Naantalin Livonsaareen perustettiin 12 vuotta sitten kestävän elämäntavan yhteisökylä. Sen menestyksen salaisuus on, että kylässä on vain yksi sääntö.
Vasarat paukkuvat, porakone surahtelee, tiilinippuja nousee omatekoisella nosturilla tellingeille. Ville Korpelaisen ja Inkeri Aulan kotona on meneillään kattotalkoot. Pärekaton päälle tehdään tiilikatto kierrätystavarasta.
“Pärekattokin tehtiin talkoilla vuonna 2010. Taloa on tehty kymmenen vuotta – tämä on vähän hitaampi rakennusprojekti”, isäntä esittelee.
Talo on osa Livonsaaren yhteisökylää, joka perustettiin vuonna 2005. Ville on yksi projektin alullepanijoista. Kylän tavoitteena on edistää yhteisöllisyyttä ja kestävää elämäntapaa.
“Tulin mukaan reittä pitkin”, Inkeri vitsailee. “Kun tutustuimme, oli selvää, että miehen mukana tulee kokonainen kylä. Ihan hyvä diili!”
Kylän synnyttäminenkin oli aika pitkä projekti. Paikkoja etsittiin ympäri maata.
“Mistä tämä lähti? En minä muista – siitä on niin kauan. Ihmiset halusivat muuttaa maalle, mutta eivät yksin erakoitumaan johonkin korpeen”, Ville taustoittaa.
Irja Aro-Heinilä kutsui yhteisökylän väkeä saunaan ja paljuun syntymäpäiviensä kunniaksi.
Kun kylän perustajat löysivät mieleisensä ja ostivat vanhan maatilan, kaikki piti aloittaa tyhjästä. Tilalla oli vain yksi asuinrakennus. Asukkaita oli sen sijaan kymmenkunta jo alkuvaiheessa.
“Tämä on vaatinut aika lailla uudisraivaajahenkeä. Ensin rakensimme jurtan. Asuimme siinä, kun ryhdyimme rakentamaan tätä taloa”, Inkeri muistelee.
Talon rakentaminen alkoi pystymetsästä puutavaran valitsemisella ja kaatamisella. Kierrätystä on suosittu myös. Nykyisten kattotiilien lisäksi esimerkiksi ikkunat ovat Kontiolahden Pikkupappilasta Pohjois-Karjalasta.
“Kun on aloittanut jurtasta, elintaso nousee koko ajan: kun valo syttyy, kun saa viemärin…”
Pariskunta on rakentamisen ohella tehnyt palkkatöitä lähes koko ajan, Ville opettajana ja Inkeri tutkijana. Heidän kahdesta lapsestaankin vanhempi syntyi jo vuonna 2006. Välillä ruuhkavuodet ovat jopa vähän hirvittäneet.
“Raivaajameiningissä on työläitä puolia, mutta kun siinä on sisällä, huomaa, että täällähän voi elää herroiksi. Tuvan saa lämpimäksi omasta metsästä tehdyillä puilla ja pöydässä on hyviä vihanneksia. Tapani-myrskyn aikaan monilla oli täällä sähköt poikki jopa viikon, mutta meillä aurinkopaneelit toimivat.”
Korkea ja jyrkkäharjainen talo, jonka katon lappeet peittyvät vauhdilla tiilirivien alle, poikkeaa normista yhdessä asiassa. Vaikka tontille on vastikään vedetty kunnan vesijohto, taloa ei virallisesti ole olemassa.
“Luvatta rakentaminen oli tietoinen päätös. Rakennuslaissa sanotaan, mikä on rakentamisen tarkoitus, mutta sen nykyinen toteuttaminen ei usein täytä lain tavoitteita – mene vaikka jonkin jättimäisen ostoshelvetin parkkipaikalle katsomaan”, Ville tuhahtaa.
Perhe on kylläkin ilmiantanut itsensä tekemällä muuttoilmoituksen uuteen kotiinsa.
Veikko ja Irja Aro-Heinilä virkkaavat hattuja myyntiin kerätäkseen varoja naisten turvakoti Kimbiliota varten Tansaniaan
Töiden jälkeen talkooväki kokoontuu pihalle aterioimaan. Lapset palaavat koulusta. Tunnelma on leppoisa.
Yhteisöjä on monenlaisia, eikä ole mikään salaisuus, että usein niihin mahtuu myös ristiriitoja. Moni idealistinen projekti on hajonnut, osa jo ennen syntymistään. Livonsaari sen kuin kasvaa – asukkaita on jo nelisenkymmentä – mutta ihmiset pärjäävät keskenään. Miksi?
“Täällä ei ole mitään dogmia, jota seurataan. Ei voi vedota Raamattuun tai Juha Sipilään. Kaikki pitää sopia yhdessä”, Ville selittää.
Sekin lisää sopua, että yhteisö perustettiin kaikille uuteen paikkaan, ei esimerkiksi muutettu jonkun osakkaan vanhalle sukutilalle. Ihmiset eivät asu saman katon alla, vaan jokaisella on riittävästi omaa tilaa. Osakeyhtiömuotoinen kylä on taloudellisesti vakaalla pohjalla.
Livonsaaressa ei ole hierarkkista hallintojärjestelmää. Varsinaisia sääntöjä on tasan yksi. “Täytyy elää sovussa ja pyrkiä rakastamaan toisia, se on se keskeinen ydin”, Ville paljastaa. “Eikä rakenneta vesivessoja”, Inkeri lisää. Mutta ei yhteisökylällä sellaista sääntöä ole, vaan vesivessakielto tulee osayleiskaavasta.
SAMPSA OINAALA, teksti
TOMMI TAIPALE, kuvat
Lue kko juttu painetusta syyskuun 2017 Kodin Pellervosta. Tilaajana löydät jutun myös e-arkistosta www.pellervo-e-lehdet.fi.
