tullut vähän. Sanoinkin tässä yhtenä päivänä miehelleni, että näillä tuotantomäärillä yhden munan hinnaksi tulee ainakin 200 euroa. Alkutoimet ovat tietysti vieneet aikaa mutta myös rahaa. Vaan ei se mitään. Me emme käy golfaamassa emmekä laskettelureissuilla Levillä. Tämä on meidän harrastuksemme.”
TIINA MAKKONEN, teksti ja kuvat
Lue loput jutusta painetusta marraskuun 2016 Kodin Pellervosta. Tilaajana löydät koko lehden myös Kodin Pellervon e-arkistosta osoitteesta www.pellervo-e-lehdet.fi.
