Perheen pienimmät puetaan kesäisiin puuvillaneuleisiin.
Katso ohjeet mm. kuvan neuleen ja neulemekon tekemiseen painetusta toukokuun 2015 Kodin Pellervosta. Tilaajana löydät ohjeet myös e-lehtiarkistosta osoitteessa www.pellervo-e-lehdet.fi/
Virkattu matto pukee kotilattiankin juhlaan.
Elämä muuttui työteliäämmäksi, mutta paremmaksi, kun yhdeksänlapsinen perhe muutti rivitalosta vanhaan hirsikouluun Mäntsälään.
Pinosta tulisi melkoinen, jos suomalaisten joulukortit laitettaisiin yhteen läjään. Siitäkin huolimatta, että juhlatoivottelu postitse hiipuu.
Kodin Pellervon lokakuun käsityönumerossa koiran liivin ohje oli puutteellinen. Silmukkalukemat olivat oikein, mutta 1. kerroksen lisäykset olivat epäselvät. Purkamaan ei joudu, vaikka olisi tehnyt lehden ohjeen mukaan. Tässä päivitetty ohje.
Rautapata oli satoja vuosia monen perheen ainoa keittoastia, kertoo Ritva Kylli kirjassa Suomen ruokahistoria. Vielä vuonna 1849 ilmestyi keittokirja, joka opasti kokkaamaan rautapadassa avotulella ja hiilloksella.