Gloksinia on vanha tuttu kukkaikkunalta. Nimensä se sai vahingossa.
Isogloksinia eli suppilokukka (Sinningia speciosa) on kotoisin Brasiliasta. Eurooppaan se tuotiin vuonna 1815. Kasvi kuuluu gesnerioitten heimoon kuten paavalinkukka ja soilikki. Suppilokukka sai erheellisesti nimen Gloxinia speciosa. Tuosta virheestä on peräisin gloksinia-nimi. Aito Gloxinia ei kuitenkaan muodosta mukulaa, kun taas suppilokukka nimenomaan niin tekee, ja kasvia lisätäänkin mukulasta.
Suppilokukka on tuttu ruukkukasvi. Sen lehdet ovat ruusukemaiset ja nukkapintaiset, suurissa kellokukissa on samettinen pinta ja väri vaihtelee valkoisesta siniseen ja violetista punaiseen. Nykyiset lajikkeet ovat eri lajien risteymiä.
Kotikonstein
Isogloksinian kukkivia yksilöitä on kaupan keväällä ja kesällä, mutta omansa voi myös kasvattaa mukulasta. Kannattaa valita tuore, kiinteä mukula ja istuttaa se niin, että uurteinen yläpinta tulee mullan tasalle. Kastelun pitää aluksi olla varovaista, ettei mukula mätäne.
Kotioloissa kasvi kukkii 2–3 kuukautta. Ensimmäiset kukat ovat kauneimmat ja isoimmat. Kasvi viihtyy kevyessä varjossa ja tavallisessa huonelämmössä. Samettiset lehdet eivät pidä suihkuttelusta, mutta vauhtiin päässyttä gloksiniaa sopii kastella reilusti, kunhan vesi ei jää alustalle lillumaan. Lannoitetta annetaan joka toinen viikko.
Kukinnan jälkeen kastelua vähennetään ja kokonaan se lopetetaan, kun lehdet ovat lakastuneet. Kuihtuneet lehdet poistetaan. Mukula siirretään talveksi vanhassa mullassaan kuivaan ja viileään (+12–15ºC). Kevättalvella se istutetaan uudelleen.
Gloksinioita voi lisätä lehti- ja varsipistokkaista paavalinkukkien ja soilikkien tapaan, mutta pistokkaiden pitäisi ennättää ennen syksyä kasvattaa läpimitaltaan 3–4-senttinen mukula.
LEENA NURMI, teksti ja kuva
