Arktika, pohjoisten lintujen kevätmuutto, on lintuharrastajien joulu, johon kuuluu odotuksen jännitys, lämmin tunnelma, ystäviä ja tuttuja, toistuvia rituaaleja sekä mukavia yllätyksiä.

Aamuneljältä toukokuisena sunnuntaina auton nokka käännetään Lohjalta kohti Kirkkonummea ja Porkkalanniemeä. Jan Södersved ja Petro Pynnönen ovat kokeneita ornitologeja ja nähneet monta arktikaa, pohjoisten lintujen kevätmuuttoa. Mutta silti siinä on jotakin sykähdyttävää.

”Ei sitä osaa tarkalleen sanoiksi pukea. Jännitystä ja odotuksen tunnelmaa. Koskaan ei voi olla täysin varma, tuleeko lintuja, mitä lajeja, ja kuinka paljon”, Jan puntaroi.

Hän muistaa, että nyt on juhlapäivä: tasan 40 vuotta sitten hän kävi ensimmäistä kertaa Porkkalanniemellä.

”Olin silloin koulupoika ja pääsin jonkun vanhemman kyydillä. Myöhemmin niemellä tuli vietettyä useita kokonaisia viikonloppuja, jolloin majoituttiin teltoissa.”

Neljän vuosikymmenen takaiselta Porkkalanniemen retkeltä jäi saaliiksi elämän ensimmäinen havainto muuttohaukasta. Ensimmäistä lajihavaintoa sanotaan elämänpinnaksi eli elikseksi.

”Muuttohaukka ei kuitenkaan kuulu varsinaisiin arktisiin muuttajiin. Nyt on odotettavissa ainakin valkoposkihanhia, joiden päämuutto ajoittuu toukokuun jälkipuoliskolle.”

 
Jan Södersved on tavannut Suomessa yli 400 lintulajia.

Reitin varrelle

Tien päähän on pysäköity vain muutama auto. Se saa Jan Södersvedin muistelemaan 1980-lukua, jolloin parkkipaikka ei toukokuisina viikonloppuina riittänyt, vaan autoja piti jättää tien poskeen niin, että kävelymatka niemen kärkeen piteni sadoilla metreillä.

”Tämä ei kuitenkaan kerro siitä, että lintuharrastuksen tai edes arktikan suosio olisi vähentynyt. Aikaisemmin Porkkalanniemi oli eteläisen Suomen ykköskohde. Nyt arktikan seuraaminen on jakautunut usealle alueelle.”

”Valtakunnan pääpaikka on maan kaakkoisnurkassa sijaitseva Virolahti, jonne saapuu satoja lintuharrastajia. Useat heistä majoittuvat paikkakunnalle, ja heille myös järjestetään opastettuja retkiä ja muita palveluja.”

Arktika-lajit talvehtivat enimmäkseen Itä- ja Pohjanmerellä. Touko–kesäkuussa ne matkustavat pesimäseuduilleen Venäjän tundralle ja Jäämeren saarille, aina Novaja Zemljalle asti. Joukossa on sukeltajasorsia; alleja, mustalintuja ja pilkkasiipiä, sekä kuikkalintuja, joutsenia, hanhia, kahlaajia ja kihuja. Muuton odotetuin osa lienee silti valkoposki- ja sepelhanhien lento.

”Arktiset vesilinnut ja kahlaajat seuraavat meillä Suomenlahden ulointa saaristoa. Ne saattavat lentää pohjoiseen lähes yhtä kyytiä. Lyhyitä levähdyksiä tehdään Suomenlahden saarilla ja Vienanmerellä. Muutamassa päivässä ne saapuvat perille”, Jan kertoo.


Risto Nevanlinna on pukeutunut koleaan kevätsäähän asianmukaisesti.

Aikainen lintu

Mereltä puhaltaa aamukalsea viima. Porkkalanniemen kalliolta löytyy silti puoli kuuden aikaan seitsemän lintujen tiiraajaa, staijaajaa, kiikareineen ja kaukoputkineen. Lähes kaikki ovat keskenään tuttuja. Tervehdittäessä annetaan lyhyt tilannekatsaus. Nähty on 40:n parvi valkoposkihanhia sekä nuoli- ja ampuhaukka.

Risto Nevanlinna kirjaa havainnot ylös ja siirtää ne aikanaan lintujärjestö BirdLifen Tiira-tietokantaan, jossa kuka tahansa voi käydä niitä katselemassa.

”Ihan jokaista ohi lentävää siipiniekkaa ei merkitä, vaan ne, joilla on enemmän yleistä havaintoarvoa. Toki vähän fiilispohjalla mennään”, Risto Nevanlinna myöntää.

JARMO PASANEN, teksti
JAAKKO KILPIÄINEN, kuvat

Lue koko juttu painetusta toukokuun 2016 Kodin Pellervosta. Tilaajana löydät lehden myös e-arkistosta osoitteessa www.pellervo-e-lehdet.fi.

Jaa artikkeli