Bussi toi Sohvi Koskisen 20 vuotta sitten Päijänteen rannan pikkupitäjään. Sohvin löytö on nimeltään Kuhmoinen.
Lukko rapsahtaa, ja Sohvi Koskinen, 65, kääntää Riihigallerian ovet apposelleen Kuhmoisten Päijälän kylässä.
Vanhoista riihistä rakennettu kesägalleria on jyhkeä ja yli 30 metriä pitkä. Sen luo päästäkseen on ajeltava kiemuraisen soratie- ja metsätaipaleen taakse, kauas kuntakeskuksesta.
”Silti kävijöitä oli viime kesänä 3 300 – tuhat enemmän kuin Kuhmoisissa asukkaita, näyttelyvastaava Sohvi laskee. Hän on myös kunnan vastaava kirjastonhoitaja, jolle Riihigalleria on muodollisesti virkavelvollisuus. Todellisuudessa se on hänelle henkilökohtaisesti tärkeä paikka.
”Sanon galleriaa piileväksi timantiksi, jonka ilmapiiri ihastuttaa ja yllättää.”
Taiteilija Niilo Suojoki suunnitteli Riihigallerian erämaa-ateljeekseen 1960-luvulla. Hevoset vetivät kolmen vanhan riihen hirret Leppäkoskenjoen ja Pitkävesi-järven rantaan.
”Naapurini, tietokirjailija Sirkka-Liisa Ranta kirjoittaa, että taiteilijan vaimo Fanni joutui päiväkausia puhdistamaan hirsiä. Joku riihi kun oli ollut navettanakin. Niilo itse muurasi galleriaan kivijalan”, Sohvi tarinoi.
Jouko Anttonen muutti Kuhmoisiin rauhallisen koulun ja järvenrantakodin perässä.
Mitään Riihigallerian kaltaista Sohvi ei osannut odottaa, kun bussi 20 vuotta sitten toi hänet räntäsateessa Helsingistä työhaastatteluun Kuhmoisiin, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen maakuntien rajalle.
Syntyjään maalaistyttönä Sohvi halusi palata maaseudulle. Ja Vääpeli Körmyn, hänen ison koiransa, oli päästävä kerrostalokaksiosta laajemmille jolkottelumaille.
Työhaastattelussa Sohvi huomasi haastattelijoiden jo väsähtäneen ja päätti heittää vähän huumoria peliin.
”Kun tuli kysymys hyvistä puolistani, aloitin kertomalla olevani horoskoopiltani leijona ja luettelin kaikennäköisiä hyviä ominaisuuksia kuten jalomielisyyden. Lopuksi sanoin olevani hieman surumielinen, koska kukaan ei tunnista hyviä puoliani. Sivistyslautakunnan ilmeet olivat aluksi epäuskoisia. Mutta he nauroivat huojentuneina, kun kerroin lainanneeni pakinoitsija Ollia.”
”Jokunen puu pitää kaataa”, Sohvi silmäilee Riihigallerian rinnetonttia. Kohentelua tarvitaan juhlan kunniaksi: galleria täyttää 50 vuotta.
”Siksi kaikilla kesänäyttelyn taiteilijoilla on nyt jokin yhteys Kuhmoisiin. Esimerkiksi Reima Nevalainen, joka toissa vuonna valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi, on käynyt koulua Kuhmoisissa.”
Kesän mittaan Sohvi järjestää vielä kolme muuta näyttelyä, sillä hän vastaa myös pääkirjaston alakerran galleriasta. Sinne aukeaa elokuussa kunnan 150-vuotisnäyttely.
”Yhtä juhlaa tämä vuosi”, Sohvi hymähtää.
Kirjaston galleria oli lähinnä varasto, kun Sohvi saapui Kuhmoisiin. Nyt se toimii ympäri vuoden.
”Näyttelyt lähtivät käyntiin melkein kuin itsestään, koska kunnasta löytyi kulttuurihenkistä väkeä, niin taiteilijoita kuin päättäjiäkin. Pienestä koostaan huolimatta Kuhmoinen on minusta sivistyshenkinen pitäjä.”
Sohvin omaa taideinnostusta selittää se, että Helsingissä hänen ystäväpiiriinsä kuului paljon taiteilijoita ja elämään kulttuuria monessa muodossa.
”Kun muutin Kuhmoisiin, tutut pelottelivat, että joudun kulttuuriseen köyhyyteen. Ne puheet loppuivat, kun kysyin, kuinka monissa näyttelyavajaisissa he käyvät vuodessa. Sitten kerroin omat lukemani Kuhmoisista.”
Heidi Tamminen ajelee tiuhaan Kuhmoisiin mökkeilemään. Nyt kyydissä kulkivat myös pesua kaivanneet matot.
”Pyörähdetään vielä Pirtillä. Siellä on Päijälän kirjasto, jonne jätän kassillisen lukemista.”
Päijälän lisäksi kunnassa toimii yhä toinenkin lähikirjasto Pihlajakosken kylällä. Sohvin kantapaikka, pääkirjasto, löytyy kirkonkylän pääraitilta. Ensimmäinen kunnankirjasto Kuhmoisiin perustettiin tsaarin aikoina, kun kunta oli vielä osa Padasjokea. Myös yhdistykset pitivät jo varhain lukutupia ja lainakirjastoja.
”Sivistysmyönteinen kunta, kuten sanoin”, Sohvi naurahtaa.
Tänään lehtinurkkauksesta löytyy Jouko Anttonen, joka piipahti selaamaan sanomalehtiä. Hän toi perheensä Kuhmoisiin 16 vuotta sitten.
”Löydettiin lapsille rauhallinen koulu ja perheelle koti järvenrannasta. Siksi sitä jaksoi ajella työmatkana Tampereelle 80 kilometriä.”
Tiskillä asiakkaita palvelee Sirpa Härkönen. Hän tuli Kuhmoisiin miehensä työpaikan perässä Perhosta.
”Päijänne houkutteli, koska harrastamme veneilyä. Nykyään meillä on myös mökki saaressa.”
”Sirpasta tuli lähin naapurini. Juuri hän opetti minut kirjaston ja kunnan tavoille”, Sohvi esittelee. ”Kaikki oli Kuhmoisissa niin erilaista kuin Helsingissä, että aluksi tuntui kuin olisin tullut toiseen maahan.”
”Bää-ää.”
Värisevä määkäisy kuuluu vanhainkodin ja palvelutalon takaa. Karitsat Mammanpoika ja Kakkiainen ja niiden isä Renttu juttelevat ohikulkijoille. Paikalle osuu sattumalta niiden omistaja Mari Turve.
”Tuli lampaita ikävä”, naurahtaa ensihoitaja, jolla on Kuhmoisissa myös maatila. ”Harrastus lähti vähän lapasesta.”
Marin lampaat muuttivat Päijännekodin pihaan, koska viriketoiminnan ohjaaja Elina Sihto ajatteli, että ne toisivat iloa vanhuksille. Heidän lisäkseen lampaita käyvät tervehtimässä niin vaki- kuin kesäkuhmoislaiset.
”Kannattaa pyörähtää myös satamassa”, Mari vinkkaa. Sinne ohjaa Sohvikin, joka päivittäin pyöräilee tai kävelee sataman läpi töihin.
”Minulla on maailman kaunein työmatka! Entisen sahan tiilipiippu on satamassa hieno ja erikoinen näky. Onpa Kuhmoisten satama myös valittu pari kertaa Suomen sisävesien parhaaksi vierasvenesatamaksi.”
Tänään kalaruokaa syövät sekä Seija Laulajainen, hänen kissansa että onkikaverinsa Hannu Höök.
Rannan matonpesupaikka on sekin Sohvin suosikkeja. Näky on idyllinen: Päijänne kimaltaa auringossa, ja tuuli heiluttaa mattoja, jotka kuivuvat pitkillä telineillä.
”Eikä tarvitse pelätä, että joku varastaisi matot. Pesupaikalla juttukavereita riittää niin tutuille kuin tuntemattomille”, kertoo Heidi Tamminen, joka kerää kuivia mattojaan. Ne matkustavat Vantaan kodin lattioille.
”Muutimme Kuhmoisista kuusi vuotta sitten töiden takia, mutta edelleen mökkeilemme täällä, huhtikuusta lokakuuhun melkeinpä joka viikko. Varsinkin kesällä lapsille löytyy paljon tekemistä ja he käyvät Kuhmoisissa niin kesäleirinsä kuin uimakoulunsa. Pienissä ympyröissä vetäjät ovat tuttuja, ja kunta pitää hinnat kohtuullisina.”
Aikoinaan Heidi on kokenut myös Kuhmoisten talven.
”Se on sitten se kunnan huonompi puoli. Tulin Jyväskylästä. Täällä tuntui, että talvella kaikki pysähtyy. Mutta kesällä on aivan päinvastaista. Eikä sitä tiedä, vaikka joskus vielä muutettaisiin takaisin.”
Lue koko juttu painetusta kesä-heinäkuun 2018 Kodin Pellervosta. Tilaajana löydät koko lehden myös e-arkistosta www.pellervo-e-lehdet.fi.
