Voisi luulla, että kännykkä kädessä kasvaneet eivät tiedä mitään ajasta ennen nettiä. Kolme nuorta paljastaa, miksi he ovat koukussa historian ja perinteiden harrastamiseen.
Näitä teitä esivanhempani ovat ehkä kävelleet, miettii Laura Nieminen, 16, käydessään Uuraisilla.
Miltähän maisemat silloin ovat näyttäneet?
Jyväskyläläinen Laura kiinnostui sukunsa vaiheista pari vuotta sitten, kun hänen pappansa laati sukupuun. Tytössä virisi halu tietää, keitä hänen suvussaan on ollut ennen häntä ja mistä hänen tummat piirteensä ovat peräisin.
Nettiartikkeleita lukemalla ja Facebookin sukututkimusryhmiä seuraamalla Laura oppi, mistä tietoa kannattaa etsiä ja mitä erilaiset sukututkimuksessa käytettävät termit tarkoittavat. Hän päätti lopulta keskittyä tutkimaan äitinsä puolen sukua.
”Isäni on Nieminen. Heitä on paljon. Äitini on tyttönimeltään Vanhala, ja hänen sukunsa on tosi pieni, kun sen rajaa Uuraisille.”
Parissa vuodessa Laura on päässyt selvityksissään 1700-luvun puoliväliin.
Sukulaisten perustiedot ovat löytyneet melko helposti, sillä esimerkiksi moniin kirkonkirjoihin pääsee nykyään käsiksi netissä. Muina lähteinään Laura on käyttänyt muun muassa lainhuudatuskortistoja, henkikirjoja ja muuttaneiden kirjoja.
Vieraillessaan paikkakunnilla, joilla tietää sukulaistensa elelleen, nuori sukututkija suuntaa kirkkomaalle.
”Äiti sanoo, että minusta on tullut hautausmaahullu! Minusta on kivaa kiertää siellä etsimässä nimiä.”
Laura on oppinut, että sukututkimus edellyttää pitkäjänteisyyttä. Haastavinta harrastuksessa on vanhojen käsialojen tulkitseminen.
”Pappani on opettanut minua lukemaan vanhaa kaunoa.”
Kovin syvälle sukunsa tarinoihin Laura ei ole vielä päässyt sukeltamaan, mutta hän toivoo löytävänsä lisää tiedonmuruja, joiden avulla voisi muodostaa menneisyydestä monipuolisemman kuvan.
Suurin yllätys tähän mennessä on se, että paras ystävä paljastui sukulaiseksi.
”Hän on äitini pikkuserkun tytär eli sirpaleserkkuni. Olemme vitsailleet, että olemme siskokset neljännessä polvessa, koska isomummomme olivat siskoksia.”
Historiaan pureutuvasta harrastuksesta on ollut hyötyä koulunkäynnissä. Esimerkiksi historiantunnilla Laura saa opiskeltavasta aikakaudesta paremmin kiinni pohtimalla omien sukulaistensa kohtaloita.
Ensimmäisen tet-harjoittelun lähestyessä Laura keksi, että voisi pyrkiä työelämäjaksolle Jyväskylän Kansallisarkistoon.
”Mietin, että se olisi täydellinen tilaisuus tutustua arkistoihin ja oppia asiakirjojen tilaamiset.”
Harjoittelussaan Laura pääsi kurkistamaan arkistonhoitajien työhön ja sai myös edistää omaa tutkimustaan. Erityisen antoisaa oli, että virastosta heltisi lupa alle sata vuotta vanhojen aineistojen tarkasteluun.
Yhdeksännellä luokalla Laura tutustui työelämään Uuraisten kirkkoherranvirastossa, jossa hänen juttusilleen tuli uteliaita ikäihmisiä.
”Joku muisti isopappani, joka kuoli ennen syntymääni. Ja joku oli nähnyt mummoni ja pappani joskus silloin, kun he menivät naimisiin. Oli hauska huomata, kuinka ihmiset tuntevat sukuani.”
Laurasta on kiehtovaa ajatella, että hän on yksi lenkki pitkässä sukupolvien ketjussa.
”Minä olen vain yksi kerros”, nuori sukututkija pohtii.
Lue koko juttu lokakuun 2019 painetusta Kodin Pellervosta. Siinä kerrotaan myös kansallispukuja ompelevasta Jaakosta sekä historian elävöittämistä harrastavasta Juliaanasta. Tilaajana löydät koko lehden myös e-arkistosta www.pellervo-e-lehdet.fi.
