Jos eläkeikää halutaan nostaa, asenteissa riittää korjaamista, tietokirjailija Varpu Tavi muistuttaa. Miksi kavahdamme kokemusta?
Olen ylpeästi vanhus. Siihen ei tarvita mitään kiertoilmaisuja.
Näin toteaa tanssinopettaja Aira Samulin (1927–2023) Varpu Tavin kirjassa Viisaus on vanhoissa naisissa. Se lienee viime lokakuussa kuolleen Samulinin viimeinen laaja ja syvällinen haastattelu.
Tavi haastatteli kirjaansa kahtatoista viidenkymmenen ikävuoden rajapyykin ylittänyttä naista. Samulin oli heistä ainoa, joka kutsui itseään vanhukseksi, mutta kukaan ei kavahtanut sanaa vanha, jolle nykyisin keksitään mitä mielikuvituksellisimpia kiertoilmaisuja.
”Olen vanha. Hyväksyn täysin, että olen biologisesti vanha. Se ei pelota tai hävetä”, 66-vuotias Tavi itse toteaa.
Mutta yhteiskuntaa se tuntuu pelottavan. Kirja syntyi havainnosta, että vanhempien polvien ääni ei enää kuulu. Erityisen ahtaalla ovat keski-iän ylittäneet naiset.
”Vaikeudet työelämässä alkavat viisikymppisenä. Yli kuusikymppisen on jo lähes mahdoton työllistyä”, Tavi kuvailee. Hänenkin tuttavapiiristään löytyy huippuosaajia, jotka ovat jääneet työnhakuprosessissa kakkoseksi. Pestin on saanut joku nuorempi.
Tietokirjailijaa ilmiö ihmetyttää. Yli viisikymppiset kun harvemmin pitävät äitiyslomia – ja työkokemustakin riittää.
”Jos eläkeikää halutaan nostaa, asenteissa on korjaamista. Tärkeintä olisi havaita hirmuinen potentiaali ja osaaminen. Kuvitellaan, että vain nuorilla on hyviä ideoita, mutta ei luovuus katoa vanhetessa. Silloin se yhdistyy kokemukseen.”
Pitkitetty nuoruus
Tavi on koulutukseltaan kulttuuriantropologi. Hän näkee ikäsyrjinnän taustalla syvempiä trendejä: ”Amerikkalainen nuoruuden ihannointi on syöpynyt meillä kaikkialle.”
Saman havainnon on tehnyt Vappu Taipale, yksi kirjan haastateltavista. Nuoruus pitenee molemmista päistään, kun sekä lapsuus että aikuisuus lyhenevät. Jopa nelikymppinen voi kutsua itseään nuoreksi. Aikuisiksi ei haluta tulla, vanhuudesta ei haluta edes puhua.
”Kun haastattelet nelikymppisiä, he kauhistuvat, jos kysyt heidän tulevasta vanhuudestaan”, Taipale päivittelee.
Nuoruuden ihannointi syventää kuilua sukupolvien välillä.
”Osa nuorista naislukijoista on ärtynyt kirjastani. Nuoret naiset eivät kestä kritiikkiä; heillä on nykyään paljon heikompi itsetunto kuin ennen. Tässä asiassa on menty taaksepäin”, Tavi kuvailee.
Tasa-arvon taantumista näkee myös Taipale. Hän on vanhan polven feministi, jonka mielestä tasa-arvo kuuluu myös miehille. Hänen mukaansa nykyään joillekin tasa-arvo tuntuu tarkoittavan miesvihaa.
”Minun feminismiini kuuluu, että olen nykyään huolissani pienistä pojista, jotka syrjäytyvät jo koulussa. Täytyy saada sanoa ääneen, että miehilläkin voi mennä huonosti.”
Väheksytty potentiaali
Mikään pamfletti tai julistus Varpu Tavin kirja ei ole. Siinä ei uhriuduta tai vaadita.
Kaikki haastateltavat ovat vastanneet ikäsyrjintään omalla tavallaan. He uhmaavat ympäröiviä asenteita löytämällä omia tapojaan toimia ja pysyä aktiivisina toimijoina yhteiskunnassa. He ovat siis esimerkkejä potentiaalista, jota yhteiskunta nyt väheksyy.
”Kaikki haastattelemani naiset luovat koko ajan jotain uutta.”
Tavi itse ratkaisi ikärasismin omalta osaltaan ennakkoon jo viisitoista vuotta sitten heittäytymällä vapaaksi kirjailijaksi. Itsensä työllistävä ei voi saada potkuja.
”Freelancerius suojaa minua syrjinnältä. Mutta kirjojen saama julkisuus riippuu siitä, kuinka nuorekkaita kuvia kirjailijasta saa”, Tavi ironisoi.
Oikeutta ikääntyneelle
Vappu Taipale on malliesimerkki naisesta, jolla on paljon annettavaa yhteiskunnalle vielä eläkkeelläkin. 83-vuotias lääketieteilijä ja poliitikko toimii edelleen useissa kansalaisjärjestöissä. Yksi niistä on HelpAge International, joka avustaa vanhuksia syrjintää ja köyhyyttä vastaan. Taipale kertoo, että HelpAge on auttanut jo 60000 vanhusta, jotka ovat jääneet Ukrainan sodan jalkoihin.
”Kriiseissä puhutaan aina naisista ja lapsista, mutta usein unohdetaan vanhat ihmiset. Ukrainassa on rauniokaupunkeja, joihin on jäänyt lähinnä vanhuksia.”
YK:lla on omat sopimuksensa esimerkiksi lasten, vähemmistöjen ja vammaisten oikeuksista. Nyt yritetään luoda myös vanhojen ihmisten oikeuksien sopimus. ”Latinalaisessa Amerikassa ja Kiinassakin tätä ymmärretään, mutta EU haraa vastaan”, Taipale kertoo.
Koko maailman väestö vanhenee, ja Suomi harmaantuu erityisen nopeasti. Tämän pitäisi näkyä myös päätöksenteossa.
”Meitä eläkeläisiä on puolitoista miljoonaa! Miksi emme saa ääntämme kuuluviin”, Taipale ihmettelee.
Esimerkkinä arkisesta ongelmasta Taipale mainitsee, että viidennekseltä yli 75-vuotiasta puuttuu voimassa oleva henkilöllisyystodistus, joten he eivät voi esimerkiksi käyttää äänioikeuttaan.
”Voit kyllä äänestää kotona, mutta henkilökorttia sinulle ei tuoda kotiin.”
Kokemuksen äänellä
Antropologinen näkökulma vanhenemiseen löytyy myös Vappu Taipaleelta. Hän kertoo, että ihmiskunnan historiassa vanhoilla naisilla on ollut suuri merkitys yhteisöjen kehittymisessä ja säilymisessä. Heillä on ollut aikaa tiedon ja tarinoiden siirtämiseen sukupolvelta toiselle.
”Vaihdevuodet ovat ihmisen siunaus. Muiden lajien naaraat synnyttävät ja imettävät niin kauan kuin voimia riittää – mutta eivät ihmiset. Silloin jää aikaa huolehtia esimerkiksi lapsenlapsista.”
Tiedon välittämiseen sukupolvelta toiselle voi nykyään olla yllättäviäkin tarpeita. Taipale kertoo törmänneensä esimerkiksi nuoreen perheenäitiin, joka ei tiennyt, että lihapullia voi tehdä itsekin.
Yllättävän monessa Varpu Tavin kirjaansa varten tekemässä haastattelussa nousi eteen ajatus varautumisesta, on sitten kyseessä konflikti tai ympäristökatastrofi.
”Olematta pessimisti: Vaikeuksia on nyt, vaikeuksia tulee lisää. On opittava elämässä selviytymisen taitoja”, kirjailija pohtii.
Niitä taitoja löytyy isoäitisukupolvelta. Tavilla itselläänkin on iso puutarha, kasvimaa ja pakastin täynnä riistaa.
Nykyisessä tosi-tv-todellisuudessa on joskus paikallaan pysähtyä kuuntelemaan sukupolvia, joille tärkeintä ei ollut esimerkiksi näyttää hyvältä sosiaalisessa mediassa.
”Vanhojen naisten viisautta on, että onni tulee pienistä asioista ja tekemisestä.”
