Syksyllä 1917 Suomi oli ajautumassa sisällissotaan. Tapahtumien taustalla olivat monet sisä- ja ulkopoliittiset syyt, Venäjän levottomuudet ja talouden romahdus. Itsenäisyysjulistus 6. joulukuuta oli sekasortoisen Suomen lehdissä vain keskikokoinen otsikko.
Sosialistienemmistöinen eduskunta oli jo kesällä 1917 julistanut Suomen melkein itsenäiseksi valtalailla. Sen toimeenpano ei kuitenkaan onnistunut. Viimeisiään vetelevä Kerenskin Venäjä säilytti yhä otteensa suuriruhtinaskunnasta. Eduskunta hajosi ja uusissa vaaleissa voittivat porvarilliset. Politiikka oli rikki taikka tuhannen päreinä.
Lähes 100 000 miehen vahvuinen kuriton venäläinen sotaväki murhasi upseereitaan ja osallistui Suomen kansan mellastuksiin. Vuoroin pois potkituista ja vuoroin lakkoilevista poliiseista ei ollut järjestyksenpitäjiksi. Valtatyhjiötä täyttämään rynnistivät aseelliset järjestöt.
Sisällissodasta ei äkkiseltään uhottu syksyn 1917 punakaarteissa ja suojeluskunnissa. Toistakymmentä vuotta oli aktivismi pyrkinyt peittoamaan Venäjän sortovaltaa. Siinä kamppailussa Suomen vasemmistolla ja oikeistolla oli väkevää yhteistyötä takanaan.
Monilla paikkakunnilla pidetyistä puheista voi päätellä, että isänmaallinen yhteisrintama tuntui mahdolliselta vielä syys–lokakuussa 1917. Mutta rikki repiviä seikkoja oli sittenkin liikaa – sekä vallan ytimessä että katujen, raittien, tehtaiden ja peltojen ruohonjuuritasolla.
TEEMU KESKISARJA, teksti
Lue koko artikkeli painetusta marraskuun 2017 Kodin Pellervosta. Tilaajana löydät lehden kokonaisuudessaan myös E-arkistosta osoitteessa www.pellervo-e-lehdet.fi.
