Raikas sää kutsuu talvenkestävän ulkoilijan pihamaalle. Retkiluistelija kertoo mikä kylmässä kiehtoo.
Taipalsaaren Sarviniemessä aamu valkenee utuisena. Lämpömittari näyttää nollaa. Näkyvyyttä on alle viisi kilometriä.
”Tämä on nyt oikein hyvä”, Petter Sairanen sanoo.
Sairanen on koonnut mukaan kymmenkunta muutakin retkiluistelijaa. Paikka on tuttu ja turvallinen.
Maallikon silmin katsottuna joukon puuhat vaikuttavat sekavilta. Varusteet ovat kirjavia, niissä roikkuu eripituisia ja -värisiä köysiä, joista tuttuja ovat vain jäänaskalit. Luistimet näyttävät puolimetrisiltä minisuksilta, joiden alla on terät eikä suksisauvoihin ole riittänyt edes sompia.
Ilmiselvästi tämä joukko ei ainakaan elvistele välineillä.
”Ei”, sanoo Petter.
”Tosin kyllähän kaupoista löytyy vaikka kuinka hienoja retkiluistelutarvikkeita, mutta itse panostan vain tärkeimpiin.”
Tärkeimpiä ovat luistimet, köysi, jäänaskalit, sauvat ja kelluva reppu. Kaikki tarvikkeita, joista riippuu retkiluistelijoiden turvallisuus, joskus jopa henki. Terävät ja kunnolla kiinnitetyt luistimet takaavat vauhdin ja sietävät myös jonkin verran luonnon jään rosoisuutta. Sommattomien sauvojen toinen pää päättyy kuusisenttiseen terävään piikkiin, jolla voi mitata jään paksuutta.
”Naskaleilla saa hilattua itsensä ylös, jos jää pettää alta. Köysikin on hyvä apu samassa tilanteessa. Reppu on sitten aivan omaa luokkaansa. Se kelluu vesitiiviisti pakattujen vaihtovaatteiden ansiosta. Mukana se kulkee haarahihnan ja lantiovyön lukitsemana.”
Petter on harrastanut retkiluistelua neljännesvuosisadan ajan. Laji ei ole uusi, vaan sillä on ikivanhat perinteet.
”Tavalla tai toisella on väki aina liikkunut pitkin jäätä. Trendikkääksi retkiluistelun tekivät viimeksi ruotsalaiset.”
Petterille retkiluistelu on jo pitkään ollut paljon muutakin kuin pelkkää sunnuntaipyrähtelyä valmiiksi auratuilla reiteillä. Hän on ollut mukana useamman päivän retkillä, jolloin yöpakkaset laskivat 15 asteeseen.
Pyöräilyä lukuun ottamatta Petterin muutkin harrastukset liittyvät veteen. Hän meloo ja purjehtii. Kerran hän purjehti jopa Atlantin yli.
Mikä saa lappeenrantalaisen, 63-vuotiaan yhden lapsen isän ja kahden lapsenlapsen isoisän harrastamaan yhä uudelleen ja uudelleen lajeja, joissa vaaratilanteet ovat sekunnin murto-osassa totta?
”Vauhti. Luonto. Ja ne äänet! Jää soi, siitä löytyy valtava määrä erilaisia ääniä. Kevätjäät murtuvat rumpujen säestyksellä. Syksyisin luonto soittaa jäätä kosketinsoittimilla.”
Aistit avoinna kulkevalle vedestä ja jäästä löytyy monenlaista iloa.
”Kyllä. Iloa nimenomaan. Ja vauhdin hurmaa.”
Painetusta joulukuun 2021 Kodin Pellervosta löydät myös talvipyöräilijän ja jääsoitinten rakentajan näkökulmat talveen.
