Kainuulaisen melankolian keskipisteessä joka päivä on pessimistipäivä.
”Ahistaa! Ei täällä oo mittää, pois on lähettävä.”
Keskustassa on kolme autoa parkissa Puolangan Vaatetuksen edessä, autoissa parikymppisiä pojankosseja. Ei nimiä eikä kuvia lehteen, mutta yksi paljastaa aikovansa opiskelemaan Ouluun.
Sinne, 125 kilometrin päähän täältä Manner-Suomen keskipisteeksi julistautuneesta kunnasta yleensä lähdetään, ellei sitten Kajaaniin.
Kehä III:n sisäpuolelle on todistetusti päätynyt ainakin pääministeri Juha Sipilä, joka kävi koulunsa Puolangalla. Valtiovarainministeri Petteri Orpon vaimo on täkäläisiä Kanniaisia. Täällä kasvoi myös Paavo Väyrysen tieltä kansanedustajuudestaan luopumaan joutunut Mikko Kärnä.
Puolanka onkin nimetty Suomen vaarallisimmaksi kunnaksi. Etenkin itäpuolella on vahvaa vaaramaisemaa. Saamen kielellä puolanka on palopaikka.
Huumori on herkkä laji Suomen syrjäisimmän maakunnan syrjäisimmässä kunnassa. Puolangan pessimistit ry:n ulostulostakaan eivät kaikki pitäneet.
”Näillä pöljäilyilläkö meitä mainostetaan?”
Reilut kymmenen vuotta sitten naispainotteisella soitannolla alkanut pessimistiliike ehdittiin jo lopettaakin, kunnes se pari vuotta sitten lähti uuteen nousuun. Viime vuonna yhdistys otti vastuulleen grillikioskin, jossa nyt puoliltapäivin on jonoa. Aamun toriruuhkaa ehtivät jo pessimistitkin äimistellä, mutta se kuulemma johtui muikuista.
Pessimistien palkoilla grilliorjana rehkivä Kirsti Tuomaala huikkaa burgerin teon lomassa, että Kainuussa ei laiska pärjää. Eikä sellaisia kuulemma olekaan tämän kateellisen, periksi antamattoman kansan joukossa.
Kotilan kylässä, vaarojen keskellä kasvanut Kirsti sai viidessä vuodessa kyllikseen Kajaanin betonimaisemasta. Paluumuuttaja näkee nyt synnyinseutunsa tulevaisuudessa valoa.
Katsoo varmaan tunnelin väärästä päästä.
Lue koko juttu joulukuun 2018 painetusta Kodin Pellervosta.