Lieksan somalit kunnostivat autiotalon kaikkien kaupunkilaisten olohuoneeksi.

Niin se vain on. Lieksassa on autiotaloja jopa keskellä kaupunkia. Vanha liikekiinteistö Rantalantiellä vajaan kilometrin päässä keskustasta ehti olla tyhjillään vuosikymmenen. Vesi ja sähkökin oli katkaistu.

Nyt talo on täynnä elämää. Pihalla lapset pomppivat trampoliinissa. Yläkerrassa sovitetaan uutta ikkunaa paikalleen. Ovi käy, väkeä tulee ja menee.

“Hyvä, että sattui hiljaisempi hetki. Tänään ehdin sentään syödä jotakin. Täällä on tällainen afrikkalainen aikataulu”, Anja Sarasoja toteaa.

Lieksan somaliperheyhdistys hankki talon loppukesällä 2015. Alkajaisiksi piti kaataa ulko-oven eteen kasvaneet pensaat, jotta oven sai auki.

“Ensimmäinen kuukausi meni ilman sähköä ja vettä. Vessassa käytiin Teboililla. Vitsailtiin, että kuollaanko me kuin torakat tähän taloon”, Sarasoja muistelee.

Ei uskoisi, että siitä on vasta reilu vuosi. Sisällä talossa seinät ovat siistissä maalissa ja tapetissa. Kahvi tuoksuu. Puheensorinaa kuuluu joka suunnalta.

Sisustukseen saatiin apua artesaaniopiskelijoilta. Työ on tehty talkoilla. Parhaillaan yläkertaan syntyy lasten leikkitila ja ompeluhuone.

“Päädyssä on vielä asunto remontoimatta. Siihen voisi tulla majoitustiloja. Muutakin yritystoimintaa suunnitellaan: kahvio, ompelimo, myymälä…”

 
Mohamed Difow Guure, Gabayere Muhudin Abdi ja Makaran Mohamed Abdullahi asentavat ikkunan.

Somaliperheyhdistys on perustettu vuonna 2013, Lieksan yhteisö syntyi vuoden 2009 tienoilla, kun oleskeluluvan saaneet hoksasivat, että kaupungissa on paljon tyhjiä asuntoja.

“Ensimmäiset tulijat olivat sinkkumiehiä. Kun tänne alkoi muuttaa perheitä perheenyhdistämisen kautta, yhdistyksen perustaminen tuli ajankohtaiseksi”, puheenjohtaja Mohamed Farhan Ahmed kertoo.

Aluksi yhdistyksellä oli käytössään pieni kerrostaloyksiö. Se kävi ahtaaksi. “Uskaltauduimme ostamaan oman talon, kun osa somaleista sanoi haluavansa asua pysyvästi Lieksassa.”

Ostamiseen yhdistys otti pankkilainan. Kunnostukseen osa saatu EU:n Leader-rahaa. Talon nimeksi tuli Metka. Nyt Lieksan somaliperheyhdistyksellä on aihetta ylpeyteen. Se on ensimmäinen somaliyhdistys Suomessa, jolla on oma talo.


Hanay Azad Ali ja Fathollah Tuana viihdyttävät pientä Hudaa.

Lieksasta on tullut vajaassa vuosikymmenessä varsin monikulttuurinen kaupunki. Siellä asuu väkeä yli kolmestakymmenestä maasta. Tämä näkyy myös Metka-talossa. Vaikka sitä pyörittää somaliyhdistys, toiminta on avointa kaikille, tietenkin myös suomalaisille. Normipäivänä voi kuulla lähemmäs kymmentä eri kieltä.

Yhdistyksen kulttuurisihteeri Maria Victori de la Cruz Molinare on kotoisin Argentiinasta. Hän muutti suomalaismiehensä kanssa Lieksaan kuusi vuotta sitten. Mies on matkailuyrittäjä. Pariskunta asuu Nurmijärven kylässä melkein 30 kilometrin päässä keskustasta.

“Kun lapsemme meni päiväkotiin, piti ajaa päivittäin Lieksaan. Jäin päiväksi odottamaan, eikä minulla ollut mitään tekemistä. Aloin etsiä työtä.”

Maria on tehnyt Metka-talolle verkkosivuja ja järjestänyt tapahtumia. Suurin rutistus oli elokuussa järjestetty Iska Warran -seminaari, jossa suomensomalit kokoontuivat pohtimaan tulevaisuuttaan.

“Minulle on aina oltu ystävällisiä, mutta lieksalaisilla on kyllä ehkä kulttuurisokki, kun tänne on tullut paljon maahanmuuttajia lyhyessä ajassa. Tottumisen eteen kaikkien pitää tehdä töitä.”

Juuri sitä työtä Metka-talolla tehdään. Siellä järjestetään esimerkiksi taidetyöpajaa, jossa on sekä maahanmuuttajien että kantasuomalaisten lapsia. “Tämä on kylätalo, kokoontumispaikka kaikille lieksalaisille”, Mohamed Farhan Ahmed korostaa.


Hanay Azad Ali ja Fathollah Tuana viihdyttävät pientä Hudaa.

Anja Sarasoja on siirtynyt esitelmöimään taloon saapuneelle ryhmälle, jossa on Lieksan ammattiopiston rakentaja-, asentaja-, merkonomi- ja kokkiopiskelijoita.

“Monikulttuurisuudesta, mitähän siitä sanoisi… Ihan tavallisia ihmisiä me ollaan.”

“Ensi viikolla täällä on joka päivä lapsiryhmiä. On kuvataidetta, musiikkia, valokuvausta”, Sarasoja kertoo. “Somalialaiset ovat yhteisöllisiä. 20–30 ihmistä helposti saapuu talkoisiin. Tänäkin iltana on talkoot.”

Erityisesti Sarasoja innostuu, kun hän muistelee talon kunnostusta. “Verhot saatiin lahjoituksena, lamput poistomyynnistä ja huonekalut nettihuutokaupasta.”

Sarasojan tie somaliperheyhdistyksen ainoaksi kantasuomalaiseksi työntekijäksi on aika veikeä. Hän oli Lieksan kaupungin palkkalistoilla parikymmentä vuotta. Viimeiset vuodet vierähtivät maahanmuuttajien parissa sosiaaliohjaajana ja pakolaistyöntekijänä. Kun somaliperheyhdistyksellä oli varaa palkata Sarasoja, hän irtisanoutui kaupungilta. “Nyt entiset asiakkaani ovat pomojani.”

Jatkuva hulina ja afrikkalainen aikataulu eivät ole Sarasojalle lainkaan tuttuja. Hänen lapsuudenkodistaan jopa lähimpään naapuriin oli 14 kilometrin matka. Miten hänestä tuollainen suvakkitäti on kasvanut?

Vastaus on lyhyt: “En ole maahanmuuttomyönteinen enkä -kielteinen. Me kaikki olemme samanarvoisia.”


Kaltouma Abakar suunnittelee perustavansa hoitokodin Lieksaan. Pieni Huda kulkee kantoliinassa mukana.

Metka-talolla toimii EU-rahoitteinen Leijat-hanke, jossa maahanmuuttajat itse kehittävät toisilleen palveluita ja auttavat toisiaan. Vierailupäivänämme talossa opetetaan esimerkiksi verkkopankin käyttöä.

“Täältä voi kysyä, mistä saa sähkösopimuksen tai mitä tehdään, jos auto hajoaa. Kokeneemmat maahanmuuttajat osaavat kertoa vastauksen. Vastaanottokeskuksesta käy täällä porukkaa, oleskeluluvan saaneet neuvovat heitä”, Sarsoja selittää.

Yksi esimerkki maahanmuuttajien aktiivisuudesta seisoo Metkan pihalla. Se on Mustikaksi kastettu kimppa-auto, jolla voi hoitaa ostoksia ja muita asioita, kun bussi ei kulje. “Kulkee kahdeksaakymppiä alamäessä.”

Tätä osaamista itärajan pikkukaupungista levitetään muualle Suomeen. “Autamme muiden kaupunkien somaleita. Olemme käyneet esimerkiksi Oulussa, Joensuussa ja Helsingissä neuvomassa”, somaliperheyhdistyksen sihteeri Makaron Muhamed Abdullahi kuvailee.


Kaltouma Abakar suunnittelee perustavansa hoitokodin Lieksaan. Pieni Huda kulkee kantoliinassa mukana.

Iltaa kohti meno Metka-talossa sen kuin vilkastuu. Monet tulevat katsomaan entisen kotimaansa uutisia. Televisiossa on 900 kanavaa.

Tuana Fathlla on saapunut moikkaamaan tuttuja. Kurdimies on asunut Suomessa 20 vuotta ja Lieksassa siitä puolet. “Melkein lieksalainen”, hän kuvailee itseään. Fathlla on tehnyt vaikka mitä. Hän on työskennellyt esimerkiksi punttisalilla, ravintolassa ja vastaanottokeskuksessa. “Etelä-Suomessa on liikaa porukkaa muutenkin. Täällä saa apua nopeammin ja myös opiskelupaikkoja. Töitäkin saa, jos haluaa.”

Rotevalla nuorella miehellä ei ole ollut ongelmia kantaväestön kanssa. “Joskus on sanottu jotakin, mutta en välitä. En katso taakse, vaan eteenpäin. Kävelen omin jaloin ja noudatan lakia. Kaikki on itsestä kiinni. Läppää heittämällä homma toimii.”

Fathlla uskoo, että tie suvaitsevaisuuteen kulkee nuorimpien polvien kautta. “Lasten kautta tämä menee. He ovat kaikki samassa koulussa.”

Nuorisokodissa asuva Hanay Azad Ali saapuu Metka-talolle hörppäämään kahvit. Miehet ilahtuvat kovasti nähdessään toisensa. “Minä olen kuin isä näille pojille. Olen tehnyt selväksi, että ei saa polttaa tai juopotella”, neljää kieltä osaava Fathlla virnistää.


Anja Sarasoja ja Fathollah Tuana ovat tottuneita toimijoita.

Anja Sarasojan mielestä muuttajat ovat piristäneet Lieksaa. “Ikärakenne on muuttunut, on lapsia ja nuoria. Tänne on pitkään toivottu lisää väkeä, mutta olivat vissiin väärän värisiä”, hän hymähtää. Hän muistuttaa, että lasten määrän lisääntyminen työllistää esimerkiksi opettajia.

Bussivuorot Kylänlahden opistolle ovat säilyneet maahanmuuttajien ansiosta. Yrittäjyyttäkin on syntynyt ja syntyy varmasti lisää.

Yksi tuleva yrittäjä saattaa istua Metka-talon sohvalla. “Elämäntehtäväni on auttaminen. En kysy apua tarvitsevilta, ovatko he kristittyjä, muslimeita tai ateisteja”, Kaltouma Abakar kertoo.

Hän on kasvattanut 12 orpolasta ja auttanut pakolaisleirillä Tsadissa mielenterveysongelmaista vanhusta. Sitä samaa hän haluaisi tehdä hoitokodissa, jonka perustamiseen voisi käyttää joukkorahoitusta. “Se voisi olla täällä Lieksassa.”

 

SAMPSA OINAALA, teksti
TOMMI TAIPALE, kuvat

Jaa artikkeli